Rakkauskirjeitä Julialle

Katsoin eilen Rakkauskirjeitä Julialle, romanttisen draamaelokuvan. Amanda Seyfried on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni jo pitkään ja sen vuoksi päätin tämän elokuvan katsoa.

Elokuvassa Seyfriedin hahmo, Sophie, lähtee kihlattunsa Victorin (Gael García Bernal) kanssa Veronaan lomalle. Victorin tavatessa tavarantoimittajia hänen uuteen ravintolaansa, Sophie päättää käydä Julian muurilla, jonne ihmiset jättävät kirjeitä Julialle. Sophie löytää 50 vuotta vanhan kirjeen ja päättää vastata siihen. Sen seurauksen Claire (Vanessa Redgrave) tulee lapsenlapsensa Charlien (Chris Egan) kanssa Veronaan etsimään 50 vuotta sitten löytämäänsä ja menettämäänsä rakkauttaan Lorenzoa (Franco Nero).

Elokuva on yltiöromanttinen kertomus menetetystä rakkaudesta ja kun itse olen toivoton romantikko, pidin tästä älyttömästi. En olisi voinut kuvitella, miten elokuvasta tehtäisiin yhtään parempi. Roolisuoritukset olivat todella nappeja ja Amanda sopi  Sophien rooliin täydellisesti. Vaikka en ollut elokuvasta lukenut yhtään arvostelua, enkä mitään muutakaan tapahtumista tiennyt, silti minulla oli odotuksia, jotka täyttyivät. Eihän tällaisilla elokuvilla mitään palkintoja haeta, mutta viihteen ja romanttisuuden kannalta tämä oli täysi kymppi. Tykkäsin!

Ei minulla oikein ole tästä mitään kummoista sanottavaa, siksi arvostelukin on varmasti huono, mutta suosittelen katsomaan jos kaipaa jotakin älyttömän romanttista leffaa tai on itse tällainen romantikkohöpsö, kuten minä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Kirjanmerkit

Askartelin tuossa muutama viikko sitten itselleni uusia kirjanmerkkejä, koska tajusin kaikkien muiden olevan hukassa. Olin siskoni luona viikonloppuna ja taktisena vetona pyysin, että askartelisimme niin minun ei sitten tarvinnut itse levittää omia askartelutarvikkeitani. :D

Löydettiin jokunen aika sitten hauska ohje kulmakirjanmerkkeihin ja olenkin sen itse todennut hauskaksi sekä järkeväksi kirjanmerkkityyliksi. Ne näkyy kirjan välistä, sekä niillä pystyy kätevästi merkkaamaan myös kummalle sivulle aukeamalta jäi. Teinkin nyt tällaisia kulmamerkkejä useamman, joten toivottavasti pysyvät tallessa. Aikaisemminkin minulla niitä muutama oli, mutta nyt ne on niin hyvässä tallessa etten niitä löydä.

Päätin lopuksi tehdä vielä ihan tavallisen kirjanmerkin, koska innostus ja ideat loppuivat kulmamerkkien tekoon. Siskollani oli kivoja kuviopapereita ja pitihän niitä vielä vähän tuhlata johonkin, ja vieläpä niin, että kuvio näkyisi paremmin. Lisäsin sitten vielä narua ja tein siitä rusetin, jotta tulisi vähän jotakin lisäystä. Rusettia sain vääntää aika kauan, että saisin siitä sellaisen, jonka halusin, mutta ei siitä tullut siltikään täydellistä. Mutta suosikiksi tämä meni silti. Pidän vähän sellaisesta vanhanaikaisesta ja klassisesta tyylistä.

Pan's Labyrinth

Voi elämä, mitähän tästäkin kirjoittaisi. Koin karvaan pettymyksen kun katoin Pan's Labyrinthin eilen iltasella. Monet ihmiset ovat sanoneet, miten hyvä tämä leffa on ja tietenkin sitten odotukset olivat korkealla. Huoh... Miksi aina pitää odottaa asioilta niin paljon ja sitten kokea se suuri pettymys? En koskaan opi.

Miksi en sitten tästä elokuvasta tykännyt? Elokuvan alkuhetkistä asti, kun ensimmäiset ihmiset tapettiin, minua oksetti. Koko elokuvan ajan. Ei minua ole koskaan ennen mikään elokuva ällöttänyt näin paljoa. Yök. Minua ällötti ne kaikki tappamiset, henkilöt, oliot, kaikki. Elokuva oli aika armoton henkilöille ja suurin osahan siinä nyt kuolikin.

Jos jotakin hyvää pitää sanoa, niin ideahan sinänsä tuollaisesta labyrintistä ja tehtävistä jne. on ihan hyvä. Tuossa elokuvassa vaan oli niin paljon sitten kaikkea muuta mistä en pitänyt ja toteutus oli juurikin sellainen oksettava. Parhain kohta elokuvassa oli lopussa sekä noh, loppumusiikki oli parasta. Aika laimeaa jos loppumusiikki on elokuvan parhaita kohtia.

Tuntuu, ettei minulla oo edes paljoa sanottavaa tästä elokuvasta. Jälkeen päin kun mietin sitä, se edelleenkin oksettaa, mutta silti siinä oli jotakin, joka saa sen pysymään mielessä. En sitten tiiä onko se niin hyvä asia, että mietin sitä koko ajan. Harmittaa vain, koska odotin elokuvalta paljon kun sen kerran on ohjannut Guillermo del Toro ja hän on kehuttu ja arvostettu ohjaajakin. Olen joskus ajatellut lukea hänen vampyyrikirjasarjankin, mutta taidan unohtaa sen nyt ainakin hetkeksi.

Mietin kauan aikaa annanko yhden vai kaksi timanttia tälle elokuvalle, enkä oikein vieläkään ole varma kumpi pitäisi antaa. Yhden timantin voisin antaa ihan sen oksettavuuden vuoksi, mutta kaksi taas sen takia, että idea labyrintista oli hyvä ja loppu oli omalla tavallaan kaunis. Mutta kuitenkin kokonaisuus oli niin huono. On tämä vaikeaa kun ei ota selvää kunnolla omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan tällaisissa tilanteissa. IMDb.comissa tälle on peräti annettu reilut kahdeksan tähteä kymmenestä eikä se kyllä helpota yhtään omaa arvosteluani tässä. Kai tälle voisi sen kaksi timanttia antaa ihan pelkästä yrityksestä. Minulle tämä vain ei ollut sopiva elokuva. Toisaalta oli hyvä, että katsoin tämän ja nyt tiedän millainen se on mutta toisaalta ei olisi varmaan haitannut vaikken olisi katsonutkaan, olisi ainakin säilynyt se "mahtava kuvitelma" tästä elokuvasta. Olisin halunnut tykätä tästä elokuvasta.

Arvosana: ♦ ♦

Lauren Conrad: Style - tyylikirja

En ole koskaan ollut mikään tyylitaituri tai muutenkaan äärimmäisen kiinnostunut muodista. Olen kotoisin maalta ja siellä ei hirveästi mitään kauppoja ollut, mistä vaatteita olisi voinut ostaa, niin eipä ne niin äärettömästi ole kiinnostanut. Luin nyt kuitenkin mielenkiinnosta tämän kirjan.

Kirjassa The Hills -tähti Lauren Conrad kertoo tyylikkyydestä ja siitä, miten puet itsesi muodin mukaisesti tyylikkäisiin vaatteisiin, asusteisiin sekä miten meikkaat ja laitat hiuksesi. En ole itse varmaan koskaan katsonut The Hillsiä, mutta tiedän kyllä kuka Lauren Conrad on.

Tämän kirjan mukaan myös käsitykseni muodista kiinnostuneista ihmisistä hieman muuttui. Olen aina kuvitellut, että sellaiset ihmiset, jotka kiinnittävät pelkästään huomiota ulkonäköön ja maailma romahtaa kun kynsi katkeaa, ovat pinnallisia. Kuvittelin myös samoin Laurenista. Mutta kirjassa selviää, miten valtavasti on hommaa pysyä muodin perässä ja pukeutua tyylikkäästi sekä ylipäätään olla julkkis. Heidän on vain pakko miettiä ulkonäköä. Jotenkin myös olen aatellut, että eivät pinnalliset ihmiset pystyisi kirjoja kirjoittamaan kun heidän täytyy pitää huolta ulkonäöstä. Heh, onneksi se ei niin kuitenkaan ole ja käsitykset muuttuvat :)

Kirjassa oli hyvin perusteltu, miksi jotkut vaatteet sopivat yhteen ja toiset taas ei. Pidin erityisesti siitä, että kirja oli kirjoitettu Laurenin näkökulmasta ja rennolla meiningillä. Kirjassa oli myös Laurenin omakohtaisia kokemuksia epäonnistuneista kokonaisuuksista, sekä hänen kikkojaan esimerkiksi laukkujen putsaamiseen tai muihin mahdollisiin ongelmiin.

Se, mikä minua kirjassa häiritsi, oli kun kaikki mallikuvat vaatteista ja tuotteista olivat tietenkin design-vaatteita ja sellaisia, joihin taviksella ei ole varaa. Minua myös häiritsi, että kun oli kappale "Garderobin kokoaminen". Suomennoksessahan vika luultavammin on, mutta ei kukaan Suomessa käytä vaatekaapista tai -huoneesta sanaa garderob. Toisinaan se oli ihan suomennettu vaatehuoneeksi. Pieni, mutta kuitenkin ärsyttävä asia.

Kaikin puolin kuitenkin koen kirjan oikeasti hyödylliseksi, jopa tällaiselle epämuotitietoiselle ihmiselle ja se sai kyllä minulla mielenkiinnon vähän korkeammalle. Vaikka mallikuvat olivatkin kaikki merkkivaatteista, silti tekstissä ei koskaan puhuttu niistä vaan kerrottiin tyyliin "avainvaatteeksi valkoinen paita". Kuitenkin siis tällaiselle tavikselle siellä on hurjasti ohjeita. Lisäksi kirja oli selkeä ja nopealukuinen. Voisin jopa harkita itselleni ostavani tämän kirjan.

Niin joo, muihin tyylikirjoihin, mitä olen joskus selaillut, tämä on oikeasti hyvä. Muut kirjat ovat olleet erittäin sekavia ja huonosti perusteltuja tai ylipäätään asioitten kerronta on ollut huonoa. Ja tiukkamaista. Laurenin kirjassa kuitenkin on pointti, että pukeutuminen ja stailaus pitää olla hauskaa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Style - tyylikirja
Kirjailija: Lauren Conrad
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Readme.fi
Sivuja: 230

Ystävänpäivä

Eilen taas katseltiin elokuva iltasella. Vuorossa oli Ystävänpäivä.

En oikein tiedä, mitä odotin tältä elokuvalta. Tavallaan tällaiset elokuvat, jossa on monta henkilöhahmoa, ovat huonoja, koska aika vaan ei riitä kaikkiin kunnolla tutustumiseen. Mutta kuitenkin kuvittelisi sen elokuvan olevan hyvä, kun siinä on niin monia tunnettuja näyttelijöitä.

Olen aiemmin katsonut Rakkautta vain ja New York, I Love You -elokuvat, joissa molemmissa on ollut sama tyyli, monia henkilöitä omine tarinoineen. Rakkautta vain on yksi lempparileffoistani ja New York, I Love You ei ollut mistään kotoisin, huonoin leffa ikinä, minkä oon katsonut. Ystävänpäivä on sitten siitä välimaastosta. Ei se ollut huono, mutta ei se ollut mahtavakaan. Ihan ok.

Elokuvassa oli monia minulle tuttuja näyttelijöitä, jonka takia elokuvalta odotin ehkä enemmän kuin olisi pitänyt. Päähenkilöiksi elokuvaan voisin sanoa Ashton Kutcherin näyttelemän Reed Bennettin sekä Jennifer Garnerin näyttelemän Julia Fitzpatrickin. Heistä elokuva oikeastaan alkaa ja heihin se loppuu. Muut hahmot sitten jollakin tapaa nivoutui lopussa heihin, muistaakseni. Oli niin monta hahmoa, ettei kaikkien tarinaa vaan voi muistaa.

Jessica Alballa, Patrick Dempseyllä, Bradley Cooperilla ja Julia Robertsilla oli melko pienet osat elokuvassa ja olin niihin vähän pettynyt. Julia kyllä yllätti näyttelemällä sotilas Kate Hazeltinea, joka oli lentämässä kotiinsa käymään ystävänpäiväksi. En olisi heti kuvitellut Julian näyttelevän sotilasta tällaisessa elokuvassa, mutta rooli oli kyllä sinänsä ihan onnistunut, vaikka olikin pieni.

Muissa rooleissa sitten olinkin Jessica Biel, Emma Roberts, Anne Hathaway ja Taylor Lautner, joiden suorituksia odotin.

Elokuva oli ihan katsottava, mutta en tiedä katsoisinko sitä uudelleen, kuten Rakkautta vain -elokuvan voin katsoa aina uudelleen ja uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Tulivuori

Alettiin eilen katsomaan äitini, siskoni ja hänen miehensä kanssa Tommy Lee Jonesin tähdittämää elokuvaa Tulivuori. Täytyy sanoa, että ei sillä elokuvalla kyllä varmasti olla Oscareita lähdetty hakemaan.

Alusta minulla jäi epäselväksi vähän, mikä tämän Mike Roarkin (Tommy Lee Jones) ammatti on kun hän tuntui olevan joku pääjehu, johon kaikki luottivat. Los Angelesiin tuli maanjäristys ja Mike lähti ilmeisesti joitakin kaasuputkia tarkistamaan? Kuitenkin sinne kutsuttiin sitten geologi, Amy (Anne Heche), pohtimaan, mistä kauhea kuumuus johtui. Myöhemminhän sitten tulikin se tulivuoren purkaus.

Elokuvassa eniten ärsytti se, että ei se ollu lähelläkään todellisuutta. Ei ihmiset varmasti pysty olemaan kuuman laavan läheisyydessä ilman mitään suojapukuja, kun onhan se jo järjettömän kuuma ja siitä kaasujakin tulee. Näin vain he olivat muutaman metrin päässä ja yrittivät ohjata laavan kulkua jonnekin muualle kuin evakuoidakseen ihmiset. Niin ja olihan joku mies pelastamassa toista miestä metrosta, jossa jo kaikki metalliosatkin sulivat, jotain supermiehiä ne kun elossa olivat vielä.

Eniten kuitenkin minua ihmetytti, miksi ei tulivuoren purkauksen alusta lähtien helikopterit olleet pudottamassa vettä laavan päälle, tulivat vasta joskus puolivälin jälkeen. Sitten he saivat laavan kulun estettyä sillä, että laittoivat jonkun kadun päähän betoniporsaita rivin kahteen kerrokseen, varmasti olisi toiminut oikeassa elämässäkin, not.

Näyttelijäsuoritukset nyt sinänsä oli ihan hyviä, Tommy Lee Jones nyt vaan tuntuu olevan samanmoinen kuin Ihmemies MacGyver, joka selviää kaikista tilanteista. Jopa juoksemaan sortuvan talon alta niin, että kivi vaan hipasee kantapäätä, jos edes sekään. Uskomatonta. Mutta olihan se sentään Tommy Lee Jones. Anne Heche sinänsä oli ihan hyvä, vaikka hänenkin geologiroolihahmonsa oli vähän tyhmänrohkea.

En odottanut tältä elokuvalta hirveästi mitään, muuta kuin että se olisi ollut hieman laadukkaampi. Mutta ei se hirveästi pettymystä kuitenkaan tuottanut. Äitini luovutti ensimmäisenä elokuvan suhteen ja siskoni seuraavana. Olisin minäkin varmaan luovuttanut, ellei se olisi ollut niin tyhmännaurettava.

Arvosana: ♦

Melissa Marr: Ilki ihana

Aloitin tämän kirjan lukemisen varmaan jo joskus lokakuussa. Pitkään sen lukeminen onkin kestänyt kun välissä on lukenut muutakin. Mutta se, miksi pääasiassa kirjan loppuun saaminen oli niin hidasta, johtui siitä, että se oli niin pitkäveteinen.

Ilki Ihanassa on päähenkilönä Aislinn, tyttö, joka näkee keijuja. Tässä kirjassa keijut eivät edes ole niitä tavallisia kauniita siivekkäitä metsässä elijöitä vaan ne ovat pirullisia ja ilkeitä. Jopa vaarallisia. Aislinn kuitenkin on elänyt keijuja vältellen ja ollut paljastamatta niille, että näkee niitä, kunnes tulee Keenan, joka kiinnostuu Aislinnista. Aislinn taas on kiinnostunut kaveristaan Sethistä. Tästäpä tulee kolmiodraama, tietenkin.

Keenan ei edes ole ihminen vaan keiju, vieläpä Kesän kuningas. Keenanin täytyy löytää itselleen Kesän kuningatar.

Minulle oli pitkään epäselvä, mikä Keenanin tehtävä oikein on ja kuviot muutenkin olivat outoja. Vasta jossain parin sadan sivun paikkeilla asia selveni. Keenan on siis Talven kuningattaren Beiran poika ja itse siis Kesän kuningas. Keenanin täytyy hankkia itselleen Kesän kuningatar, jotta saa täydet keijuvoimat. Okei, tämä tuli selväksi jossakin vaiheessa. Mutta sitten on Donia, joka on Talven tyttö, ja siis edellinen, jota Keenan on kosiskellut ja uskonut olevan 'Se oikea' Kesän kuningattareksi. Sitten oli vielä Kesän tyttöjä, joita Keenan oli myös kosiskellut samasta syystä kuin Doniaa.

Minulle oli epäselvää kauan aikaa se, miksi Doniasta sitten oli tullut Talven tyttö ja muut olivat Kesän tyttöjä. No se selvisikin sitten kun Aislinnin oli tarkoitus tehdä koe ja tarttua Beiran sauvaan ja sillä selvisi se, onko Aislinn 'Se oikea'. Kesän tytöiksi muuttuneet eivät olleet koskeneet sauvaan mutta Donia siis oli. Ja Donia ei ollut 'Se oikea'. Kauhea miten epäselvää tämä oli kirjaa lukiessa.

Muutenkin kirjassa ärsytti ihan älyttömästi epäselvyys ja noh, kaikki melkein. Idea ja juoni sinänsä oli ihan hyviä ja tykkäsinkin tällaisesta erilaisesta fantasiakirjasta, mutta toteutus oli päin prinkkalaa. Suomentajalla oli tullut melko paljon kirjotusvirheitä ja sitten asiat oli esitetty liian sekavasti tai sitten liian löysästi. Toisin sanoen välillä olin ihan hukassa, että missä nyt ollaan menossa ja mitä on tapahtunut.

Lisäksi tapahtumat olivat aika laimeita. Ensimmäiset 150 sivua meni siihen kun Aislinn yritti vältellä keijuja ja Keenania parhaansa mukaan. Sitten yhtäkkiä Aislinn onkin Keenanin kanssa viettämässä aikaa ja hups, Aislinn joi keijujen juomaa ja muuttui itse keijuksi. Tämä tapahtuma oli minun mielestäni liian arvoton tai siis sen olisi pitänyt olla suurempi tapahtuma kuin se edes oli. Ylipäätään kaikki käännekohdat ja suuret tapahtumat oli esitetty liian tylsästi ja ei tullut missään vaiheessa sellaista hengenpidätys oloa, että jännittää mitä tapahtuu seuraavaksi. Kaikki vaan tapahtui, tuosta noin vain, ilman mitään kummallista. Ne eivät olleet niin isoja asioita kuin olisi pitänyt. Edelleenkään. Toistan itseäni, koska asia vain ottaa päähän.

Vielä kirjan kirjoitustyylistä, jokaisen kappaleen alussa oli pieni pätkä jostakin keijutietokirjasta lainattu pätkä. En ymmärrä, miksi niissä melkein jokaisessa lainauksessa oli joku sana laitettu hakasulkuihin. Esimerkkinä:

[Ne tarjosivat] hänelle juotavaa...jälkeenpäin, kun musiikki taukosi, koko seurue hajaantui ja hän jäi kuppi kädessä seisomaan ja palasi kotiin, kylläkin lopen uupuneena.

Thomas Keightley, The Fairy Mythology (1870) 

Kirjassa oli monta aukkoa, joihin olisin kaivannut vastauksia ja selvennyksiä. Täytyy kyllä varmaan se jatko-osakin lukea, koska olen vain perfektionisti ja haluan sen lukea, koska luin tämän ensimmäisenkin. Sarjasta vissiin on viisi kirjaa, mutta kaksi niistä on vasta suomennettu. Saa nähdä suomennetaanko muita edes.

Arvosana: ♦ ♦

Nimi: Ilki ihana
Alkuperäinen nimi: Wicked Lovely
Kirjailija: Melissa Marr
Julkaistu: 2007
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 328 

Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta!

Haaste: Lukemattomat kirjailijat

Nyt kun maailmanloppu ei eilen tullutkaan, voi sitä ensi vuottakin jo mietiskellä. Päätin osallistua yhteen haasteeseen ensi vuodelle. En ole ennen osallistunut mihinkään tällaisiin haasteisiin (jos ei peruskoulun lukudiplomi juttuja lasketa) niinpä päätin nyt sen tehdä.

Tähän hetkeen mennessä olen saanut luettua alle 30 kirjaa tänä vuonna, niistäkin moni ollut jotain 100 sivun lätysköjä. Siksi päätin valita Riinan blogin haasteen, koska se ei tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta minulle.

Haasteessa olisi tarkoitus lukea vähintään kuuden itselle tuntemattoman kirjailijan kirjoja. Itselläni tuntemattomia kirjailijoita on älyttömän paljonkin, mutta kun rupesin tätä miettimään, niin olikin yllättävän vaikea valita kuutta kirjailijaa. Aikaa lukea on vuoden 2013 loppuun.

Kirjailijani, jotka valitsin:

1. J. R. R. Tolkien
2. Torey Hayden
3. Terry Pratchett
4. Diana Wynne Jones
5. Paulo Coelho
6. Riikka Pulkkinen

Tolkienilta en ole lukenut yhtään mitään. En edes aloittanut ja totesin, että eikö olisi jo aika lukea hänen teoksiaan kun nekin on niin kehuttuja.

Torey Haydenista ainakin äitini ja siskoni ovat pitäneet, sekä olen kuullut muiltakin, että hänen kirjansa ovat hyviä. Hayden onkin ollut lukulistallani jo pitkään ja kyllähän tuossa vieressä hänen kirjojaan peräti kolme kappaletta näkyi olevan. Nytpähän toivottavasti otan itseäni kiinni ja luen edes yhden niin tiedän mistä puhutaan.

Terry Pratchett ja Diane Wynne Jones ovat myös olleet lukulistallani. En nyt ole heistä pahemmin kuullut ihmisten mielipiteitä, mutta fantasiakirjoja he ovat kirjoittaneet, niin uskoisin, että saattavat olla mieluista luettavaa.

Paulo Coelholta haluan lukea myöskin kirjoja. Katsoin kerran Veronica päättää kuolla -elokuvan ja pidin kyllä siitä ihan ja olen kuullut, että kirja on jopa parempi.

Viimeiseksi päätin ottaa suomalaisen kirjailijan ja Riikka Pulkkinen tuli nyt ensimmäisenä eteen. En pahemmin ole suomalaisesta kirjallisuudesta välittänyt, mutta ajattelin niitäkin lukea ihan sivistyksen kannalta.

Hobitti - odottamaton matka

Kävin sunnuntaina katsomassa Hobitti - odottamaton matka elokuvan. En oikeastaan elokuvasta tiennyt, kuin että se keskittyy Bilbon elämään. Ja että se oli saanut arvosteluissa kolme tähteä. Omat odotuksenikin olivat yllättävän matalalla, yleensä minulla on korkeat odotukset tämän sorttisesta elokuvasta, joka on jo kirjana melkeinpä legenda.

Elokuva kertoo siis Bilbon seikkailusta 13 kääpiön kanssa. Kääpiöt haluavat vallata Ereborin yksinäisen vuoren takaisin itselleen ja vuoren aikoinaan valtasi Smaug lohikäärme. Kääpiöt tarvitsivat neljännentoista henkilön mukaan ja Gandalf oli päätynyt Bilboon. Siitä sitten seikkailu lähtikin käyntiin ja matkalla kohdattiin hiisejä, peikkoja, örkkiä, hukkia sun muita ötököitä.

Kirja on jaettu kolmeen eri elokuvaan ja olenkin kuullut ja lukenut, että kirja on lyhyt, 300 sivuinen, ja sitä on pohdittu, miten se on saatu kolmeksi elokuvaksi. Minun mielestäni elokuvassa mielenkiinto säilyi hyvin, mitä nyt alussa muutaman kerran haukottelin ja loppuvaiheessa mietin, että vieläkö kauan jatkuu (silloin oli enää 10 minuuttia jäljellä).

Siskoni mies sanoi, että elokuvassa oli muutama juttu/kohtaus, joita ei kirjassa ollenkaan ole. Vaikken itse ole kirjaa lukenut, huomasin silti ne. Kun kääpiöt ja Bilbo olivat lähteneet Rivendellistä ja saapuneet kalliosolaan, alkoi ukkonen ja siellä sitten taistelemaan kivimiehiä (tai jotakin sellaisia). Siitä huomasi selkeästi, että on irrallinen kohtaus eikä ollut kirjassa. Samoin myös epäilin, että Radagast velho ei kuulunut kirjan hahmoihin, mutta oli se elokuvassa hauska lisä.

Eniten elokuvassa minua ehkä häiritsi se, että Thorin oli kääpiöprinssi, joka ei näyttänyt yhtään kääpiöltä. Muut kääpiöt oli pulleita pallonaamoja isoine nenineen ja paksuine takkuhiuksineen ja partoineen. Thorin näytti ihmiseltä. Mietinkin siinä, että miksi siitä ei ole tehty kääpiön näköistä kun se kuitenkin kääpiö oli. Päädyin siihen, että hän oli yksi elokuvan päähahmoista niin ei päähahmo voi olla ruma.

Näyttelijäsuoritukset oli hyviä ja Martin Freeman oli suloinen Bilbona, Ian McKellen oli taas loistava Gandalfina ja ehdoton suosikkini kääpiöistä oli Bombur, jota näytteli Stephen Hunter. Pidin kuitenkin myös Thorinista (Richard Armitage), vaikka hän ei kääpiöltä edelleenkään näyttänyt. Odotin myös kohtausta, jossa oli Galadriel, jota näytteli kaunis Cate Blanchett. Yllätyksenä minulle oli alussa Frodo (Elijah Wood), koska en kuvitellut, että häntä näkyisi koko elokuvassa kun kuitenkin kyseessä oli Bilbosta kertova elokuva. Mutta olihan se ihan looginen juttu kuitenkin.

Omasta mielestäni elokuva ansaitsee neljä tähteä, koska kyllä se todellakin on katsomisen arvoinen pätkä ja innolla odotan jatkoa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Arto Kivimäki: Aikojen alussa I

Ensimmäisenä kirja-arvosteluna kirjoittelen Arto Kivimäen kirjoittamasta Aikojen alussa I -kirjasta. Olen aina ollut kiinnostunut Kreikan mytologioista ja jumaltarustoista niin sen vuoksi tämän kirjan sitten päätin lukea.

Kirjassa kerrotaan lähinnä Maan ja jumalien synnystä ja heidän rakastumisistaan yms. Joidenkin mielestä todella tylsää, minun mielestäni mielenkiintoista muuten, mutta ei tässä tapauksessa. Huomasin kyllä kirjan kirjoitustyylistä, että tämä on nuorille suunnattu kirja ja ehkä jopa vähän lapsillekin. Kaikki oli kirjoitettu juurtajaksain moneen kertaan. Mielenkiintoisemminkin asiat olisi voitu esittää, eikä ihan noin perusteellisesti.

Loppuvaiheessa mietin sitä, että olisiko pitänyt laskea kuinka monta kertaa kirjassa mainitaan Okeanoksen ja Tethyksen olevan makeanveden äärellä ja niiden jumalia tai no titaaneja oikeastaan. Tämä nimittäin mainittiin joka kerta kun tuosta pariskunnasta oli edes pieni sivuhuomautus.

Tämä asia nyt ei liity suoranaisesti kirjan juoneen, mutta jäipä vain mietityttämään, että ainakun joku jumalhenkilö kuoli, se muuttui puuksi tai joeksi. Ja sitten sitä henkilöä surtiin niin paljon, että surijatkin muuttuivat puuksi.

No, mutta asiaan takaisin. Ei tätä kirjaa kukaan jaksa ajatuksen kanssa lukea. Minullakin se meni niin pakkopullan muodossa (koska olen perfektionisti, enkä halua jättää mitään kesken). Minua alkoi aina nukuttaa kun aloitin tämän lukemisen ja pakotin itseni pysymään hereillä. Kyllä nämä asiat saa paljon mielenkiintoisemminkin esitettyä, kuin tässä kirjassa. Kirjalle ilmeisesti on jatkoa kun tämä kerran on ensimmäinen osa, mutta taidanpa jättää suosiolla ne kirjaston hyllylle. Ei tässä ollut järkeviä kuviakaan, joiden takia olisi voinut edes harkita lainaamista. Kuvat oli samantyylisiä kuin kannen kuva, rumia kuin mitkä.

Arvosana: ♦

Nimi: Aikojen alussa I
Kirjailija: Arto Kivimäki
Julkaistu: 2008
Kustantaja: Teos
Sivuja: 190

Uusi blogi.

Päätin yrittää, josko minusta olisi kirjablogin pitäjäksi. Tai no ei tätä voi luokitella pelkäksi kirjablogiksi, koska aion kirjoittaa tänne muutakin. Kirjoja luen, mutta en lue niin nopeaa, että tulisi useita postauksia niistä. Niinpä päätin, että voin kirjoitella tänne vaikka elokuvista, tv-sarjoista tai mistä milloinkin huvittaa.

Itsestäni. Olen 20-vuotias tyttö Keski-Suomesta kotoisin ja opiskelen tällä hetkellä audiovisuaalista viestintää ammattiopistossa. Olen valmistunut lukiosta vuonna 2011 ja nyt keväällä olisi tarkoistus valmistua av:lta. Asustelen kaverini kanssa kämppiksenä ja minulla on koira Rico, joka elelee päivieni piristyksenä täällä. Av-ala ei ole minun alani, sen olen huomannut tuolla koulussa, mutta loppuun sen aion käydä, koska en ole luonteeltani luovuttaja. Suunnitelmissani olisi hakea keväällä ammattikorkeakouluun kirjastoalalle.

Lukemisestani. Olen todella huono muistamaan lapsuudestani tai edes viittä vuotta kauemmaksi. Mutta mielikuvanani on, että olen aina ollut innostunut lukemisesta ja pitänyt siitä. Tosin en osaisi välttämättä suositella kenellekään 12-vuotiaalle kirjoja, joita itse olisin siinä iässä lukenut. En vain muista, enkä pitänyt silloin kirjaa. Siksi tämä blogi olisi myös hyvä (jos saan sen pysymään hengissä :D), koska silloin voin täältä katsella, mitä olen lukenut :)

Vuodesta 2009 minulla on ollut lukupäiväkirja, joka ei ole kovaa kyytiä täyttynyt, sillä innoitukseni on ollut hukassa. Nyt yritän parhaani mukaan sen saada takaisin. Katsotaan miten käy :)

Muuta. Pääasiassa tykkään lukea fantasiakirjoja ja etenkin nuorten sellaisia, mutta ongelmanani on, että tykkään kyllä kaikesta muustakin ja sen takia joskus luettavien kirjojen -lista onkin suunnattoman pitkä (liian pitkä). Toisin sanoen luen mitä huvittaa. Klassikoita olen lukenut erittäin vähän ja niitä olisi tarkoitus lukea. Myös lasten- ja nuorten klassikoita ihan mielenkiinnosta. Luulen, ettei yksi elämä riitä kaikkien kirjojen lukemiseen, jotka haluaisin joskus lukea. Ei kun siis töihin vain! :)