Pitkään tätä kappaletta etsin ja viimein sen löysin. Olen kuullut Oasiksen Wonderwall-biisin jo ties kuinka kauan aikaa sitten. Aina on kuitenkin bändin ja biisin nimi menneet ohi korvien. Aina muistin vain, että laulussa lauletaan jossain kohtaa jotakin tyyliin "seize me...". Sen tarkempaa en tiennyt. En kuitenkaan kappaletta sen kummemmin etsinyt, kunnes varmaan kuukausi sitten tämän näin Voicen kanavalla tv:stä. Silloinkin nimet menivät ohitse, mutta sain muistutuksen taas tämän biisin olemassaolosta.
Facebookissa sitten kaverini julkaisi kuvan, jossa hän oli tatuoinut kaverilleen tekstin "Seize the day". Joku oli sitten kommentoinut siihen, että se on Avenged Sevenfoldin biisi. Luulin vihdoin löytäneeni etsimäni biisin, mutta ei. Etsintä jatkui.
Sitten tässä pari päivää sitten YouTube surffailulla löysin etsimäni. En etsinyt juuri tätä biisiä, mutta kun kuuntelin sieltä kappaleita Spotify-ajan ummettua ja sivupalkista aina klikkailin seuraavaan kappaleeseen niin lopulta tämä osui kohdalle.
Päätin tämän nyt jakaa täällä, kun en ole hetkeen biiseistä blogannut. Lisäksi nyt tämä biisi ja bändi on muistissa selkäytimessäni asti! Ei tarvitse enää etsiä :D Biisistä tykkään kovasti, vaikka onkin melkein yhtä vanha kuin minä, mutta ikähän on vain numero... Biisi on siis vuodelta 1995.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikki. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
PMMP 11.10.2013
Eka ajattelin, etten PMMP:n keikasta kirjoita mitään, kun ei minulla ole yhtään kuvaa keikalta. Päätin kuitenkin, että pakkohan se on kirjoittaa, kun se oli niin hieno kokemus!
Eli ostin PMMP:n keikalle Seinäjoen Rytmikorjaamolle lipun jo heinäkuun puolella ja päätin, että menen sinne vaikka yksin jos en saa ketään kaveriksi. Ei tarvinnut onneksi yksin mennä. Olihan sentään syntymäpäiväni :)
Keikka alkoi 22.30 ja koko päivän odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Päivällä ei ollut edes koulua, että olisi aika mennyt nopeampaa kun olisi ollut jotain tekemistä. Yllätyin kuitenkin, että keikka alkoi noin aikaisin jo, mutta se selvisikin, kun he vetivät 2,5 tunnin keikan. Minulta kyllä jäi viimeinen tunti harmikseni näkemättä ja kuulematta, kun tyypit, joiden kanssa sinne menin, halusivat lähteä jo pois ja olin heidän kyydillä. Mutta se puolitoista tuntia, jonka kerkesin näkemään oli jotakin niin hienoa.
PMMP:n keikalla olen käynyt kolme kertaa aikaisemmin mutta rytmiksen keikka oli paras ikinä. Keikka alkoi Rusketusraidoilla, sillä biisillä, joka heidät nosti pinnalle.
Siitä he jatkoivat Kuulkaas enot! -levyn kappaleilla ja soittivat jopa sellaisia kappaleita, joita en ole aiemmin keikoilla kuullut. Esimerkiksi Odotan ja Kesä -95.
Kuulkaas enot! -levyn jälkeen siirryttiin seuraavaan levyyn eli Kovemmat kädet -levyyn. Kyseiseltä levyltä he soittivat ainakin Kovemmat kädet, Oo siellä jossain mun, Päiväkoti ja Matoja.
Kolmannelta levyltä eli Leskiäidin tyttäret -levyltä kuultiin mm. Joku raja, Kesäkaverit, Päät soittaa ja Tässä elämä on. Olisin ehkä halunnut kuulla Henkilökohtaisesti ja Kiitos -kappaleet. Kiitoksesta he tekivät uuden version uusimmalle Matkalaulu-levyllekin.
Puuhevonen-levyyn en ole itse tutustunutkaan, mutta siltäkin kuultiin yhdestä kappaleesta pätkä. Veden varaan -levyltä he soittivat Lautturin, Merimiehen vaimon ja Pariterapian. Nyt en muista kuultiinko lisäksi joku muukin siltä levyltä, mutta Viimeinen valitusvirsi ainakin jäi pois. Se olisi ollut kyllä mukava kuulla, kun se on kyseisen levyn ensimmäinen single kuitenkin.
Rakkaudesta levyltä kerkesin kuulla Heliumpallon, Rakkaalleni ja Jeesus ei tule oletko valmis -kappaleet. Ja taisi siinä soida vielä Korkeasaarikin, en muista varmaksi. Keikan lopussa he kuulemma soittivat Tytöt-kappaleen. Viimeisen tunnin biiseistä en tiedä, mutta luultavasti he soittivat enemmän Rakkaudesta-levyltä ja varmaan myös Matkalaulu-levyltä joitakin.
Mutta kaiken kaikkiaan keikka oli loistava ja olihan PMMP vielä viimeisen kerran nähtävä. Alusta alkaen olen heidän musiikkiaan kuunnellut ja PMMP on ollut ainoa suomalainen bändi, josta todella olen tykännyt. On Suomessa bändejä ja artisteja, jotka ovat ihan hyviä, mutta ei ole PMMP:tä voittanutta.
Tästä nyt tuli aika videopainotteinen postaus, mutta kun ei nyt kuviakaan ollut. Keskityin puhelimella kuvaamisen sijaan nauttimaan musiikista.
Muistin kyllä minkä takia keikoilla käyn niin vähän. Olen lyhyt ihminen ja nytkin menin seisomaan parin pyörätuoli-ihmisen taakse, jotta näkisin jotakin. Ensimmäisten kolmen kappaleen ajan sain siinä ollakin rauhassa, kunnes viereeni tai oikeastaan eteeni tuli kolme pidempää henkilöä, jotka myöskin tanssivat siinä hiukan liian leveästi kun meinasivat kaatua pyörätuolihenkilöiden päälle. Sain myös muistutuksen lievästä ahtaanpaikankammostani kun yritin suunnistaa ihmismassan keskeltä narikalle.
Näistä muutamasta seikasta huolimatta ei harmita, että lipun ostin ja keikalle menin. Hyvä muisto jäi hyvästä bändistä! Kiitos PMMP! ♥
Eli ostin PMMP:n keikalle Seinäjoen Rytmikorjaamolle lipun jo heinäkuun puolella ja päätin, että menen sinne vaikka yksin jos en saa ketään kaveriksi. Ei tarvinnut onneksi yksin mennä. Olihan sentään syntymäpäiväni :)
Keikka alkoi 22.30 ja koko päivän odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Päivällä ei ollut edes koulua, että olisi aika mennyt nopeampaa kun olisi ollut jotain tekemistä. Yllätyin kuitenkin, että keikka alkoi noin aikaisin jo, mutta se selvisikin, kun he vetivät 2,5 tunnin keikan. Minulta kyllä jäi viimeinen tunti harmikseni näkemättä ja kuulematta, kun tyypit, joiden kanssa sinne menin, halusivat lähteä jo pois ja olin heidän kyydillä. Mutta se puolitoista tuntia, jonka kerkesin näkemään oli jotakin niin hienoa.
PMMP:n keikalla olen käynyt kolme kertaa aikaisemmin mutta rytmiksen keikka oli paras ikinä. Keikka alkoi Rusketusraidoilla, sillä biisillä, joka heidät nosti pinnalle.
Siitä he jatkoivat Kuulkaas enot! -levyn kappaleilla ja soittivat jopa sellaisia kappaleita, joita en ole aiemmin keikoilla kuullut. Esimerkiksi Odotan ja Kesä -95.
Kuulkaas enot! -levyn jälkeen siirryttiin seuraavaan levyyn eli Kovemmat kädet -levyyn. Kyseiseltä levyltä he soittivat ainakin Kovemmat kädet, Oo siellä jossain mun, Päiväkoti ja Matoja.
Kolmannelta levyltä eli Leskiäidin tyttäret -levyltä kuultiin mm. Joku raja, Kesäkaverit, Päät soittaa ja Tässä elämä on. Olisin ehkä halunnut kuulla Henkilökohtaisesti ja Kiitos -kappaleet. Kiitoksesta he tekivät uuden version uusimmalle Matkalaulu-levyllekin.
Puuhevonen-levyyn en ole itse tutustunutkaan, mutta siltäkin kuultiin yhdestä kappaleesta pätkä. Veden varaan -levyltä he soittivat Lautturin, Merimiehen vaimon ja Pariterapian. Nyt en muista kuultiinko lisäksi joku muukin siltä levyltä, mutta Viimeinen valitusvirsi ainakin jäi pois. Se olisi ollut kyllä mukava kuulla, kun se on kyseisen levyn ensimmäinen single kuitenkin.
Rakkaudesta levyltä kerkesin kuulla Heliumpallon, Rakkaalleni ja Jeesus ei tule oletko valmis -kappaleet. Ja taisi siinä soida vielä Korkeasaarikin, en muista varmaksi. Keikan lopussa he kuulemma soittivat Tytöt-kappaleen. Viimeisen tunnin biiseistä en tiedä, mutta luultavasti he soittivat enemmän Rakkaudesta-levyltä ja varmaan myös Matkalaulu-levyltä joitakin.
Mutta kaiken kaikkiaan keikka oli loistava ja olihan PMMP vielä viimeisen kerran nähtävä. Alusta alkaen olen heidän musiikkiaan kuunnellut ja PMMP on ollut ainoa suomalainen bändi, josta todella olen tykännyt. On Suomessa bändejä ja artisteja, jotka ovat ihan hyviä, mutta ei ole PMMP:tä voittanutta.
Tästä nyt tuli aika videopainotteinen postaus, mutta kun ei nyt kuviakaan ollut. Keskityin puhelimella kuvaamisen sijaan nauttimaan musiikista.
Muistin kyllä minkä takia keikoilla käyn niin vähän. Olen lyhyt ihminen ja nytkin menin seisomaan parin pyörätuoli-ihmisen taakse, jotta näkisin jotakin. Ensimmäisten kolmen kappaleen ajan sain siinä ollakin rauhassa, kunnes viereeni tai oikeastaan eteeni tuli kolme pidempää henkilöä, jotka myöskin tanssivat siinä hiukan liian leveästi kun meinasivat kaatua pyörätuolihenkilöiden päälle. Sain myös muistutuksen lievästä ahtaanpaikankammostani kun yritin suunnistaa ihmismassan keskeltä narikalle.
Näistä muutamasta seikasta huolimatta ei harmita, että lipun ostin ja keikalle menin. Hyvä muisto jäi hyvästä bändistä! Kiitos PMMP! ♥
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Ellie Goulding: Burn & Figure 8
En ole hirveästi tutustunut Ellie Gouldingin musiikkiin, mutta Burn-kappaleesta pidän paljon. Kyllä Figure 8 on myös hyvä, mutta Burn on mielestäni parempi. Siinä minusta Ellien kauniin erikoinen ääni tulee enemmän oikeuksiinsa kuin Figure 8:ssä.
Vaikka kappale onkin tanssibiisi ja menee samaan kastiin muiden kaltaistensa kanssa, on tässä minusta silti poikkeava piirre. Muut vastaavanlaiset tanssibiisit tuntuvat kertovan vain sen miten hienoa bilettäminen on jne. Burnistä minulle tulee vahvasti sellainen onnen tunne. Burn viestittää minusta enemmän sen, miten ihanaa elämä voi olla. Haikealla tavalla. Burn tuo minulle sellaisen tunteen, joka on vaikea muotoilla sanoiksi, mutta eniten sitä ehkä kuvaa haikea onni.
Halusin tästä blogata juuri sen takia, koska tämä on kaunis ja erilainen kappale. Eikä musiikkivideokaan huono ole. Toivottavasti joku nyt sai samasta ajatuksesta kiinni kuin minä, olen vain niin huono selittämään näitä minun omituisia fiiliksiä, parhaani kuitenkin yritän. :)
Vaikka kappale onkin tanssibiisi ja menee samaan kastiin muiden kaltaistensa kanssa, on tässä minusta silti poikkeava piirre. Muut vastaavanlaiset tanssibiisit tuntuvat kertovan vain sen miten hienoa bilettäminen on jne. Burnistä minulle tulee vahvasti sellainen onnen tunne. Burn viestittää minusta enemmän sen, miten ihanaa elämä voi olla. Haikealla tavalla. Burn tuo minulle sellaisen tunteen, joka on vaikea muotoilla sanoiksi, mutta eniten sitä ehkä kuvaa haikea onni.
Halusin tästä blogata juuri sen takia, koska tämä on kaunis ja erilainen kappale. Eikä musiikkivideokaan huono ole. Toivottavasti joku nyt sai samasta ajatuksesta kiinni kuin minä, olen vain niin huono selittämään näitä minun omituisia fiiliksiä, parhaani kuitenkin yritän. :)
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Demi Lovato: Heart Attack & Made in the USA
En ole aiemmin kuunnellut Demi Lovaton musiikkia mutta nyt kesän aikana töissä kuulin YleX:ltä Heart Attackin. Hämmästyin kun kuulin sen olevan Lovaton kappale. Vaikka aiemmin taisin kertoa, että inhoan kaikkia leimoja, kuten Demillä on Disney-leima. Mutta Heart Attack kuitenkin minusta pyyhkii sen aika hyvin pois. Kappale on aikuismaisempi, mitä esimerkiksi Camp Rockin biisit, joita Demi laulaa elokuvassa. En siis muuta ole juurikaan Demiltä kuullut. Yritän kuitenkin itse edelleen kovasti päästä irti tuosta julkkisten leimaamisesta. Ihan samahan se on, mistä he ovat päässeet julkisuuteen. Pääasiassa. Tosi-tv asioista voidaan olla erimieltä.
Mutta Heart Attack sai minut kiinnostumaan Demistä ja olenkin tutustunut hänen tuotantoonsa. Suosikkini on silti Heart Attack mutta nyt uusi single Made in the USA on myös minusta hyvä.
Tiedän, etten "uskalla" ihmisille kasvotusten sanoa, että tykkään Demi Lovaton biiseistä kun sitten tulee taas niitä kommentteja "Miten sä voit tykätä jostai Disney tähdestä?!" tai "Miten sä kuuntelet noin 'lapsellista' musiikkia?!". No, minä kuitenkin tykkään. Ja kerroinpa sen teillekin, askel siis eteenpäin.
Mutta Heart Attack sai minut kiinnostumaan Demistä ja olenkin tutustunut hänen tuotantoonsa. Suosikkini on silti Heart Attack mutta nyt uusi single Made in the USA on myös minusta hyvä.
Tiedän, etten "uskalla" ihmisille kasvotusten sanoa, että tykkään Demi Lovaton biiseistä kun sitten tulee taas niitä kommentteja "Miten sä voit tykätä jostai Disney tähdestä?!" tai "Miten sä kuuntelet noin 'lapsellista' musiikkia?!". No, minä kuitenkin tykkään. Ja kerroinpa sen teillekin, askel siis eteenpäin.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Katy Perry: Roar
Rupesin kuuntelemaan Katy Perrya kun Teenage Dream -levy ilmestyi. Pidän vain enemmän tällaisesta purkkapopista ja popista ylipäätään enemmän kuin jostain raskaasta musiikista. Vaikka yleensä olen musiikin suhteen kaikki ruokainen, eniten kuitenkin rauhallisemmat biisit iskevät. Ja jotkut masentavat rakkausbiisit niin voin masistella siinä samassa itsekin.
Nyt Katy julkaisikin uuden sinkun pitkään aikaan. Teenage Dream -levyn ilmestymisestäkin on jo kolme kuukautta. Jo oli aikakin tulla uutta musiikkia. Jossakin uumoiltiin Katyn musiikin muuttuvan paljonkin aiemmasta musiikista, mutta en menisi itse niin sanomaan. Minusta Roar menee aika samoissa meiningeissä genreltään ja siksi siitä tykkäänkin.
(Aina kun katson tätä Lyric videota, luulen puhelimeni alkavan soimaan, koska minulla on omassa iphonessani sama soittoääni :D hämäävää!)
PS. Ajattelin alkaa kirjoittelemaan tänne musiikistakin enemmän ja biiseistä, jotka iskevät minuun. Luultavammin kaikki ovat enemmän tai vähemmän ällö-romanttisia kipaleita ja jos ne eivät kiinnosta, suosittelen olemaan lukematta. :D Ja jos on jotakin pahaa sanottavaa musiikkimaustani, suosittelen pitämään ne omana tietona, kiitos!
Nyt Katy julkaisikin uuden sinkun pitkään aikaan. Teenage Dream -levyn ilmestymisestäkin on jo kolme kuukautta. Jo oli aikakin tulla uutta musiikkia. Jossakin uumoiltiin Katyn musiikin muuttuvan paljonkin aiemmasta musiikista, mutta en menisi itse niin sanomaan. Minusta Roar menee aika samoissa meiningeissä genreltään ja siksi siitä tykkäänkin.
(Aina kun katson tätä Lyric videota, luulen puhelimeni alkavan soimaan, koska minulla on omassa iphonessani sama soittoääni :D hämäävää!)
PS. Ajattelin alkaa kirjoittelemaan tänne musiikistakin enemmän ja biiseistä, jotka iskevät minuun. Luultavammin kaikki ovat enemmän tai vähemmän ällö-romanttisia kipaleita ja jos ne eivät kiinnosta, suosittelen olemaan lukematta. :D Ja jos on jotakin pahaa sanottavaa musiikkimaustani, suosittelen pitämään ne omana tietona, kiitos!
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Lizzie McGuiret ja vähän muuta
(Aloitin luonnostelemaan tämän postauksen ties kuinka kauan aikaa sitten. Silloisessa kiukunpuuskassa tämän kirjoitin :D )
Kerroin aiemmin olevani perfektionisti. Tutkailin niitä kirjahyllyjäni ja mietin, mitä pistäisin myyntiin. Nämä kolme Lizzie McGuirea joutuivat myyntilistalle, mutta sitä ennen ne täytyi lukea, etten ole niitä ihan turhaan säilyttänyt kaapissani vuosia. Kohderyhmää en enää ole, mutta perfektionismius kun iskee niin ei sillä ole väliä.
Yhteisesti näistä kolmesta kirjasta voisin sanoa, että nämä oli sellaista ok-kamaa. Kieli oli simppeliä ja juuri sopivaa sellaiselle 5-6 luokkalaiselle tytölle.
Kaikissa kirjoissa päähenkilö on Lizzie McGuire ja hänen kaverinsa Miranda sekä Gordo. Kirjoissa myös Lizzien perhe on suuressa osassa. Ethan Craft on myös kaikissa kirjoissa mukana, koska hän on koulun suosituin poika ja näin ollen Lizzien ja Mirandan ihastus.
Kirjoille annan yhteiseksi arvosanaksi ♦ ♦, koska nämä oli ihan luettavaa tavaraa, mutta en kohderyhmään kuulu niin ei hetkauttanut niin hirveästi. Suosittelen kyllä joillekin teini-iän kynnyksellä oleville tytöille, koska nämä ovat juuri sitä viatonta hömppää :)
Aikoinaan taisin nämä ostaa kun pidin tv-sarjasta ja Hilary Duffista näyttelijänä. Kyllä edelleenkin hänestä pidän näyttelijänä ja laulajana. Ärsyttää eniten ihmisten reaktio, jos kuuntelen hänen musiikkiaan. Kyllä, Hilary ON OLLUT Disney-tähti ja teini-idoli monille. Mutta hän on aikuistunut, niin kuin minäkin ja näin hänen tyylinsä on muuttunut. Ei hän enää laula mitään teinipurkkapoppia, vaikka ei siinäkään minun mielestäni mitään vikaa ole. Kuuntelen useinkin hänen vanhoja biisejään. Katson myös usein hänen teini-iällä tehtyjä elokuviakin. Pidän vain teinihömppäelokuvista, piste.
En sitten tiedä, miksi moni kavereistani ja ihmisistä ylipäätään pitää Hilary Duffia lapsellisena ja nimen omaan teinien idolina. Ehkä se on tuo Disney-leima, mutta on siitäkin jo pikku hiljaa päästävä yli. Minua ylipäätään ärsyttää se, miksi ihmisten mieltymyksiä pitää arvostella niin rankalla kädellä? Sanoa suoraan toisen kuullen, että "tää on ihan paskaa musiikkia, miks sää tällasta kuuntelet?" No siks, kun tykkään siitä! Oon ite pyrkinyt siihen, että en hauku toisten musiikki- tai elokuvamakua. Jokaisella on oma maku. Toki voin sanoa, että MINÄ en tästä oikein pidä tai ei ole MINUN musiikkimakuani. Mutta se toinen henkilö siitä pitää ja sillä sipuli. Raivostuttavaa. Tämän takia olenkin lakannut sanomasta ihmisille, että tykkään kuunnella Hilary Duffin musiikkia tai Taylor Swiftiä. Sanon vain yleensä että, kaikki kelpaa tai kuuntelen Elvistä.
Oli pakko avautua tästä aiheesta, koska ärsyttää niin hirmuisesti tämä asia ja päätin opetella sanomaan ihmisille vastaan jos he arvostelevat mieltymyksiäni. Tästä se alkaa kun täällä avauduin julkisesti näistä :)
Yhteisesti näistä kolmesta kirjasta voisin sanoa, että nämä oli sellaista ok-kamaa. Kieli oli simppeliä ja juuri sopivaa sellaiselle 5-6 luokkalaiselle tytölle.
Kaikissa kirjoissa päähenkilö on Lizzie McGuire ja hänen kaverinsa Miranda sekä Gordo. Kirjoissa myös Lizzien perhe on suuressa osassa. Ethan Craft on myös kaikissa kirjoissa mukana, koska hän on koulun suosituin poika ja näin ollen Lizzien ja Mirandan ihastus.
Kirjoille annan yhteiseksi arvosanaksi ♦ ♦, koska nämä oli ihan luettavaa tavaraa, mutta en kohderyhmään kuulu niin ei hetkauttanut niin hirveästi. Suosittelen kyllä joillekin teini-iän kynnyksellä oleville tytöille, koska nämä ovat juuri sitä viatonta hömppää :)
Aikoinaan taisin nämä ostaa kun pidin tv-sarjasta ja Hilary Duffista näyttelijänä. Kyllä edelleenkin hänestä pidän näyttelijänä ja laulajana. Ärsyttää eniten ihmisten reaktio, jos kuuntelen hänen musiikkiaan. Kyllä, Hilary ON OLLUT Disney-tähti ja teini-idoli monille. Mutta hän on aikuistunut, niin kuin minäkin ja näin hänen tyylinsä on muuttunut. Ei hän enää laula mitään teinipurkkapoppia, vaikka ei siinäkään minun mielestäni mitään vikaa ole. Kuuntelen useinkin hänen vanhoja biisejään. Katson myös usein hänen teini-iällä tehtyjä elokuviakin. Pidän vain teinihömppäelokuvista, piste.
En sitten tiedä, miksi moni kavereistani ja ihmisistä ylipäätään pitää Hilary Duffia lapsellisena ja nimen omaan teinien idolina. Ehkä se on tuo Disney-leima, mutta on siitäkin jo pikku hiljaa päästävä yli. Minua ylipäätään ärsyttää se, miksi ihmisten mieltymyksiä pitää arvostella niin rankalla kädellä? Sanoa suoraan toisen kuullen, että "tää on ihan paskaa musiikkia, miks sää tällasta kuuntelet?" No siks, kun tykkään siitä! Oon ite pyrkinyt siihen, että en hauku toisten musiikki- tai elokuvamakua. Jokaisella on oma maku. Toki voin sanoa, että MINÄ en tästä oikein pidä tai ei ole MINUN musiikkimakuani. Mutta se toinen henkilö siitä pitää ja sillä sipuli. Raivostuttavaa. Tämän takia olenkin lakannut sanomasta ihmisille, että tykkään kuunnella Hilary Duffin musiikkia tai Taylor Swiftiä. Sanon vain yleensä että, kaikki kelpaa tai kuuntelen Elvistä.
Oli pakko avautua tästä aiheesta, koska ärsyttää niin hirmuisesti tämä asia ja päätin opetella sanomaan ihmisille vastaan jos he arvostelevat mieltymyksiäni. Tästä se alkaa kun täällä avauduin julkisesti näistä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)