Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

(Myös tämän tekstin olen luonnostellut jo aikaa sitten ja nyt vasta sain julkaisukuntoon.)

Vihdoin, vihdoin sain tämän järkäleen luettua! Eihän siihen mennytkään kuin neljä kuukautta. Mutta voinpahan sanoa lukeneeni klassikon!

Aluksi ensimmäiset parisataa sivua meni suht koht kepeästi, kun niissä jotain jopa tapahtui ja odotin rikoksen tapahtuvan. Mutta sitten, murhan jälkeen tulevät vajaat 500 sivua. Huh, mitä jaarittelua.

Kirjassa päähenkilönä on siis Rodion Romanovitš Raskolnikov mikä lie. Hän jossain mielentilassa päätyy murhaamaan koronkiskurin, jotta saisi rahaa yms. jolla pärjäisi. Ei rikosta ilman rangaistusta, näinhän se on.

Aluksi minua ihan kiinnosti kirja kun olen venäjän kieltä opiskellut ja muutenkin venäjän kulttuuri yms. on kiinnostanut. Mutta sitten kiinnostus lopahti. Ensinnäkin kieli oli kamalan vaikealukuista. Lauseet ja keskustelut olivat kamalan pitkiä ja välissä oli milloin mitäkin huudahduksia. Ihmisiä oli vaikea oppia muistamaan kun heillä oli milloin mitäkin nimiä, mm. Raskolnikovin kaveria kutsuttiin yleensä Razumihiniksi, mutta välillä joku sanoi häntä Dmitri Prokofitšiksi. Venäjällähän käytetään patronyymejä ja lempinimiä, jonka takia nimet ovat vaikeita.

En sitten tiedä olisiko toinen versio kirjasta ollut parempi, jonka siis on suomentanut joku muu. Vai ovatko kaikki suomentaneet samalla tavalla suoraan pahemmin ajattelematta suomen kielen kielioppeja. Välillä tässä kirjassa oli sulkeissa tekstiä, enkä oikein ymmärtänyt oliko ne keskustelussa tarkoitettu toiselle henkilölle siinä vaiko lukijalle joitakin kommentteja. Kai ne oli olevinaan molempia.

Toista kertaa en aio lukea, mutta onpahan nyt luettu!

Arvosana: ♦

Nimi: Rikos ja rangaistus
Alkuperäinen nimi: Преступление и наказание (Prestuplenije i nakazanije)
Kirjailija: Fjodor Dostojevski
Julkaistu: 1866 (tämä painos 2008)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 694

Osallistun tällä kirjalla Venäjää valloittamaan -haasteeseen sekä omaani 100 kirjaa, jotka tulisi lukea ennen kuolemaa -haasteeseen.

Lizzie McGuiret ja vähän muuta

(Aloitin luonnostelemaan tämän postauksen ties kuinka kauan aikaa sitten. Silloisessa kiukunpuuskassa tämän kirjoitin :D )

Kerroin aiemmin olevani perfektionisti. Tutkailin niitä kirjahyllyjäni ja mietin, mitä pistäisin myyntiin. Nämä kolme Lizzie McGuirea joutuivat myyntilistalle, mutta sitä ennen ne täytyi lukea, etten ole niitä ihan turhaan säilyttänyt kaapissani vuosia. Kohderyhmää en enää ole, mutta perfektionismius kun iskee niin ei sillä ole väliä.

Yhteisesti näistä kolmesta kirjasta voisin sanoa, että nämä oli sellaista ok-kamaa. Kieli oli simppeliä ja juuri sopivaa sellaiselle 5-6 luokkalaiselle tytölle.

Kaikissa kirjoissa päähenkilö on Lizzie McGuire ja hänen kaverinsa Miranda sekä Gordo. Kirjoissa myös Lizzien perhe on suuressa osassa. Ethan Craft on myös kaikissa kirjoissa mukana, koska hän on koulun suosituin poika ja näin ollen Lizzien ja Mirandan ihastus.

Kirjoille annan yhteiseksi arvosanaksi ♦ ♦, koska nämä oli ihan luettavaa tavaraa, mutta en kohderyhmään kuulu niin ei hetkauttanut niin hirveästi. Suosittelen kyllä joillekin teini-iän kynnyksellä oleville tytöille, koska nämä ovat juuri sitä viatonta hömppää :)

Aikoinaan taisin nämä ostaa kun pidin tv-sarjasta ja Hilary Duffista näyttelijänä. Kyllä edelleenkin hänestä pidän näyttelijänä ja laulajana. Ärsyttää eniten ihmisten reaktio, jos kuuntelen hänen musiikkiaan. Kyllä, Hilary ON OLLUT Disney-tähti ja teini-idoli monille. Mutta hän on aikuistunut, niin kuin minäkin ja näin hänen tyylinsä on muuttunut. Ei hän enää laula mitään teinipurkkapoppia, vaikka ei siinäkään minun mielestäni mitään vikaa ole. Kuuntelen useinkin hänen vanhoja biisejään. Katson myös usein hänen teini-iällä tehtyjä elokuviakin. Pidän vain teinihömppäelokuvista, piste.

En sitten tiedä, miksi moni kavereistani ja ihmisistä ylipäätään pitää Hilary Duffia lapsellisena ja nimen omaan teinien idolina. Ehkä se on tuo Disney-leima, mutta on siitäkin jo pikku hiljaa päästävä yli. Minua ylipäätään ärsyttää se, miksi ihmisten mieltymyksiä pitää arvostella niin rankalla kädellä? Sanoa suoraan toisen kuullen, että "tää on ihan paskaa musiikkia, miks sää tällasta kuuntelet?" No siks, kun tykkään siitä! Oon ite pyrkinyt siihen, että en hauku toisten musiikki- tai elokuvamakua. Jokaisella on oma maku. Toki voin sanoa, että MINÄ en tästä oikein pidä tai ei ole MINUN musiikkimakuani. Mutta se toinen henkilö siitä pitää ja sillä sipuli. Raivostuttavaa. Tämän takia olenkin lakannut sanomasta ihmisille, että tykkään kuunnella Hilary Duffin musiikkia tai Taylor Swiftiä. Sanon vain yleensä että, kaikki kelpaa tai kuuntelen Elvistä.

Oli pakko avautua tästä aiheesta, koska ärsyttää niin hirmuisesti tämä asia ja päätin opetella sanomaan ihmisille vastaan jos he arvostelevat mieltymyksiäni. Tästä se alkaa kun täällä avauduin julkisesti näistä :)

Stephenie Meyerin Houkutuksesta

Luin tuossa juuri Retan kirjoittaman postauksen siitä, miten hän ei enää pidä Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasta. Halusin kirjoitella ihan omia ajatuksia ylös ko. "ilmiöstä". Jaan kyllä jonkin verran ajatuksia Retan kanssa.

Luin Houkutuksen ensimmäisen kerran kesällä 2008, kun se ei vielä ollut näin suuri massailmiö, mitä nyt. Olin silloin siis päättänyt juuri ysiluokan eli kohderyhmää olin. Pidin kirjasta silloin todella paljon, luinkin sen ennätysajassa. Pari päivää siinä meni ja töissä oli tuskaa olla kun odotin vain, että pääsen kotiin lukemaan kirjaa. Yhtenä iltana menetin ajantajuni ja luin ja luin ja luin kunnes tajusin, mitä olen tekemässä. Tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia sivusta enkä lukenut niitä. Minusta se oli silloin uskomaton tunne, enkä ole samaa saanut sen jälkeen.

Sitten jatko-osat. En pidä niistä, tuntuu, että ne on väkipakolla kirjoitettuja. Houkutus tuntui enemmän siltä, kuin siihen olisi käytetty aikaa kunnolla ja jos ideakin kerran unen pohjalta syntyi. Muihin juoni oli niin väkisin keksittyä. Vieläkään en ole lukenut Aamunkoita. Hyllyssä se odottaa, mutta en ole saanut innostusta siihen tämän massailmiön takia.

Tuossa varmaan ymmärsitte, että minuun vaikutti tämä Houkutuksen massailmiöksi muuttuminen. Minua ärsytti aikoinaan ihan älyttömästi kun tyyliin jokainen vastaan tuleva teinityttö tiedi kuka on Edward ja kuka on Bella. En ollut enää mikään erilainen, joka tiesi jostakin hyvästä asiasta enemmän kuin muut ja yritti suositella kirjaa harvoille ja valituille. Siitä tiesi kaikki eli minäkin olin massaa. Muistan, että jossain vaiheessa ajatus oikeasti oksettikin! Yleensä en ole edes ajatellut, että olisin erilainen kuin muut. Olen nimenomaan ajatellut olevani tavallinen massaan kuuluva henkilö. Mutta tuossa se tuli ilmi itsellenikin, että halusin olla erilainen.

Elokuvien ilmestyessä olin ja en ollut innostunut. Ajatus elokuvista oli kiva, mutta sitten taas ei kiinnostanut kun kaikki niitä odottivat. Kävin kuitenkin katsomassa Houkutuksen elokuvateatterissa. Petyin todella pahasti. Äitini taas, joka oli leffaseurani ja ei ole lukenut kirjaa, piti elokuvasta ihan. Itse en tykännyt siitä kun Bellan ja Edwardin suhde eteni niin älyttömän nopeasti. Ensimmäisen kerran kun he tapasivat niin seuraavaksi jo seurustelivat. Kristen Stewart oli ilmeetön ja apaattinen näyttelijä. Robert Pattinson taas oli kauhean jäykkä eikä ollenkaan luonteva. Robert on kyllä muissa elokuvissa ollut sitten ihan hyvä näyttelijä, mutta Kristen... Ääh... Siitä lisää sitten kun kerron Lumikki ja metsästäjä -elokuvasta.

Mutta mikä suhteeni on nykyään Houkutukseen? En oikein ajattele koko sarjaa enää useinkaan. Edelleen ärsyttää sen maailmanlaajuisuus ja kun vieläkin nämä nykyajan teinit ovat "Oi Edward" "Oi Jacob iiiiii". En vain jaksa. En häpeä, että silloin aikoinaan fanitin sarjaa. Nytkin jos lukisin Houkutuksen uudelleen, pitäisin siitä melko varmasti. Siinä on niin kliseisiä romanttisia kohtauksia ja minä kun olen tällainen yltiömäistä romantiikkaa rakastava henkilö, joka tykkää vielä lukea kaikkea hömppää, joissa ei pahemmin tarvitse aina ajatella. Kirjahan on silloin kuin minulle luotu. Ongelma vain on, etten pääse tästä ärsytyksestä yli. Ehkä nyt tuli sekavaa jorinaa, mutta oli ihan pakko tulla kertomaan omat ajatukset sarjasta :D Enkä varmaan ole kirjoittanut aiemmin näin pitkää postaustakaan, heh.

Valintakokeet ohi!

Valintakokeet on nyt ohi ja aika puihin meni. Matkailun koulutusohjelman haastatteluun jätin menemättä kun kirjallinen koekin meni totaalisesti penkin alle ja siellä se pysyykin. Ei sinne ole muutenkaan mahdollisuuksia kun valitakokeessa oli osallistujia 1020, joista 40 pääsee sisään tuohon matkailun ko:n ja 40 palvelujen tuottaminen ja johtaminen koulutusohjelmaan.

Kirjasto- ja tietopalvelun valintakokeessakin kirjallinen osio tuntui menevän heikosti. Esseitä piti kaks väsätä parissa tunnissa. Ekan esseen aihe oli, että piti pohtia mikä merkitys kirjastoilla on yksilölle ja yhteiskunnalle. Kyllähän minä yksilö kohtaan keksin vaikka mitä, mutta sitten yhteiskunta kohtaan??? Pää löi ihan tyhjää. Toinen essee sitten piti kirjoittaa elektronisten aineistojen mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta kirjastoissa. Siihenkin sepustin pitkästi tekstiä, mutten tiiä oliko siinäkään mitään järkeä. Haastattelu nyt toivottavasti meni ihan hyvin. Ja toivon saavani pisteitä kesätöistäni kirjastossa.

Tuonne en edes tiedä paljonko oli hakijoita. Maanantaina kun itse olin kokeessa niin veikkaisin, että meitä oli joku 60-80 henkilöä siellä. Tiistaina ilmeisesti oli toinen porukka menossa, että ehkä se n. 150 henkilöä sitten sinne on hakenut. Mahdollisuudet päästä sinne ovat hieman paremmat kuin restonomiksi :D

No mutta ne on nyt ohi ja ensi viikolla taas aloittelen kesätöitä :) Kirjastossa taas! Mukavata! Nyt jatkuu vaan armoton siivoaminen ja tavaroiden karsiminen. Kyllä voi yhdellä ihmisellä olla älyttömästi kaikkea romua! Yritän saada turhia karsittua pois, jotta sitten joskus kun taas muutan niin olisi vähän helpompaa.