Alyson Noël: Punaiset tulppaanit

Luin Alyson Noëlin Punaiset tulppaanit ensimmäisen kerran viime vuoden kesällä. Silloin pidin kirjasta ihan ja minusta se oli jotenkin erilainen kirja, koska en ollut lukenut paljoa muuta paranormaalia romantiikkaa. Nyt kun luin uudestaan aikomuksena jatkaa sarjaa eteen päin, ääni kellossa on vähän muuttunut. Pidin kirjasta kyllä vieläkin, se oli ihan kivaa luettavaa ja paranormaalin romantiikan elementit oli selkeät. Jotkin tapahtumat vain olivat niin epätodellisia.

Ever on menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa. Itselleen hän sai onnettomuuden myötä kyvyt nähdä auroja, kuulla ajatuksia ja nähdä kuollutta pikkusisko Rileya. Koulussa Ever tapaa salaperäisen Damenin, jonka auraa hän ei voi nähdä ja ajatuksia kuulla. Ever rakastuu Dameniin, mutta tietenkään rakkaus ei ole helppoa ja uhkakuvia on ilmassa.

Niinpä niin, Ever rakastuu Dameniin. Jotenkin se rakastuminen tapahtui niin nopeaa, että se oli epärealistista. Mutta ainahan se näissä on, että rakastutaan nopeasti, mutta tässä se kuitenkin jotekin tökki. Sitten aluksi Damen oli salaperäinen ja vähän vaarallisen oloinenkin, mutta lopussa hän yrittää saada Everin vakuutettua kiltteydestään ja muutenkin loppu oli jotenkin omituinen, kun Damen yritti selittää asioita Everille. Se ei ollut ihan onnistunut kohtaus, vaikka olihan se hyvä, että asiat selvisivät lukijoille.

Noëlin kirjoitustyyli (vai suomentajan?) vähän häiritsi. Välillä Everin dialogit oli kirjoitettu puhekielellä "sä", "mä" ja välillä kirjakielellä "minun", "sinun". Damen taas puhui aina kirjakielellä. Välillä teksti kuitenkin tuntui aika luontevalta, mutta välillä tuli pieniä tökkäisyjä.

Tämän kirjan kanssa oli vähän sama meininki kuin Becca Fitzpatrickin Langenneen enkelin kanssa. Loppu oli sellainen, että kirja olisi voinut olla yksittäinen teos eikä jatkua sarjana. Mutta enpä osaa odottaa seuraavan kirjan tapahtumista mitään. Onkohan tämä kaikkien sarjojen aloitusosien juttu, että sen suurempaa koukkua ei jää? Punaiset tulppaanithan aloittaa Kuolemattomat-sarjan, joka on kasvanut kuusiosaiseksi sarjaksi.

En tiedä, oliko tämä Noëlin esikoisteos, mutta toivon hitusen, että seuraava osa olisi parempi. Jos vuosi sitten olisin kirjoittanut arvion, se olisi ollut varmasti positiivisempi. Nyt blogin myötä olen kuitenkin oppinut vähän kriittisemmäksi ja huomioimaan eri asioita lukiessa. Ei tämä kirja kuitenkaan huono ollut, vähän vain olisi ollut paranneltavaa. Mutta tykkään kirjan ulkoasusta!

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Punaiset tulppaanit
Alkuperäinen nimi: Evermore
Kirjailija: Alyson Noël

Suomentaja: Sirpa Meripaasi
Julkaistu: 2011
Kustantaja: Otava
Sivuja: 335

Vampire Knight vol. 1 & vol. 2

En ole ikinä ollut mikään suuri manga/anime tyttö. Pidän kyllä japanilaisista animaatioista, mangaa on tullut vähemmän luettua. En tykkää lukea sarjakuvia väärin päin.

Vampire Knight -sarjaa päätin alkaa lukemaan, koska jokunen vuosi sitten katsoin kyseistä animesarjaa netistä. Se kuitenkin jäi jossain välissä, muistaakseni videot eivät toimineet enkä löytänyt muita. Bongasin sitten lehtipisteissä näitä mangasarjakuvia ja sarja palautui mieleeni. Onnekseni sarjaa on meidän kirjastopiirissä.

Ensimmäisen osan kanssa oli vaikeuksia tottua "väärään" lukusuuntaan, mutta toisen osan kanssa se oli jo pikkuisen helpompaa. Tämäkin on näköjään vain opeteltava. En silti erityisesti ihastunut mangaan vieläkään, enkä ymmärrä, miten joillekin nämä ovat henki ja elämä. Mutta eivät kaikki ymmärrä minunkaan rakkauttani kirjoihin :)

Ensimmäisessä osassa tutustutaan Cross-akatemiaan, sisäoppilaitokseen, jossa on sekä päivä- että yöluokat. Yuuki Cross on sarjan sankaritar ja hänen sekä Zero Kiryun tehtävän on säilyttää yöluokan salaisuus sekä varmistaa, että luokat pysyvät omilla alueillaan. Yöluokka kun on täynnä vampyyreja. Ensimmäinen kirja on lähinnä tutustumista kouluun ja henkilöihin.

Toisessa osassa tutustutaan paremmin Zeroon ja saadaan hänen salaisuutensa selville. Toisessa osassa tutustutaan myös uusiin oppilaisiin, joille ei ensimmäisessä osassa ollut annettu sivutilaa. Tässä kirjassa myös paljastuu, miksi Yuuki on niin tärkeä yöluokan Kaname Kuranille.

Sarjaa on julkaistu jo yli kymmenellä osalla ja aikomuksenani on pikku hiljaa lukea sarjaa eteen päin. Joskus aiemmin olen yrittänyt mangaa lukea, mutta luovuttanut kun en ole jaksanut keskittyä niin kovasti lukusuuntaan. Päätin kuitenkin opetella sen ja kyllä huomaan, miten mangan lukeminen on jo nopeutunut alku vaikeuksien jälkeen.

Yhteisarvosana kirjoille: ♦ ♦ ♦

Nimi: Vampire Knight vol. 1 & vol. 2
Kirjailija: Matsuri Hino
Suomentaja: Suvi Mäkelä
Julkaistu: 2005 (Suomessa 2012)
Kustantaja: Punainen jättiläinen

Terra Nova

Katsoin Terra Novan silloin tv:stä kun se tuli. Silloin olin vähän pettynyt. Olisin toivonut sarjaan enemmän isoja dinosauruksia, kaikki kun olivat jotain pieniä liskoja. Ei ollut edes T-Rexiä.

Sarjassa Shannonin perhe värvätään Terra Novaan, uuteen siirtokuntaan jurakaudelle. Uusi sivilisaatio on rakennettava. Terra Novaan kun mennään, paluuta ei aikaportaalin läpi ole. Taylorin, paikan johtajan, poika kuitenkin on eri mieltä. Terra Novassa on selviydyttävä dinosauruksista mutta myös kuutosista, jotka haluavat tuhota Terra Novan ja viedä kaiken rikkauden aikaportaalin läpi tulevaisuuteen.

Nyt toisella kerralla katsottuna sarja olikin ihan hyvä. Edelleen ärsytti Jim Shannonin tärkeys vaikka hän murtautui siirtokuntaan. Nyt hän on niin sankari ja niin tärkeä Taylorille.

En muistanut puoliakaan sarjan tapahtumista, minkä takia oli ihan mukava katsoa se uudelleen. Viimeinen jakso päättyi niin, että jatkoa olisi helppo tehdä. Tuotanto muistaakseni lopetettiin kun sarja ei saanutkaan odotettua menestystä. Minä kuitenkin olisin ihan halukas saamaan sarjalle jatkoa, pienistä ärtymyksistä huolimatta.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Helmikuun katsotut, osa 2

Helmikuun katsottujen elokuvien läpikäynnille jatkoa. Vielä kaksi elokuvaa jäljellä.

Kuva täältä

Serkkuni kihlatun kanssa vietimme leffailtaa ja elokuvaksi valikoitui Varjojen valtakunta -leffa. Elokuvassa vampyyrit ja ihmissudet ovat sodassa keskenään. Pääosassa on Selene (Kate Beckinsale), joka rakastuu ihmissusi Michaeliin (Scott Speedman). Lopun kai voi arvata osittain, eihän siitä hyvää seuraa kun kaksi eri lajia rakastuu keskenään.

Yllätyin tässä elokuvassa kyllä räiskinnän määrästä. Jotenkin mielikuvani oli tästä, että tämä menisi kauhun puolella ja olisi pelottavakin, vaikka leffaseurani sanoinkin ettei tämä ole pelottava. Itse kun inhoan kauhuelokuvia. Toimintaa tässä todellakin oli. Yllätyin myös Kate Beckinsalen roolisuorituksesta. Kai jotenkin sekoitin hänet Kate Hudsoniin, koska kuvittelin hänen olevan blondi näyttelijä, joka tekee romanttisia leffoja eikä tällaisia räiskintäleffoja. Toki hän onnistui siinä ihan hyvin, kovin vain oli vaisu hahmo.

Yllätysnimiä tässä elokuvassa oli mm. Bill Nighy ja Wentworth Miller. Millerin hahmoa en edes tunnistanut, lopputeksteistä bongasin ja sitten googlasin. Nighya epäilin yhdeksi hahmoksi ja mietin, että tuskin hän tällaisia elokuvia tekee. Lopputekstit paljasti epäilyni kuitenkin oikeaksi ja yllätyin kyllä.

Elokuva oli ihan hyvä, erilainen mitä olen ennen nähnyt. Jälkeen jäi kyllä vähän sellainen jännä olo, en keksi sanaa sille, koska tämä oli niin erilainen mitä kuvittelin. Voisin katsoakin joskus uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Kuva täältä

Viimeinen helmikuun katsottu elokuva oli 21 tapaa pilata avioliitto. Käytiin kaverini kanssa katsomassa se leffateatterissa aikamme kuluksi.

Yleensä en kotimaisista elokuvista tykkää, koska ne vaikuttavat niin teennäisiltä. Vaikka olisi hyvä näyttelijä niin repliikit ovat silti niin teennäisen kuuloisia. Tässä elokuvassa oli kuitenkin toisin. Yllätyin tämänkin suhteen!

Elokuvassa Sanna Manner tekee dokumenttia avioliittojen pilaajista. Hän haastattelee eri pariskuntia ja yhden pariskunnan erotessa hän huomaakin rakastuneen tähän kyseiseen mieheen.

Elokuvassa on todellakin komediaa. Naureskelin salissa moneenkin otteeseen, kerran yksinäni, jolloin muu sali rupesi nauramaan perässä. Myötähäpeä oli läsnä toisinaan kyllä, mutta eipä se tässä elokuvassa haitannut niinkään. Armi Toivanen oli hyvä Sannan roolissa. Aku Hirviniemi ja Riku Nieminenkin olivat yllättävän hyviä näyttelijöitä kun heidän ei tarvinnut esittää pellejä. Toki he Putouksessakin olivat hauskoja.

Suosittelen kyllä katsomaan tämän elokuvan, jos haluaa komediaa ja romanttisen lopun.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

P. B. Kerr: Faaraon haudan vangit

Aloitin lukemaan P. B. Kerrin Lampun lapset viisiosaista "trilogiaa". Omistan itse neljännen kirjan, joten sen takia tähän sarjaan päädyinkin.

Faaraon haudan vangit on sarjan ensimmäinen osa ja siinä Philippa ja John Gaunt, kaksoset, matkaavat enonsa Nimrodin luokse Lontooseen. He kuulevat olevansa dzinnejä, henkiolentoja, ja joutuvat sen seurauksena Egyptiin seikkailuihin.

Tarina sijoittuu moneen maahan, Yhdysvaltoihin, Englantiin, Egyptiin ja myös Venäjälle. Pääosin tapahtumat sijoittuvat kuitenkin Egyptiin. Kirjaan on otettu mukaan myös Egyptin historiaa, tosin en tiedä kuinka paljon niistä on tosia, kun en ole asiaa tutkinut. Esimerkiksi onko koskaan ollut Ekhnaton-nimistä faaraota vai onko hän kirjailijan keksintö? :D

Joka tapauksessa, takakannessakin sanotaan, että:

Muinaiset mysteerit heräävät eloon Lampun lapset -trilogian ilkikurisessa, huikean mukaansatempaavassa aloitusosassa.

 Ilkikurinen kirja mielestäni kyllä oli. Teksti oli hauskasti kirjoitettu ja tässä oli myös hauskoja kohtauksia, joita ei olisi tarvinnut olla. Ne kuitenkin toivat hieman sitä huumoria tähän. Kovin mukaansatempaava tämä ei ollut, koska minun käsityksen mukaan mukaansatempaava on sellainen, jonka ahmii kertaheitolla. Tämä ei ollut.

Mutta kuitenkin tykkäsin tästä ihan. En kuitenkaan varmaan lue tätä koskaan uudelleen, mutta oli kiva kun sen luin edes tämän yhden kerran. Jatkan kuitenkin sarjan lukuan kun minulla se yksi kirja on omana.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Faaraon haudan vangit
Alkuperäinen nimi: The Akhenaten Adventure
Kirjailija: P. B. Kerr
Julkaistu: 2005
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 336

Henkien kätkemä

Yksi pitkän ajan lempparielokuvani on ollut Studio Ghiblin Henkien kätkemä. En muista, milloin katsoin sen ensimmäisen kerran, mutta ihastuin siihen heti. Samainen elokuva oli myös ensimmäinen elokuva, jonka katsoin Studio Ghibliltä. Ja nyt katsoin sen uudelleen pitkän ajan jälkeen.

Elokuvassa Chihiro muuttaa vanhempiensa kanssa uuteen taloon ja matkalla sinne he pysähtyvät tutkimaan hylättyä huvipuistoa. Huvipuistossa kuitenkin tapahtuu kummia ja Chihiron vanhempien syötyä ruokaa siellä, he muuttuvat sioiksi. Chihiro taas joutuu selviytymään jumalolentojen kylpylässä ainoana ihmisenä ja pelastamaan vanhempansa siinä samalla.

Elokuvassa on ihanan paljon värejä ja yksityiskohtia, mikä on ominaista Studio Ghiblin ja varsinkin Hayao Miyazakin animaatioille. Elokuvan on hyvin tehty ja hahmot ovat mieleenpainuvan näköisiä omituisia olioita. Suosittelen kyllä tätä kaikille, joita vähääkään kiinnostaa japanilainen animaatio. Itse tykkään kovasti ja aina voin katsoa uusiksi yhtä innostuneena kuin ekan kerrankin. Mutta suosittelen, että nämä elokuvat kannattaa katsoa suomenkielisillä teksteillä ja alkuperäisellä puhekielellä. Huonoja kokemuksia on Liikkuvasta linnasta...

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

G. I. Blues

Elvis-putki jatkuu ja toisena vuorossa oli vuonna 1960 tuotettu elokuva, G. I. Blues. Tässäkään ei ollut tekstityksiä suomeksi, joten englanninkielellä oli pärjättävä.

Elviksen hahmo Tulsa McLean on armeijan leivissä Saksassa ja hän kavereineen säästää rahaa, jotta voisi avata oman yökerhon palvelusajan jälkeen. He lyövät vetoa, pystyykö yksi heistä viettelemään kabareetanssija Lilin. Henkilö, jonka piti vietellä Lili, saakin siirron Alaskaan ja hänen tilalleen sitten astuukin Tulsa. Lopun varmaan voittekin arvata.

Noh, mitähän tästä sanoisi. Tällainen perus Elvis-elokuva, missä ukko on se hyvä laulaja ja joka lopulta rakastuu odottamatta sitä. Juoni on ihan perus, mitä tuohon aikaan tehtiin ja kyllä ne nyt ihan uppoaa ainakin minuun. Plussana, että elokuva oli jo värillinen. Tässä ei sentään mitään tappelua ollut, kuten King Creolessa, mikä sekin on ollut minun mielestäni tyypillistä tällaisille elokuville.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Huh huh, kun Vadelmavenepakolainen tökki! Alle 300 sivua ja silti kesti pieni ikuisuus saada kirja päätökseen. Ei vain napannut.

Kirjassa suomalainen Mikko Virtanen kokee olevansa syntynyt väärään kansallisuuteen ja sen takia on kauhean pakkomielteinen Ruotsiin liittyvistä asioista. Mikko ihailee Olof Palmea ja Per Albinia sekä kannattaa sosiaalidemokraatteja. Hän haluaa tulla ruotsalaiseksi perheenisäksi ja onnistuukin siinä melkoisia keinoja käyttämällä.

Sinänsä aihe oli hauska ja Nousiainen on hyvin kuvannut suunnatonta pakkomiellettä Ruotsiin. Mutta se, mikä minua tökki niin ylettömästi, oli politiikka. Minua ei kiinnosta enkä edes tajua politiikasta juuri mitään. Sen takia kirjan lukeminenkin kesti kun aina kun aloitin niin saman tien nukahdin tylsyyteen. Tosin oli kirjassa hauskojakin kohtia, esimerkiksi Petri Takalaan liittyvät huvittivat eniten. Juonenkäänteet olivat myös yllättäviä.

Toinen asia, mikä tökki, oli päiväkirjatyyppinen kerronta. Joskus nuoruudessani huomasin inhoavani päiväkirjatyylillä kirjoitettuja kirjoja ja saman huomasin nytkin. Omituista sinänsä, kun en tiedä miksi inhoan sillä tavalla kirjoitettuja kirjoja. En vain tykkää.

No mutta kuitenkin, annan kirjalle kolme timanttia, koska en kadu että luin sen, mutta ei olisi välttämättä haitannut vaikken olisikaan lukenut. Politiikkaa lukuunottamatta kirja oli ihan kiva. Aion luultavasti kokeilla muitakin Nousiaisen kirjoja.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Vadelmavenepakolainen
Kirjailija: Miika Nousiainen
Julkaistu: 2007
Kustantaja: Otava
Sivuja: 270

Ystävänpäivä

Eilen taas katseltiin elokuva iltasella. Vuorossa oli Ystävänpäivä.

En oikein tiedä, mitä odotin tältä elokuvalta. Tavallaan tällaiset elokuvat, jossa on monta henkilöhahmoa, ovat huonoja, koska aika vaan ei riitä kaikkiin kunnolla tutustumiseen. Mutta kuitenkin kuvittelisi sen elokuvan olevan hyvä, kun siinä on niin monia tunnettuja näyttelijöitä.

Olen aiemmin katsonut Rakkautta vain ja New York, I Love You -elokuvat, joissa molemmissa on ollut sama tyyli, monia henkilöitä omine tarinoineen. Rakkautta vain on yksi lempparileffoistani ja New York, I Love You ei ollut mistään kotoisin, huonoin leffa ikinä, minkä oon katsonut. Ystävänpäivä on sitten siitä välimaastosta. Ei se ollut huono, mutta ei se ollut mahtavakaan. Ihan ok.

Elokuvassa oli monia minulle tuttuja näyttelijöitä, jonka takia elokuvalta odotin ehkä enemmän kuin olisi pitänyt. Päähenkilöiksi elokuvaan voisin sanoa Ashton Kutcherin näyttelemän Reed Bennettin sekä Jennifer Garnerin näyttelemän Julia Fitzpatrickin. Heistä elokuva oikeastaan alkaa ja heihin se loppuu. Muut hahmot sitten jollakin tapaa nivoutui lopussa heihin, muistaakseni. Oli niin monta hahmoa, ettei kaikkien tarinaa vaan voi muistaa.

Jessica Alballa, Patrick Dempseyllä, Bradley Cooperilla ja Julia Robertsilla oli melko pienet osat elokuvassa ja olin niihin vähän pettynyt. Julia kyllä yllätti näyttelemällä sotilas Kate Hazeltinea, joka oli lentämässä kotiinsa käymään ystävänpäiväksi. En olisi heti kuvitellut Julian näyttelevän sotilasta tällaisessa elokuvassa, mutta rooli oli kyllä sinänsä ihan onnistunut, vaikka olikin pieni.

Muissa rooleissa sitten olinkin Jessica Biel, Emma Roberts, Anne Hathaway ja Taylor Lautner, joiden suorituksia odotin.

Elokuva oli ihan katsottava, mutta en tiedä katsoisinko sitä uudelleen, kuten Rakkautta vain -elokuvan voin katsoa aina uudelleen ja uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦