Stephenie Meyerin Houkutuksesta

Luin tuossa juuri Retan kirjoittaman postauksen siitä, miten hän ei enää pidä Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasta. Halusin kirjoitella ihan omia ajatuksia ylös ko. "ilmiöstä". Jaan kyllä jonkin verran ajatuksia Retan kanssa.

Luin Houkutuksen ensimmäisen kerran kesällä 2008, kun se ei vielä ollut näin suuri massailmiö, mitä nyt. Olin silloin siis päättänyt juuri ysiluokan eli kohderyhmää olin. Pidin kirjasta silloin todella paljon, luinkin sen ennätysajassa. Pari päivää siinä meni ja töissä oli tuskaa olla kun odotin vain, että pääsen kotiin lukemaan kirjaa. Yhtenä iltana menetin ajantajuni ja luin ja luin ja luin kunnes tajusin, mitä olen tekemässä. Tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia sivusta enkä lukenut niitä. Minusta se oli silloin uskomaton tunne, enkä ole samaa saanut sen jälkeen.

Sitten jatko-osat. En pidä niistä, tuntuu, että ne on väkipakolla kirjoitettuja. Houkutus tuntui enemmän siltä, kuin siihen olisi käytetty aikaa kunnolla ja jos ideakin kerran unen pohjalta syntyi. Muihin juoni oli niin väkisin keksittyä. Vieläkään en ole lukenut Aamunkoita. Hyllyssä se odottaa, mutta en ole saanut innostusta siihen tämän massailmiön takia.

Tuossa varmaan ymmärsitte, että minuun vaikutti tämä Houkutuksen massailmiöksi muuttuminen. Minua ärsytti aikoinaan ihan älyttömästi kun tyyliin jokainen vastaan tuleva teinityttö tiedi kuka on Edward ja kuka on Bella. En ollut enää mikään erilainen, joka tiesi jostakin hyvästä asiasta enemmän kuin muut ja yritti suositella kirjaa harvoille ja valituille. Siitä tiesi kaikki eli minäkin olin massaa. Muistan, että jossain vaiheessa ajatus oikeasti oksettikin! Yleensä en ole edes ajatellut, että olisin erilainen kuin muut. Olen nimenomaan ajatellut olevani tavallinen massaan kuuluva henkilö. Mutta tuossa se tuli ilmi itsellenikin, että halusin olla erilainen.

Elokuvien ilmestyessä olin ja en ollut innostunut. Ajatus elokuvista oli kiva, mutta sitten taas ei kiinnostanut kun kaikki niitä odottivat. Kävin kuitenkin katsomassa Houkutuksen elokuvateatterissa. Petyin todella pahasti. Äitini taas, joka oli leffaseurani ja ei ole lukenut kirjaa, piti elokuvasta ihan. Itse en tykännyt siitä kun Bellan ja Edwardin suhde eteni niin älyttömän nopeasti. Ensimmäisen kerran kun he tapasivat niin seuraavaksi jo seurustelivat. Kristen Stewart oli ilmeetön ja apaattinen näyttelijä. Robert Pattinson taas oli kauhean jäykkä eikä ollenkaan luonteva. Robert on kyllä muissa elokuvissa ollut sitten ihan hyvä näyttelijä, mutta Kristen... Ääh... Siitä lisää sitten kun kerron Lumikki ja metsästäjä -elokuvasta.

Mutta mikä suhteeni on nykyään Houkutukseen? En oikein ajattele koko sarjaa enää useinkaan. Edelleen ärsyttää sen maailmanlaajuisuus ja kun vieläkin nämä nykyajan teinit ovat "Oi Edward" "Oi Jacob iiiiii". En vain jaksa. En häpeä, että silloin aikoinaan fanitin sarjaa. Nytkin jos lukisin Houkutuksen uudelleen, pitäisin siitä melko varmasti. Siinä on niin kliseisiä romanttisia kohtauksia ja minä kun olen tällainen yltiömäistä romantiikkaa rakastava henkilö, joka tykkää vielä lukea kaikkea hömppää, joissa ei pahemmin tarvitse aina ajatella. Kirjahan on silloin kuin minulle luotu. Ongelma vain on, etten pääse tästä ärsytyksestä yli. Ehkä nyt tuli sekavaa jorinaa, mutta oli ihan pakko tulla kertomaan omat ajatukset sarjasta :D Enkä varmaan ole kirjoittanut aiemmin näin pitkää postaustakaan, heh.