Mitä on tulossa?

Ajattelin tehdä tällaisen pienen koostepostauksen tulevista postauksista ja muista loppuvuoden asioista. Eli siis joitakin postauksia on suunnitteilla kunhan saan ne vain kirjoitettua ja valokuvat otettua ja käsiteltyä. Photoshop on vielä asentamatta, kun pitäisi ne levyt jostakin kaivaa. Paintilla siis mennään :D

Koneen rikkoutumisen takia en saanut kirjoitettua postauksia ajallaan ja koneen takaisin saamisen jälkeen on ollut hiukan kiire. Nyt kuitenkin yritän saada vaikka sitten urakalla kirjoitettua ja ajastettua postaukset. Ainakin näistä asioista ajattelin kirjoittaa:

• Sinfoniaesitys, jossa kävin
• Tenttikirjoista
• Muutama kirjapostaus
• Muutama elokuvapostaus
• Jonkun verran vuoden aikana katsomista dvd-bokseista

Lisäksi joulun jälkeen ajattelin postailla joululahjoista, jotka kerkesin tekemään itse, jos kerkesin. Sekä jos kerkeän tekemään joulukortteja niin niistä kirjoittelen myös. Tietenkin kirjoittelen elokuvista ja kirjoista, jotka nyt loppuvuoden aikana katson tai luen. Musiikistakin yritän kehitellä jotain, mutta biisipostaukset lähinnä tulee sen hetkisen tunteen ja biisin mukaan. Niitä ei oikein voi etukäteen suunnitella.

Tulevina lukusuunnitelminani olisi saada noita haasteita suoritettua. Ne on vähän jäänyt kun vuosi on hurahtanut niin nopeaa ja kohta ne loppuu. Katsotaan, miten käy. Jos en kerkeä deadlineen niitä suorittamaan niin jatkan sitten omana haasteenani niitä.

Facebook-sivuja olen ajatellut tehdä myös. En ole vielä mitään päättänyt ja toistaiseksi se on vain mietintämyssyn sisällä. Katsotaan sitäkin, saanko sen joskus tehtyä vai jätänkö tekemättä kokonaan.

Olen myös ajatellut kirjoittaa sellaisen tekstin, jossa kertoisin omasta arvosteluperiaatteestani ja muista tähän blogiin liittyvistä asioista. Lähinnä ehkä itseni takia, että saan ajatukseni tästä kasaan. Eli juurikin siitä, miten kaikki on vain minun mielipiteitäni ja muut saavat olla omaa mieltä asiasta ja siitä, mille annan yhden timantin ja mille viisi.

Ricosta myös ehkä postailen joitakin kuvia. Se on kuitenkin suuri osa elämääni ja piristää päiviäni. Haluan tuon töhöttäjän kuvia jakaa muillekin. :)

Joulukuussa on myös blogini 1-vuotis synttärit, mikä on ihan huikeeta! En oo koskaan aikaisemmin saanut viettää blogisynttäreitä, koska ne on kuollut muutaman viikon jälkeen aina :D En lupaa järjestää mitään arvontaa, kun on tuo opiskelijabudjetti, mutta katsotaan. 

Tumman veden päällä

Kuva täältä

(Nyt olen saanut tietokoneeni takaisin! Vielä kun saan kaikki ohjelmani asennettua takaisin niin pääsen kunnolla bloggaamaan! Tärkeintä saada Photoshop takaisin :) )

Kävin katsomassa elokuvateatterissa Peter Franzénin kirjaan perustuvan elokuvan Tumman veden päällä. Harvemmin menen kotimaisia elokuvia katsomaan omasta tahdostani, mutta lähdin nyt mukaan kun pyydettiin.

Elokuva on siis osittain elämäkerrallinen, mutta se on myös fiktiivinen. Elokuva kertoo pienestä pojasta, joka joutuu kohtaamaan arkipäiväisessä elämässään väkivaltaa ja alkoholismia. Elokuva on Peten kasvutarina.

En pitänyt elokuvasta. Olihan se toki koskettava juoneltaan eikä kukaan varmasti voi tällaisesta aiheesta pitääkään. Samuli Edelmann näytteli Peten isän roolin ihan hyvin ja Matleena Kuusniemi Peten äitinä oli hyvä valinta.

Tämä elokuva ei siltikään minuun iskenyt. Onhan totta, että jotkut kohtaavat Suomessa oikeassa elämässäänkin perheväkivaltaa ja alkoholismia ja elokuvassa on siinä mielessä hyvinkin ajankohtainen aihe. Minä en siltikään tykkää katsoa tähän aiheeseen liittyviä elokuvia vapaasta tahdostani, koska ne alkavat vain ahdistaa minua. Niin kuin sanoin, tällaiset elokuvat aina koskettaa kyllä, mutta en halua nähdä tämmöisiä.

Juonellisesti elokuva oli outo, enkä päässyt siihen alussa mukaan. En ymmärtänyt koko elokuvan aikana, mikä ihmeen valoilmiö siinä aina seuraili Peteä. Se kaiketikin oli jonkin sortin mielikuvitusystävä, mutta minulle ei selvinnyt sen merkitys elokuvan aikana. Elokuvassa piti jonkin verran myös päätellä, mitä mikäkin asia ja tapahtuma merkitsee, eikä minulle ne aina selvinneet.

Tämä arvostelu nyt on ihan turhanpäiväinen, kun en osaa oikein sanoa elokuvasta mitään järkevää. Toistan vain samaa asiaa. En tykännyt enkä osaa sanoa kunnon syytä miksi. En halua katsoa elokuvaa uudelleen.

Arvosana: ♦

Pianisti

Nyt olen kyllä viime aikoina katsonut todella vähän elokuvia. Perjantaina katsoin kuitenkin Pianistin ja nyt päätin kertoa elokuvasta.

Pianisti sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Varsovaan. Wladyslaw Szpilman, juutalainen, karkaa juutalaisten työleiriltä. Hän joutuu selviytymään juutalaisvainoista ja joka päivä pelkäämään hengestään. Hänellä ei ole omaisuutta, ei ruokaa eikä pysyvää asuntoa. Elokuvan aikaväli on siis 1939-1945.

Minun ennakko-odotukseni. Tiesin elokuvan olevan Oscar-palkittu (paras miespääosa - Adrien Brody, paras ohjaus ja paras sovitettu käsikirjoitus) ja monien kehuma. Kuvittelin sen silti olevan jonkin sortin draamaelokuva. En kuvitellut sen sijoittuvan sota-aikaan.

Pidin elokuvasta siltikin. Se oli todella koskettava. Elokuvan kautta käsitin millaista oikeasti elämä juutalaisvainojen aikaan on ollut. Adrien Brody näytteli myös hyvin pianistin roolin, hän on todella taitava soittamaan pianoa.

Suosittelen Pianistia sotaelokuvien ystäville sekä historian ystäville. Toki kaikille muillekin, jotka kestävät ihmisten tappamista. Elokuvassa ei ole siltikään verellä leikitty. Suosittelen myös ihmisille, jotka tykkäävät katsoa tositapahtumiin perustuvia elokuvia. Tämähän perustuu siis Wladyslaw Szpilmanin kirjoittamaan omaelämäkerralliseen kirjaansa. Kirjaa en ehkä itse aio lukea, mutta elokuvan voisin katsoa joskus uudestaan kun rupee tekemään mieli katsoa jotakin historiallista.

Kaiken kaikkiaan siis Pianisti on hyvin tehty elokuva ja Oscarinsa ansainnut!

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

The Italian Job

The Italian Job -elokuva kertoo rikollisporukasta, joka ryöstää Venetsiassa arvokkaan kultasaaliin. Suunnitelma oli virheetön, mutta petetyksi tuleminen ei kuulunut kuvioon. Charlie Croker (Mark Wahlberg), Stella Bridger (Charlize Theron), Komea Rob (Jason Statham), Lyle (Seth Green) ja Vasuri (Mos Def) aikovat hankkia kultasaaliinsa takaisin sekä janoavat samalla kostoa.

Lainasin tämän elokuvan kirjastosta lähinnä Seth Greenin takia. Hän näytteli aikoinaan lempparisarjassani ja ajattelin katsoa tämän elokuvan myös kun se saatavilla oli. Ensimmäinen ajatus oli, että olen nähnyt tämän elokuvan. En kuitenkaan varmuudella muista, mutta edelleen tulee sellaisia deja vu -fiiliksiä, että olen nähnyt tämän elokuvan aiemminkin. Silti en tiennyt/muistanut mitä elokuvassa tapahtuu ja kaikki oli yllätyksiä. Alku vain oli niin tutun oloinen...

En ollut lukenut takakantta enkä pahemmin katsonut muita näyttelijöitäkään kunnes bongasin Donald Sutherlandin. Ajattelin, että ei tämä elokuva voi olla huono kun mukana on tämmöinen konkariukko kuin Donald. No, Donaldin roolisuoritus jäi lyhyeen. Ei elokuva siltikään ollut huono. Toimintaa riitti koko ajan eikä minulle jäänyt mitään epäselviä aukkoja motiiveista yms. Lopussa kaikki palaset viimeistään loksahtivat paikoilleen elleivät olleet aiemmin loksahtaneet.

Mark Wahlbergia en aluksi osannut oikein kuvitella rikollisjengin pomoksi, hän oli jotenkin niin pehmon näköinen. Ihan hyvin hän silti roolin suoritti eikä ollut ollenkaan niin pehmo kuin kuvittelin. Kasvot vain kun olivat niin sileät ja virheettömät.

Charlize Theron yllätti kyllä. En ole ennen nähnyt hänen elokuviaan ja olen hänet kuvitellut vain kaikkiin kosmetiikkamainoksiin. En mihinkään toimintaleffoihin. Hän suoritti roolinsa Stellana, joka avaa kassakaappeja työkseen, ihan poliisien avuksi. Ennen tätä keikkaa ja siihen hänellä on henkilökohtaisia syitä, miksi ryhtyy tähän.

Muista näyttelijöistä, Jason Stathamin leffoja en ole myöskään ennen nähnyt mutta tässä elokuvassa hän sopi rooliinsa hyvin samoin Mos Def. Seth Green oli hieman pettymys kun tuntuu, että hän aina näyttelee jotakin nörttiä. Toisaalta hän kyllä sopii niihin rooleihin kun on pienikokoinen mies. Ihan hauska hän oli Lylen roolissa.

Ne, jotka katsovat toimintaa pääsääntöisesti, eivät ehkä saa tästä elokuvasta mitään uutta irti, mutta minä tykkäsin ihan. Semmoinen elokuva, jossa pysyin mukana eikä tylsiä hetkiä tullut. Googlettelun jälkeen huomasin, että jatko-osa, The Brazilian Job, olisi tulossa joskus. IMDb.com ei ainakaan kertonut milloin.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Blogin tarkoituksesta

Heippa taas pitkästä aikaa!

On tämä blogin kirjoittelu jäänyt kun ei minulla ole ollut mitään kirjoitettavaa kirjoista tai en ole jaksanut ajatellakaan mitään kuvien ottamista. Oon kuitenkin tässä pari päivää miettinyt ja mietin, mikä mun blogin tarkoitus on. Monille tarkoituksena on päästä purkamaan ajatuksia kirjoista ja muista asioista, joo, on se minullakin yksi tarkoitus kun ei ole niitä kavereita paljoa joille kirjoista voin pälpättää ummet ja lammet, koska ei heitä kiinnosta. Mutta varmaan se perimmäinen tarkoitus on se päiväkirja, tai no lukupäiväkirja.

Kirjastossa nyt kun olen kesätöissä ja yhtenä päivänä hyllyttäessäni kirjoja, huomasin hyllyssä Tessa Grattonin Veritaika-kirjan. Olen lukenut kirjan tässä keväällä, ei siitä ei edes ole montaa kuukautta aikaa. Siltikään en muistanut siitä mitään, en edes päähenkilön nimeä. Takakannen kun luin niin tuli hämärä muistikuva kirjan tapahtumista. En kuitenkaan kirjasta blogannut vaikka muistan edelleen lukiessa syntyneet tuntemukset. En vain saanut asioita kirjoitettua.

Päätin, että kirjoitan edes pienet juonilyhennelmät kirjoista, jotka luen, jotta muistaisin, mitä niissä on suurin piirtein tapahtunut. Harmittaahan se, kun on lukenut kirjan eikä muista siitä mitään, mutta en halua kuluttaa aikaa lukemalla sitä uudelleenkaan. Tietysti hyvät kirjat ovat sellaisia, jotka voi lukea uudestaan ja uudestaan.

En tiedä tuliko tästä vähän sekava kirjoitus, mutta pointti on se, että jos luen elämäni aikana satoja tai jopa tuhansia kirjoja vain unohtaakseni mitä niissä tapahtui. Sen takia tätä blogia olen päättänyt pitää ja ilmeisesti aihe on ollut minulle oikea, koska Kotikolo on jo nyt pisimpään pystyssä ollut blogini.

Nyt yritän saada itseni taas kirjoittamisen pariin ja blogata edes jotain lukemistani kirjoista ja katsomistani elokuvista/tv-sarjoista. :)

Lizzie McGuiret ja vähän muuta

(Aloitin luonnostelemaan tämän postauksen ties kuinka kauan aikaa sitten. Silloisessa kiukunpuuskassa tämän kirjoitin :D )

Kerroin aiemmin olevani perfektionisti. Tutkailin niitä kirjahyllyjäni ja mietin, mitä pistäisin myyntiin. Nämä kolme Lizzie McGuirea joutuivat myyntilistalle, mutta sitä ennen ne täytyi lukea, etten ole niitä ihan turhaan säilyttänyt kaapissani vuosia. Kohderyhmää en enää ole, mutta perfektionismius kun iskee niin ei sillä ole väliä.

Yhteisesti näistä kolmesta kirjasta voisin sanoa, että nämä oli sellaista ok-kamaa. Kieli oli simppeliä ja juuri sopivaa sellaiselle 5-6 luokkalaiselle tytölle.

Kaikissa kirjoissa päähenkilö on Lizzie McGuire ja hänen kaverinsa Miranda sekä Gordo. Kirjoissa myös Lizzien perhe on suuressa osassa. Ethan Craft on myös kaikissa kirjoissa mukana, koska hän on koulun suosituin poika ja näin ollen Lizzien ja Mirandan ihastus.

Kirjoille annan yhteiseksi arvosanaksi ♦ ♦, koska nämä oli ihan luettavaa tavaraa, mutta en kohderyhmään kuulu niin ei hetkauttanut niin hirveästi. Suosittelen kyllä joillekin teini-iän kynnyksellä oleville tytöille, koska nämä ovat juuri sitä viatonta hömppää :)

Aikoinaan taisin nämä ostaa kun pidin tv-sarjasta ja Hilary Duffista näyttelijänä. Kyllä edelleenkin hänestä pidän näyttelijänä ja laulajana. Ärsyttää eniten ihmisten reaktio, jos kuuntelen hänen musiikkiaan. Kyllä, Hilary ON OLLUT Disney-tähti ja teini-idoli monille. Mutta hän on aikuistunut, niin kuin minäkin ja näin hänen tyylinsä on muuttunut. Ei hän enää laula mitään teinipurkkapoppia, vaikka ei siinäkään minun mielestäni mitään vikaa ole. Kuuntelen useinkin hänen vanhoja biisejään. Katson myös usein hänen teini-iällä tehtyjä elokuviakin. Pidän vain teinihömppäelokuvista, piste.

En sitten tiedä, miksi moni kavereistani ja ihmisistä ylipäätään pitää Hilary Duffia lapsellisena ja nimen omaan teinien idolina. Ehkä se on tuo Disney-leima, mutta on siitäkin jo pikku hiljaa päästävä yli. Minua ylipäätään ärsyttää se, miksi ihmisten mieltymyksiä pitää arvostella niin rankalla kädellä? Sanoa suoraan toisen kuullen, että "tää on ihan paskaa musiikkia, miks sää tällasta kuuntelet?" No siks, kun tykkään siitä! Oon ite pyrkinyt siihen, että en hauku toisten musiikki- tai elokuvamakua. Jokaisella on oma maku. Toki voin sanoa, että MINÄ en tästä oikein pidä tai ei ole MINUN musiikkimakuani. Mutta se toinen henkilö siitä pitää ja sillä sipuli. Raivostuttavaa. Tämän takia olenkin lakannut sanomasta ihmisille, että tykkään kuunnella Hilary Duffin musiikkia tai Taylor Swiftiä. Sanon vain yleensä että, kaikki kelpaa tai kuuntelen Elvistä.

Oli pakko avautua tästä aiheesta, koska ärsyttää niin hirmuisesti tämä asia ja päätin opetella sanomaan ihmisille vastaan jos he arvostelevat mieltymyksiäni. Tästä se alkaa kun täällä avauduin julkisesti näistä :)

Stephenie Meyerin Houkutuksesta

Luin tuossa juuri Retan kirjoittaman postauksen siitä, miten hän ei enää pidä Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasta. Halusin kirjoitella ihan omia ajatuksia ylös ko. "ilmiöstä". Jaan kyllä jonkin verran ajatuksia Retan kanssa.

Luin Houkutuksen ensimmäisen kerran kesällä 2008, kun se ei vielä ollut näin suuri massailmiö, mitä nyt. Olin silloin siis päättänyt juuri ysiluokan eli kohderyhmää olin. Pidin kirjasta silloin todella paljon, luinkin sen ennätysajassa. Pari päivää siinä meni ja töissä oli tuskaa olla kun odotin vain, että pääsen kotiin lukemaan kirjaa. Yhtenä iltana menetin ajantajuni ja luin ja luin ja luin kunnes tajusin, mitä olen tekemässä. Tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia sivusta enkä lukenut niitä. Minusta se oli silloin uskomaton tunne, enkä ole samaa saanut sen jälkeen.

Sitten jatko-osat. En pidä niistä, tuntuu, että ne on väkipakolla kirjoitettuja. Houkutus tuntui enemmän siltä, kuin siihen olisi käytetty aikaa kunnolla ja jos ideakin kerran unen pohjalta syntyi. Muihin juoni oli niin väkisin keksittyä. Vieläkään en ole lukenut Aamunkoita. Hyllyssä se odottaa, mutta en ole saanut innostusta siihen tämän massailmiön takia.

Tuossa varmaan ymmärsitte, että minuun vaikutti tämä Houkutuksen massailmiöksi muuttuminen. Minua ärsytti aikoinaan ihan älyttömästi kun tyyliin jokainen vastaan tuleva teinityttö tiedi kuka on Edward ja kuka on Bella. En ollut enää mikään erilainen, joka tiesi jostakin hyvästä asiasta enemmän kuin muut ja yritti suositella kirjaa harvoille ja valituille. Siitä tiesi kaikki eli minäkin olin massaa. Muistan, että jossain vaiheessa ajatus oikeasti oksettikin! Yleensä en ole edes ajatellut, että olisin erilainen kuin muut. Olen nimenomaan ajatellut olevani tavallinen massaan kuuluva henkilö. Mutta tuossa se tuli ilmi itsellenikin, että halusin olla erilainen.

Elokuvien ilmestyessä olin ja en ollut innostunut. Ajatus elokuvista oli kiva, mutta sitten taas ei kiinnostanut kun kaikki niitä odottivat. Kävin kuitenkin katsomassa Houkutuksen elokuvateatterissa. Petyin todella pahasti. Äitini taas, joka oli leffaseurani ja ei ole lukenut kirjaa, piti elokuvasta ihan. Itse en tykännyt siitä kun Bellan ja Edwardin suhde eteni niin älyttömän nopeasti. Ensimmäisen kerran kun he tapasivat niin seuraavaksi jo seurustelivat. Kristen Stewart oli ilmeetön ja apaattinen näyttelijä. Robert Pattinson taas oli kauhean jäykkä eikä ollenkaan luonteva. Robert on kyllä muissa elokuvissa ollut sitten ihan hyvä näyttelijä, mutta Kristen... Ääh... Siitä lisää sitten kun kerron Lumikki ja metsästäjä -elokuvasta.

Mutta mikä suhteeni on nykyään Houkutukseen? En oikein ajattele koko sarjaa enää useinkaan. Edelleen ärsyttää sen maailmanlaajuisuus ja kun vieläkin nämä nykyajan teinit ovat "Oi Edward" "Oi Jacob iiiiii". En vain jaksa. En häpeä, että silloin aikoinaan fanitin sarjaa. Nytkin jos lukisin Houkutuksen uudelleen, pitäisin siitä melko varmasti. Siinä on niin kliseisiä romanttisia kohtauksia ja minä kun olen tällainen yltiömäistä romantiikkaa rakastava henkilö, joka tykkää vielä lukea kaikkea hömppää, joissa ei pahemmin tarvitse aina ajatella. Kirjahan on silloin kuin minulle luotu. Ongelma vain on, etten pääse tästä ärsytyksestä yli. Ehkä nyt tuli sekavaa jorinaa, mutta oli ihan pakko tulla kertomaan omat ajatukset sarjasta :D Enkä varmaan ole kirjoittanut aiemmin näin pitkää postaustakaan, heh.

Roustabout

Nämä Elvis-elokuvat, joita olen nyt katsellut ovat kaikki olleet tyyliltään samanlaisia: Elviksen hahmot ovat komeita päähenkilöitä, jotka kieputtavat naiset pikkusormen ympärille, eivätkä pelkää joutua hankaluuksiin.

Tässä elokuvassa kuitenkin miljöö oli erilainen. Elokuva sijoittui nimittäin tivoliin. En olekaan ennen katsonut elokuvaa, joka sijoittuu sinne.

Elokuva oli taas musikaali, Elvis on kai tehnyt kaikki elokuvansa musikaaleina. Vähän jo kaipailisin vaihtelua näihin samoihin juonikuvioihin. Kyllästyttää kun melkein arvaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi kuitenkin nämä puoltoista tuntia menee hujauksessa kun samalla neuloo jotakin. Saapa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Vielä olisi kolme jäljellä näitä elokuvia, täytyy yrittää ne jaksaa katsoa niin saa sitten nämä palauttaa.

Arvosana: ♦ ♦

Paradise, Hawaiian Style

Taas Elvis-elokuvaa pukkaa. Katselin tässä viikolla tämän elokuvan, ja noh, olihan tämä aika samanlainen kuin se toinen Elviksen Hawaiji-elokuva. Maisemat oli edelleen upeat ja matkakuume sen kuin kasvoi.

Tässä elokuvassa tosin Elviksen hahmo Rick haluaa perustaa helikopteripalvelun ystävänsä kanssa. Rick on kuitenkin naisten perään enemmän ja työt tulee tehtyä vähän sinne päin ja yhtiökumppani joutuukin sitten siivoamaan jäljet. Lopun arvaattekin.

En oikein osaa sanoa tästä(kään) mitään järkevää sanottavaa. Mulla on jotain ihme blokkeja päällä kun en saa tekstiä syntymään enkä kunnon valokuviakaan koulua varten. Ärsyttävää.

Arvosana: ♦ ♦

Helmikuun katsotut, osa 2

Helmikuun katsottujen elokuvien läpikäynnille jatkoa. Vielä kaksi elokuvaa jäljellä.

Kuva täältä

Serkkuni kihlatun kanssa vietimme leffailtaa ja elokuvaksi valikoitui Varjojen valtakunta -leffa. Elokuvassa vampyyrit ja ihmissudet ovat sodassa keskenään. Pääosassa on Selene (Kate Beckinsale), joka rakastuu ihmissusi Michaeliin (Scott Speedman). Lopun kai voi arvata osittain, eihän siitä hyvää seuraa kun kaksi eri lajia rakastuu keskenään.

Yllätyin tässä elokuvassa kyllä räiskinnän määrästä. Jotenkin mielikuvani oli tästä, että tämä menisi kauhun puolella ja olisi pelottavakin, vaikka leffaseurani sanoinkin ettei tämä ole pelottava. Itse kun inhoan kauhuelokuvia. Toimintaa tässä todellakin oli. Yllätyin myös Kate Beckinsalen roolisuorituksesta. Kai jotenkin sekoitin hänet Kate Hudsoniin, koska kuvittelin hänen olevan blondi näyttelijä, joka tekee romanttisia leffoja eikä tällaisia räiskintäleffoja. Toki hän onnistui siinä ihan hyvin, kovin vain oli vaisu hahmo.

Yllätysnimiä tässä elokuvassa oli mm. Bill Nighy ja Wentworth Miller. Millerin hahmoa en edes tunnistanut, lopputeksteistä bongasin ja sitten googlasin. Nighya epäilin yhdeksi hahmoksi ja mietin, että tuskin hän tällaisia elokuvia tekee. Lopputekstit paljasti epäilyni kuitenkin oikeaksi ja yllätyin kyllä.

Elokuva oli ihan hyvä, erilainen mitä olen ennen nähnyt. Jälkeen jäi kyllä vähän sellainen jännä olo, en keksi sanaa sille, koska tämä oli niin erilainen mitä kuvittelin. Voisin katsoakin joskus uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Kuva täältä

Viimeinen helmikuun katsottu elokuva oli 21 tapaa pilata avioliitto. Käytiin kaverini kanssa katsomassa se leffateatterissa aikamme kuluksi.

Yleensä en kotimaisista elokuvista tykkää, koska ne vaikuttavat niin teennäisiltä. Vaikka olisi hyvä näyttelijä niin repliikit ovat silti niin teennäisen kuuloisia. Tässä elokuvassa oli kuitenkin toisin. Yllätyin tämänkin suhteen!

Elokuvassa Sanna Manner tekee dokumenttia avioliittojen pilaajista. Hän haastattelee eri pariskuntia ja yhden pariskunnan erotessa hän huomaakin rakastuneen tähän kyseiseen mieheen.

Elokuvassa on todellakin komediaa. Naureskelin salissa moneenkin otteeseen, kerran yksinäni, jolloin muu sali rupesi nauramaan perässä. Myötähäpeä oli läsnä toisinaan kyllä, mutta eipä se tässä elokuvassa haitannut niinkään. Armi Toivanen oli hyvä Sannan roolissa. Aku Hirviniemi ja Riku Nieminenkin olivat yllättävän hyviä näyttelijöitä kun heidän ei tarvinnut esittää pellejä. Toki he Putouksessakin olivat hauskoja.

Suosittelen kyllä katsomaan tämän elokuvan, jos haluaa komediaa ja romanttisen lopun.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Helmikuun katsotut elokuvat, osa 1

Helmikuussa tuli katsottua viisi elokuvaa, joista en mistään kerinnyt bloggaamaan. Teenkin nyt sitten pari yhdistelmäpostausta näistä.

Alkukuusta katsoin taas Elvis-elokuvan, tällä kertaa Blue Hawaii -nimisen. Blue Hawaii sijoittuu nimensä mukaisesti Hawaijille, jossa Elviksen hahmo Chad saapuu armeijasta takaisin kotiin eikä halua alkaa työskennellä isänsä ananasyrityksessä. Niinpä Chad hommaa itselleen työpaikan tyttöystävänsä työpaikalta turistioppaana. Hawaijille saapuukin lauma opiskelijatyttöjä ja kommelluksilta ei vältytä.

Ihailin elokuvassa maisemia. Olen aina halunnut joskus matkustaa Hawaijille ja pienenä sanoinkin, että kun olen iso, muutan Hawaijille ja otan kaikki sukulaiset ja tutut mukaan. Eipä taida ihan onnistua. Veljelleni olen kateellinen kun hän vuosi sitten jouluna oli Hawaijilla lomalla.

Itse elokuva oli perus Elvis-kamaa. Ihan viihdyttävä musikaali. En oikein enempää osaa sanoa elokuvasta, ehkä sen takia jäänytkin bloggaamatta.

Arvosana: ♦ ♦

Toisena elokuvana katsoin The Kids Are Allright -elokuvan. Elokuvassa seurataan perheen tapahtumia, kun Nicin (Annette Bening) ja Julesin (Julianne Moore) lapset, Joni (Mia Wasikowska) ja Laser (Josh Hutcherson), hankkivat tietoa isästään Paulista (Mark Ruffalo).

Elokuvan olen nähnyt varmaan pari vuotta aiemmin ekan kerran ja silloin se ei oikein iskenyt. Nyt katsoin sen uudelleen kun ostin sen alennuksesta. Ei se oikein iskenyt vieläkään. Vähän laimee ja väkisin tehty elokuva. Elokuvan ostoon liittyi ihan koominen tilanne kun kassatäti katseli levyä pitkään pohtien ja ihmettelin, että onko hinnassa joku virhe tai jotakin muuta, mutta sitten hän kysyikin henkkareita. Elokuva on K-15 eli hän luuli minua nuoremmaksi. Siinä sitten ojensin hänelle ajokortin, ikää kun oli kuitenkin jo se 20. Ei ollut kyllä ensimmäinen kerta, mutta se oli ensimmäinen kerta, ettei hän pahoitellut asiaa.

Komedia tämä ei kyllä mielestäni ollut kun ei pahemmin naurattanut. Mieltäisin tämän enemmän draamaksi kuitenkin.

Arvosana: ♦ ♦

Kolmantena sitten iki-ihana Maa aikojen alussa! En vain voi sille mitään, että rakastan kyseistä elokuvaa. Lapsena se oli suosikkini, vaikka välillä vähän pelottikin. Menee kyllä Muumien ohi mennen tullen.

Moni kyllä varmaan tietää juonen, mutta kerrataan se nyt kuitenkin. Eli Pikkutassu joutuu eroon isovanhemmistaan ja joutuu yksin lähteä etsimään reittiä Suureen laaksoon. Matkalla hän saa uusia kavereita ja joutuu vaaroihin.

Oonkin kerännyt tämän koko elokuvasarjan kun en ole moniakaan niistä nähnyt. Saa nähdä ovatko ne yhtä hyviä. Olen aina pitänyt dinosauruksista ♥

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Naapurini Totoro

Toinen Studio Ghibli -suosikkini on Naapurini Totoro! Tämä elokuva on vallan suloinen ja onkin saavuttanut melkoisen suosion maailmalla. Tämän elokuvan katsoin joskus Henkien kätkemän jälkeen, en muista tästäkään vuotta milloin sen katsoin ekan kerran.

Satsuki ja Mei -tytöt muuttavat (kyllä, tässäkin muutetaan!) isänsä kanssa vanhaan taloon. Talon vieressä on metsä, jonne Mei lähtee seikkailemaan parin pikku-Totoron perässä. Metsän keskellä hän tapaa ison Totoron ja siitä kerrottuaan isälleen ja siskolleen, he eivät meinaa uskoa. Totoro kuitenkin ilmestyy myöhemmin isosiskollekin ja lopulta auttaa Satsukia löytämään kadoksissa olleen Mein.

Minua vaan hymyilytti koko elokuvan ajan :) Ja vieläkin hymyilyttää pelkkä ajatus siitä!

En kyllä tästä osaa sanoa mitään järkevää, kuin että SUOSITTELEN! Musiikit ovat myöskin ihanat! Saa nähdä, milloin joku muu Ghiblin elokuvista vie sydämeni tällä tavalla kuin tämä ja Henkien kätkemä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Elokuvan innoittamana löysin netistä ohjeet totoro-lapasten tekoon. Itselläni on tässä alkuvuodesta ollut monenmoisia projekteja, että en niitä kerinnyt tekemään, joten pyysin äitiäni. Kävin ostamassa langat ja puikot ja eikun äiti hommiin. Nopeaa ne valmistuikin. Ihanat ja lämpöiset ovat! Tosin tajusimme tekovaiheessa, että lankojen kontrasti olisi pitänyt olla suurempi, jotta kuvio näkyisi paremmin. Mutta näillä mennään! Ohje on Ravelrysta.

Päivä jona maailma pysähtyi

Tämä elokuva on ollut myös pitkään minulla lainassa ja nyt oli sen vuoro tulla katsotuksi.

Päivä jona maailma pysähtyi kertoo Helen Bensonista (Jennifer Connelly), joka on jonkinsortin tutkija (en nyt satu muistamaan minkä sortin). Maapalloa kohti on tulossa omituinen valopallo, jonka kuvitellaan tuhoavan koko Maan. Valopallon mukana saapuu Klaatu (Keanu Reeves), jonka tarkoituksena on aloittaa ihmiskunnan tuhoaminen, koska he tuhoaisivat Maan saasteillaan. Siitä sitten alkaa seikkailu, jossa Helen yrittää estää Klaatun tuhoamasta ihmiskuntaa ja samalla saada suhteensa poikapuoleen kuntoon.

En oikein tiedä, mitä odotin tältä elokuvalta. Odotin jotakin, ehkä parempaa, mutta en siltikään tällaista elokuvaa. Varmaan odotin The Day After Tomorrowin kaltaista katastrofielokuvaa. Ei täyttänyt odotuksiani.

Scifipätkäksi tämä kai on ihan ok, en ole scifielokuvia vielä paljoa katsellut. Tehosteet oli ihan kivoja, mutta juoni oli kuitenkin jotenkin tyhmä. Ajattelin, että ihmiskuntaa ja Maata olisi uhannut joku huomattavasti suurempi uhka kuin joku muukalainen, jonka pään saa käännettyä kaksi ihmistä vain. No onhan se toisaalta tyypillistä tällaisissa, rakkaushan se yleensä kaiken korjaa. Tosin tässä ei ihan päästy rakkauteen asti, mutta tunteet ne kuitenkin vaikutti.

Blääh, en katsoisi uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦

Henkien kätkemä

Yksi pitkän ajan lempparielokuvani on ollut Studio Ghiblin Henkien kätkemä. En muista, milloin katsoin sen ensimmäisen kerran, mutta ihastuin siihen heti. Samainen elokuva oli myös ensimmäinen elokuva, jonka katsoin Studio Ghibliltä. Ja nyt katsoin sen uudelleen pitkän ajan jälkeen.

Elokuvassa Chihiro muuttaa vanhempiensa kanssa uuteen taloon ja matkalla sinne he pysähtyvät tutkimaan hylättyä huvipuistoa. Huvipuistossa kuitenkin tapahtuu kummia ja Chihiron vanhempien syötyä ruokaa siellä, he muuttuvat sioiksi. Chihiro taas joutuu selviytymään jumalolentojen kylpylässä ainoana ihmisenä ja pelastamaan vanhempansa siinä samalla.

Elokuvassa on ihanan paljon värejä ja yksityiskohtia, mikä on ominaista Studio Ghiblin ja varsinkin Hayao Miyazakin animaatioille. Elokuvan on hyvin tehty ja hahmot ovat mieleenpainuvan näköisiä omituisia olioita. Suosittelen kyllä tätä kaikille, joita vähääkään kiinnostaa japanilainen animaatio. Itse tykkään kovasti ja aina voin katsoa uusiksi yhtä innostuneena kuin ekan kerrankin. Mutta suosittelen, että nämä elokuvat kannattaa katsoa suomenkielisillä teksteillä ja alkuperäisellä puhekielellä. Huonoja kokemuksia on Liikkuvasta linnasta...

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

G. I. Blues

Elvis-putki jatkuu ja toisena vuorossa oli vuonna 1960 tuotettu elokuva, G. I. Blues. Tässäkään ei ollut tekstityksiä suomeksi, joten englanninkielellä oli pärjättävä.

Elviksen hahmo Tulsa McLean on armeijan leivissä Saksassa ja hän kavereineen säästää rahaa, jotta voisi avata oman yökerhon palvelusajan jälkeen. He lyövät vetoa, pystyykö yksi heistä viettelemään kabareetanssija Lilin. Henkilö, jonka piti vietellä Lili, saakin siirron Alaskaan ja hänen tilalleen sitten astuukin Tulsa. Lopun varmaan voittekin arvata.

Noh, mitähän tästä sanoisi. Tällainen perus Elvis-elokuva, missä ukko on se hyvä laulaja ja joka lopulta rakastuu odottamatta sitä. Juoni on ihan perus, mitä tuohon aikaan tehtiin ja kyllä ne nyt ihan uppoaa ainakin minuun. Plussana, että elokuva oli jo värillinen. Tässä ei sentään mitään tappelua ollut, kuten King Creolessa, mikä sekin on ollut minun mielestäni tyypillistä tällaisille elokuville.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

King Creole

Minulla on ollut jo ihan liian pitkään serkultani lainassa hänen Elvis-elokuvaboksi. Päätin nyt kevään aikana katsoa ne pois, jotta saan boksin palautettua. Aloitinpa sitten katsomalla King Creolen.

Ensimmäisenä kun aloitin, ihmettelin, että eikö tähän oo suomeksi tekstejä. Ou mai, ei ollut. Sinänsä ei haitannut kun kyllä englantia ymmärrän, mutta aina kuitenkin ymmärrän suomea paremmin. No rohkeasti vaan elokuvan kimppuun enkku tekstien kanssa. Samalla kyllä päätin neuloa villasukkaa.

Elokuvan päähenkilö on Danny Fisher (Elvis), joka yrittää käydä koulun loppuun ja samalla elättää perhettään, koska hänen isänsä on menettänyt työpaikkansa vaimonsa kuoltua. Danny ei valmistu vaan päättää keskittyä elannon hankitaan yökerholaulajana. Hän joutuu väärään seuraan ja siitä sitten silmätikuksi ja tappeluihin ja muihin rikoksiin.

Mielestäni elokuva on tyypillinen 50- ja 60-luvun vaihteen elokuvaksi. Päähenkilö on rehti, joka ajautuu huonoon seuraan ja joutuu siitä hankaluuksiin ja lopulta joku kuolee. Välissä on vähän rakkautta ja kolmiodraamaakin esiintyy. Tai no tässä tapauksessa voisi sanoa neliödraamaa.

Kuitenkin, elokuva oli kyllä ihan kiva, pari tuntia kului yllättävän nopeasti vaikka oli mustavalkoelokuva, joista en pahemmin ole välittänyt aiemmin. Elvis on ihana niin ei kai siihen muuta tarvita.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Hop

Katsoin siskoni poikien kanssa Hop-animaation jo kuun alussa. Hieman on venähtänyt tämä bloggaaminen, vaikka teksti onkin ollut suunnilleen valmis ja kuvatkin otettu, mutta se kuvien siirto ja käsittely...

Elokuva kertoo pupusta, E. B.:stä, josta on tulossa isänsä jälkeen seuraava pääsiäispupu. E.B. ei tosin halua ryhtyä pääsiäispupuksi vaan kuuluisaksi rumpaliksi. Matkalla kuuluisuuteen hän tapaa Fredin (James Marsden), jonka avulla hän voisi tavoitella tähtiä. Fred on tosin työtön taivaanrannanmaalari. Yhdessä heille sitten kehkeytyy seikkailu ja Pääsiäismaan pelastaminen.

Elokuvan ikäraja on 7, mutta ihan hyvin pystyivät nuoremmatkin katsomaan tämän. Pienempi tosin sanoi yhdessä vaiheessa elokuvaa pelottavaksi, mutta katsoi silti rohkeasti loppuun. Omasta mielestäni tämä ei ole ollenkaan pelottava, jos lapsi uskaltaa katsoa esimerkiksi Madagaskarin, niin kuin siskoni pojat uskaltavat.

En ole koskaan oikein tykännyt animaatioista, jotka on dubattu suomeksi ja joissa vielä on näyttelijöitä lisänä. Se vaan EI VOI olla hyvä. Tämä katsottiin kuitenkin suomeksi poikien takia. Se laski vähän mielenkiintoani, mutta muuten elokuva oli oikein kiva pätkä.

Oli myös hauska nähdä James Marsden vähän erilaisemmassa elokuvaroolissa kuin American Pie -leffojen Stiflerinä. Huomasin kyllä, että tällainen rooli ei ollut ihan omiaan hänelle. Elokuvassa mukana oli myös Kaley Cuoco, Russel Brand ja David Hasselhoff. Hugh Lauriekin näytti nimilistassa olevan ja pohdin pitkään, että missä hän esiintyi, mutta olikin vain ääninäyttelijänä niin ihmekös kun en muistanut. Russel Brandkin oli ääninäyttelijänä, mutta pyörähti myös pienessä muussa roolissa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Projekti keväälle

Minulla on liian kauan ollut elokuvia ja muutama kirja lainassa sukulaisiltani. Serkultani lainassa on Elvis Presleyn elokuvaboksi, jossa on kahdeksan herran elokuvaa. Lisäksi toiselta serkultani ja hänen kihlatultaan minulla on lainassa pari elokuvaa ja pari kirjaa sekä muutama tv-sarja boksi. Päätin nyt sitten ottaa kevään projektiksi katsoa nämä lainassa olevat asiat ja lukea nämä pari kirjaa. En tiedä, miksi on venynyt, mutta nyt en anna venyä enää yhtään. Päätin katsoa yhden elokuvan viikossa vähintään, paitsi helmikuun alussa tulee yksi viikko jolloin en katso. Siitä myöhemmin.

Kaikista elokuvista tai tv-sarjoista en luultavasti bloggaa ollenkaan tai sitten teen sellaisen yhdistelmäpostauksen. Muutaman elokuvan olen jo katsonut lainassa olevista, niistä olen jo luonnostellut ja kuvia ottanut niin postailen sitten myöhemmin. Parista muustakin elokuvasta on postausta tulossa sekä muutamasta muusta jutusta.

Rakkauskirjeitä Julialle

Katsoin eilen Rakkauskirjeitä Julialle, romanttisen draamaelokuvan. Amanda Seyfried on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni jo pitkään ja sen vuoksi päätin tämän elokuvan katsoa.

Elokuvassa Seyfriedin hahmo, Sophie, lähtee kihlattunsa Victorin (Gael García Bernal) kanssa Veronaan lomalle. Victorin tavatessa tavarantoimittajia hänen uuteen ravintolaansa, Sophie päättää käydä Julian muurilla, jonne ihmiset jättävät kirjeitä Julialle. Sophie löytää 50 vuotta vanhan kirjeen ja päättää vastata siihen. Sen seurauksen Claire (Vanessa Redgrave) tulee lapsenlapsensa Charlien (Chris Egan) kanssa Veronaan etsimään 50 vuotta sitten löytämäänsä ja menettämäänsä rakkauttaan Lorenzoa (Franco Nero).

Elokuva on yltiöromanttinen kertomus menetetystä rakkaudesta ja kun itse olen toivoton romantikko, pidin tästä älyttömästi. En olisi voinut kuvitella, miten elokuvasta tehtäisiin yhtään parempi. Roolisuoritukset olivat todella nappeja ja Amanda sopi  Sophien rooliin täydellisesti. Vaikka en ollut elokuvasta lukenut yhtään arvostelua, enkä mitään muutakaan tapahtumista tiennyt, silti minulla oli odotuksia, jotka täyttyivät. Eihän tällaisilla elokuvilla mitään palkintoja haeta, mutta viihteen ja romanttisuuden kannalta tämä oli täysi kymppi. Tykkäsin!

Ei minulla oikein ole tästä mitään kummoista sanottavaa, siksi arvostelukin on varmasti huono, mutta suosittelen katsomaan jos kaipaa jotakin älyttömän romanttista leffaa tai on itse tällainen romantikkohöpsö, kuten minä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Pan's Labyrinth

Voi elämä, mitähän tästäkin kirjoittaisi. Koin karvaan pettymyksen kun katoin Pan's Labyrinthin eilen iltasella. Monet ihmiset ovat sanoneet, miten hyvä tämä leffa on ja tietenkin sitten odotukset olivat korkealla. Huoh... Miksi aina pitää odottaa asioilta niin paljon ja sitten kokea se suuri pettymys? En koskaan opi.

Miksi en sitten tästä elokuvasta tykännyt? Elokuvan alkuhetkistä asti, kun ensimmäiset ihmiset tapettiin, minua oksetti. Koko elokuvan ajan. Ei minua ole koskaan ennen mikään elokuva ällöttänyt näin paljoa. Yök. Minua ällötti ne kaikki tappamiset, henkilöt, oliot, kaikki. Elokuva oli aika armoton henkilöille ja suurin osahan siinä nyt kuolikin.

Jos jotakin hyvää pitää sanoa, niin ideahan sinänsä tuollaisesta labyrintistä ja tehtävistä jne. on ihan hyvä. Tuossa elokuvassa vaan oli niin paljon sitten kaikkea muuta mistä en pitänyt ja toteutus oli juurikin sellainen oksettava. Parhain kohta elokuvassa oli lopussa sekä noh, loppumusiikki oli parasta. Aika laimeaa jos loppumusiikki on elokuvan parhaita kohtia.

Tuntuu, ettei minulla oo edes paljoa sanottavaa tästä elokuvasta. Jälkeen päin kun mietin sitä, se edelleenkin oksettaa, mutta silti siinä oli jotakin, joka saa sen pysymään mielessä. En sitten tiiä onko se niin hyvä asia, että mietin sitä koko ajan. Harmittaa vain, koska odotin elokuvalta paljon kun sen kerran on ohjannut Guillermo del Toro ja hän on kehuttu ja arvostettu ohjaajakin. Olen joskus ajatellut lukea hänen vampyyrikirjasarjankin, mutta taidan unohtaa sen nyt ainakin hetkeksi.

Mietin kauan aikaa annanko yhden vai kaksi timanttia tälle elokuvalle, enkä oikein vieläkään ole varma kumpi pitäisi antaa. Yhden timantin voisin antaa ihan sen oksettavuuden vuoksi, mutta kaksi taas sen takia, että idea labyrintista oli hyvä ja loppu oli omalla tavallaan kaunis. Mutta kuitenkin kokonaisuus oli niin huono. On tämä vaikeaa kun ei ota selvää kunnolla omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan tällaisissa tilanteissa. IMDb.comissa tälle on peräti annettu reilut kahdeksan tähteä kymmenestä eikä se kyllä helpota yhtään omaa arvosteluani tässä. Kai tälle voisi sen kaksi timanttia antaa ihan pelkästä yrityksestä. Minulle tämä vain ei ollut sopiva elokuva. Toisaalta oli hyvä, että katsoin tämän ja nyt tiedän millainen se on mutta toisaalta ei olisi varmaan haitannut vaikken olisi katsonutkaan, olisi ainakin säilynyt se "mahtava kuvitelma" tästä elokuvasta. Olisin halunnut tykätä tästä elokuvasta.

Arvosana: ♦ ♦