Mitä on tulossa?

Ajattelin tehdä tällaisen pienen koostepostauksen tulevista postauksista ja muista loppuvuoden asioista. Eli siis joitakin postauksia on suunnitteilla kunhan saan ne vain kirjoitettua ja valokuvat otettua ja käsiteltyä. Photoshop on vielä asentamatta, kun pitäisi ne levyt jostakin kaivaa. Paintilla siis mennään :D

Koneen rikkoutumisen takia en saanut kirjoitettua postauksia ajallaan ja koneen takaisin saamisen jälkeen on ollut hiukan kiire. Nyt kuitenkin yritän saada vaikka sitten urakalla kirjoitettua ja ajastettua postaukset. Ainakin näistä asioista ajattelin kirjoittaa:

• Sinfoniaesitys, jossa kävin
• Tenttikirjoista
• Muutama kirjapostaus
• Muutama elokuvapostaus
• Jonkun verran vuoden aikana katsomista dvd-bokseista

Lisäksi joulun jälkeen ajattelin postailla joululahjoista, jotka kerkesin tekemään itse, jos kerkesin. Sekä jos kerkeän tekemään joulukortteja niin niistä kirjoittelen myös. Tietenkin kirjoittelen elokuvista ja kirjoista, jotka nyt loppuvuoden aikana katson tai luen. Musiikistakin yritän kehitellä jotain, mutta biisipostaukset lähinnä tulee sen hetkisen tunteen ja biisin mukaan. Niitä ei oikein voi etukäteen suunnitella.

Tulevina lukusuunnitelminani olisi saada noita haasteita suoritettua. Ne on vähän jäänyt kun vuosi on hurahtanut niin nopeaa ja kohta ne loppuu. Katsotaan, miten käy. Jos en kerkeä deadlineen niitä suorittamaan niin jatkan sitten omana haasteenani niitä.

Facebook-sivuja olen ajatellut tehdä myös. En ole vielä mitään päättänyt ja toistaiseksi se on vain mietintämyssyn sisällä. Katsotaan sitäkin, saanko sen joskus tehtyä vai jätänkö tekemättä kokonaan.

Olen myös ajatellut kirjoittaa sellaisen tekstin, jossa kertoisin omasta arvosteluperiaatteestani ja muista tähän blogiin liittyvistä asioista. Lähinnä ehkä itseni takia, että saan ajatukseni tästä kasaan. Eli juurikin siitä, miten kaikki on vain minun mielipiteitäni ja muut saavat olla omaa mieltä asiasta ja siitä, mille annan yhden timantin ja mille viisi.

Ricosta myös ehkä postailen joitakin kuvia. Se on kuitenkin suuri osa elämääni ja piristää päiviäni. Haluan tuon töhöttäjän kuvia jakaa muillekin. :)

Joulukuussa on myös blogini 1-vuotis synttärit, mikä on ihan huikeeta! En oo koskaan aikaisemmin saanut viettää blogisynttäreitä, koska ne on kuollut muutaman viikon jälkeen aina :D En lupaa järjestää mitään arvontaa, kun on tuo opiskelijabudjetti, mutta katsotaan. 

Tumman veden päällä

Kuva täältä

(Nyt olen saanut tietokoneeni takaisin! Vielä kun saan kaikki ohjelmani asennettua takaisin niin pääsen kunnolla bloggaamaan! Tärkeintä saada Photoshop takaisin :) )

Kävin katsomassa elokuvateatterissa Peter Franzénin kirjaan perustuvan elokuvan Tumman veden päällä. Harvemmin menen kotimaisia elokuvia katsomaan omasta tahdostani, mutta lähdin nyt mukaan kun pyydettiin.

Elokuva on siis osittain elämäkerrallinen, mutta se on myös fiktiivinen. Elokuva kertoo pienestä pojasta, joka joutuu kohtaamaan arkipäiväisessä elämässään väkivaltaa ja alkoholismia. Elokuva on Peten kasvutarina.

En pitänyt elokuvasta. Olihan se toki koskettava juoneltaan eikä kukaan varmasti voi tällaisesta aiheesta pitääkään. Samuli Edelmann näytteli Peten isän roolin ihan hyvin ja Matleena Kuusniemi Peten äitinä oli hyvä valinta.

Tämä elokuva ei siltikään minuun iskenyt. Onhan totta, että jotkut kohtaavat Suomessa oikeassa elämässäänkin perheväkivaltaa ja alkoholismia ja elokuvassa on siinä mielessä hyvinkin ajankohtainen aihe. Minä en siltikään tykkää katsoa tähän aiheeseen liittyviä elokuvia vapaasta tahdostani, koska ne alkavat vain ahdistaa minua. Niin kuin sanoin, tällaiset elokuvat aina koskettaa kyllä, mutta en halua nähdä tämmöisiä.

Juonellisesti elokuva oli outo, enkä päässyt siihen alussa mukaan. En ymmärtänyt koko elokuvan aikana, mikä ihmeen valoilmiö siinä aina seuraili Peteä. Se kaiketikin oli jonkin sortin mielikuvitusystävä, mutta minulle ei selvinnyt sen merkitys elokuvan aikana. Elokuvassa piti jonkin verran myös päätellä, mitä mikäkin asia ja tapahtuma merkitsee, eikä minulle ne aina selvinneet.

Tämä arvostelu nyt on ihan turhanpäiväinen, kun en osaa oikein sanoa elokuvasta mitään järkevää. Toistan vain samaa asiaa. En tykännyt enkä osaa sanoa kunnon syytä miksi. En halua katsoa elokuvaa uudelleen.

Arvosana: ♦

Alyson Noël: Punaiset tulppaanit

Luin Alyson Noëlin Punaiset tulppaanit ensimmäisen kerran viime vuoden kesällä. Silloin pidin kirjasta ihan ja minusta se oli jotenkin erilainen kirja, koska en ollut lukenut paljoa muuta paranormaalia romantiikkaa. Nyt kun luin uudestaan aikomuksena jatkaa sarjaa eteen päin, ääni kellossa on vähän muuttunut. Pidin kirjasta kyllä vieläkin, se oli ihan kivaa luettavaa ja paranormaalin romantiikan elementit oli selkeät. Jotkin tapahtumat vain olivat niin epätodellisia.

Ever on menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa. Itselleen hän sai onnettomuuden myötä kyvyt nähdä auroja, kuulla ajatuksia ja nähdä kuollutta pikkusisko Rileya. Koulussa Ever tapaa salaperäisen Damenin, jonka auraa hän ei voi nähdä ja ajatuksia kuulla. Ever rakastuu Dameniin, mutta tietenkään rakkaus ei ole helppoa ja uhkakuvia on ilmassa.

Niinpä niin, Ever rakastuu Dameniin. Jotenkin se rakastuminen tapahtui niin nopeaa, että se oli epärealistista. Mutta ainahan se näissä on, että rakastutaan nopeasti, mutta tässä se kuitenkin jotekin tökki. Sitten aluksi Damen oli salaperäinen ja vähän vaarallisen oloinenkin, mutta lopussa hän yrittää saada Everin vakuutettua kiltteydestään ja muutenkin loppu oli jotenkin omituinen, kun Damen yritti selittää asioita Everille. Se ei ollut ihan onnistunut kohtaus, vaikka olihan se hyvä, että asiat selvisivät lukijoille.

Noëlin kirjoitustyyli (vai suomentajan?) vähän häiritsi. Välillä Everin dialogit oli kirjoitettu puhekielellä "sä", "mä" ja välillä kirjakielellä "minun", "sinun". Damen taas puhui aina kirjakielellä. Välillä teksti kuitenkin tuntui aika luontevalta, mutta välillä tuli pieniä tökkäisyjä.

Tämän kirjan kanssa oli vähän sama meininki kuin Becca Fitzpatrickin Langenneen enkelin kanssa. Loppu oli sellainen, että kirja olisi voinut olla yksittäinen teos eikä jatkua sarjana. Mutta enpä osaa odottaa seuraavan kirjan tapahtumista mitään. Onkohan tämä kaikkien sarjojen aloitusosien juttu, että sen suurempaa koukkua ei jää? Punaiset tulppaanithan aloittaa Kuolemattomat-sarjan, joka on kasvanut kuusiosaiseksi sarjaksi.

En tiedä, oliko tämä Noëlin esikoisteos, mutta toivon hitusen, että seuraava osa olisi parempi. Jos vuosi sitten olisin kirjoittanut arvion, se olisi ollut varmasti positiivisempi. Nyt blogin myötä olen kuitenkin oppinut vähän kriittisemmäksi ja huomioimaan eri asioita lukiessa. Ei tämä kirja kuitenkaan huono ollut, vähän vain olisi ollut paranneltavaa. Mutta tykkään kirjan ulkoasusta!

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Punaiset tulppaanit
Alkuperäinen nimi: Evermore
Kirjailija: Alyson Noël

Suomentaja: Sirpa Meripaasi
Julkaistu: 2011
Kustantaja: Otava
Sivuja: 335

Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus

Hiljaisuus on Becca Fitzpatrickin kolmas kirja Langenneen enkelin aloittamaan sarjaan. Hiljaisuudessa Nora Grey herää hautausmaalta luullen, että on huhtikuu vaikka on jo syyskuu. Hän ei muista mitään viimeisistä viidestä kuukaudesta. Noran tutut kertovat omia versioitaan viiden kuukauden ajalta, mutta tarinat eivät täsmää keskenään ja niissä on paljon aukkoja. Nora kuitenkin löytää itsensä koko ajan ongelmista ja käyttäytymässä täysin eritavalla, mitä hän on ennen ollut. Loppua kohden asiat alkavat pikku hiljaa valjeta Noralle.

Hiljaisuus oli astetta tylsempi kuin Langennut enkeli ja Riitasointu. Ärsyttävintä ehkä oli se, kun Nora ei muistanut mitään menneestä, mutta lukija kyllä muistaa viime kirjojen tapahtumat. Lähinnä ihmettelin, miksi Noran läheiset jättivät jotain kertomatta tai kertoivat asioita eri tavalla kuin ennen. Mutta nekin selvisivät myöhempää kohden.

Myös jännitystasoa vei pois se, kun lukija tietää jo kuka on Musta käsi. Se paljastui edellisessä kirjassa jo. Kirjassa kuitenkin motiivit pysyvät edelleen loppuun asti tavoittamattomissa, jolloin Fitzpatrivk kietoo langat yhteen taas. Se on minusta kyllä hieno taito saada asiat pidettyä loppuun asti pimennossa ja sitten nivoa ne yhteen järkevästi.

Hiljaisuus eteni minulla vähän tökkien puolivälistä eteen päin, koska alkoi vain kyllästyttämään se kun Nora ei muistanut mitään. Kunnes sitten alkoi taas toiminta loppupuolella. Kirja kuitenkin oli ihan luettava ja se jäi taas jännään kohtaan, enkä osaa yhtään aavistella, mitä seuraavassa ja viimeisessä (höh) osassa tapahtuu.

Mielellään lukisin Fitzpatrickilta muutakin kirjallisuutta, mutta googlettelun jälkeen en löytänyt mistään, onko hänellä tulossa jotakin uutta sarjaa tai ylipäätään mitään enää. Toivottavasti tulee joskus ja luen ne sitten vaikka englanniksi jos eivät suomeksi tule.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Hiljaisuus
Alkuperäinen nimi: Silence
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2012
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 334

Becca Fitzpatrick: Riitasointu

Jatkoa Langenneelle enkelille luvassa. Riitasointu jatkaa Noran ja Patchin tarinaa siitä, mihin Langenneessa enkelissä jäätiin. Pariskunta on juuri aloittanut seurustelun, mutta kohtaavat heti vaikeuksia suhteessaan. Noran äiti laittaa kapuloita rattaisiin kun Patch ei lukeudu hänen suosikkeihinsa, arkkienkelit vahtivat paria silmä tarkkana ja Noran inhoama ihminen, Marcie, osoittaa kiinnostustaan Patchia kohtaan, ja toisin päin!

Langenneessa enkelissä jäi muutama kysymys leijumaan ilmaan, mm. se, mikä Patchin oikea nimi onkaan. Tähän saatiin Riitasoinnussa vastaus, niin kuin arvelinkin. Patchin työkuviot eivät siltikään selvenneet. Jos olisi lukenut Riitasoinnun ensin, ei olisi mitään hajua siitä, olisiko Patch koskaan ollutkaan missään töissä. Tässä siitä ei mainittu sanallakaan.

Mietin aluksi, mitä Fitzpatrick on keksinyt tätä kirjaa varten. Pakkohan tämänkin on jatkaa samaa linjaa kuin Langennut enkeli. Jatkoihan se, tässäkin on trillerimäisiä piirteitä ja välillä luinkin kirjaa eteen päin hengittämättä. Minut kun saa niin helposti vedettyä hyvien kirjojen sisään mukaan. Loppuratkaisua osasin epäillä ennen kuin se selkeni, mutta yllätyksiäkin siellä oli. Motiiveja en ollut pähkäillyt, Fitzpatrick osasikin lopussa kaikki langat vetää yhteen. Riitasointu myös loppui erittäin jännittävään kohtaan, jonka takia tajuaa sarjan jatkuvan. Langenneen enkelin loppu oli sellainen, että siitä ei oikein tiennyt jatkuuko se vai ei. Olisi voinut yhtä hyvin olla yksittäinen kirjakin. Hyvä kuitenkin, että jatkui!

Tämä sarja on kyllä vetäissyt minut täysin mukaansa ja koko ajan haluan vain lukea lisää ja lisää. Seuraava osa pitäisi saada heti kun edellinen näyttää tekevän loppuaan. Suosittelen kyllä tätä sarjaa ihmisille, jotka pitävät paranormaalista romantiikasta mutta ovat kyllästyneitä vampyyreihin. Kannattaa myös lukea sarja oikeassa järjestyksessä ehdottomasti! 

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Riitasointu
Alkuperäinen nimi: Crescendo
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2011
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 327

Vampire Knight vol. 1 & vol. 2

En ole ikinä ollut mikään suuri manga/anime tyttö. Pidän kyllä japanilaisista animaatioista, mangaa on tullut vähemmän luettua. En tykkää lukea sarjakuvia väärin päin.

Vampire Knight -sarjaa päätin alkaa lukemaan, koska jokunen vuosi sitten katsoin kyseistä animesarjaa netistä. Se kuitenkin jäi jossain välissä, muistaakseni videot eivät toimineet enkä löytänyt muita. Bongasin sitten lehtipisteissä näitä mangasarjakuvia ja sarja palautui mieleeni. Onnekseni sarjaa on meidän kirjastopiirissä.

Ensimmäisen osan kanssa oli vaikeuksia tottua "väärään" lukusuuntaan, mutta toisen osan kanssa se oli jo pikkuisen helpompaa. Tämäkin on näköjään vain opeteltava. En silti erityisesti ihastunut mangaan vieläkään, enkä ymmärrä, miten joillekin nämä ovat henki ja elämä. Mutta eivät kaikki ymmärrä minunkaan rakkauttani kirjoihin :)

Ensimmäisessä osassa tutustutaan Cross-akatemiaan, sisäoppilaitokseen, jossa on sekä päivä- että yöluokat. Yuuki Cross on sarjan sankaritar ja hänen sekä Zero Kiryun tehtävän on säilyttää yöluokan salaisuus sekä varmistaa, että luokat pysyvät omilla alueillaan. Yöluokka kun on täynnä vampyyreja. Ensimmäinen kirja on lähinnä tutustumista kouluun ja henkilöihin.

Toisessa osassa tutustutaan paremmin Zeroon ja saadaan hänen salaisuutensa selville. Toisessa osassa tutustutaan myös uusiin oppilaisiin, joille ei ensimmäisessä osassa ollut annettu sivutilaa. Tässä kirjassa myös paljastuu, miksi Yuuki on niin tärkeä yöluokan Kaname Kuranille.

Sarjaa on julkaistu jo yli kymmenellä osalla ja aikomuksenani on pikku hiljaa lukea sarjaa eteen päin. Joskus aiemmin olen yrittänyt mangaa lukea, mutta luovuttanut kun en ole jaksanut keskittyä niin kovasti lukusuuntaan. Päätin kuitenkin opetella sen ja kyllä huomaan, miten mangan lukeminen on jo nopeutunut alku vaikeuksien jälkeen.

Yhteisarvosana kirjoille: ♦ ♦ ♦

Nimi: Vampire Knight vol. 1 & vol. 2
Kirjailija: Matsuri Hino
Suomentaja: Suvi Mäkelä
Julkaistu: 2005 (Suomessa 2012)
Kustantaja: Punainen jättiläinen

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Jotta Piraijakuiskaajan jälkeen ei olisi tullut mitään lukublokkia, päätin, että jatkan paranormaalin romantiikan parissa enkä yritä väkisin lukea jotain muuta. Olen kuullut Fitzpatrickin Langennut enkeli -kirjasta paljon hyvää ja kirjastossa töissä ollessani se on melkein jatkuvasti lainassa. Nappasinpas sen itselleni lainaan kun se palautui.

Nora Greyn elämä muuttuu kun hänen biologian parikseen tulee salaperäinen Patch. Patch saa joka kerta Noran hämilleen ja aina Patchin ollessa lähistöllä Norasta tuntuu, että hänet yritetään tappaa. Onko murhaaja Patch, koska hän selvästi salailee menneisyyttään, vai onko se joku muu? Tuohon kysymykseen Nora haluaa löytää pian vastauksen ennen kuin se on liian myöhäistä.

Tämä kirja yllätti minut juonellaan. En ollut lukenut edes takakantta, mutta en kuvitellut sen sisältävän mitään murhajuttuja tai takaa-ajoja. Paikoittain juoni tuntui monimutkaiselta ja ihmettelin monia asioita, että mistä tämä nyt tupsahti esiin, mutta loppua kohden kaikki suurin piirtein selveni. Loppu piti kuitenkin lukea aika keskittyneesti, jotta ymmärsin kaiken.

Vaikka mainitsin kaiken selviävän loppua kohden, silti jäi muutama kysymys leijumaan ilmaan. Mikä on Patchin oikea nimi, koska Patch-nimi mainittiin lempinimeksi? Miten Patch yhtäkkiä vaihtoi työpaikkansa hälytysjärjestelmän asentajaksi vaikka aiemmin hän oli pöytien siivooja ravintolassa? Vielä oli joku kolmas kysymy, mutten muista sitä enää :D Nämä eivät selvinneet kirjasta, mikä viittaa siihen, että sarja jatkuu. Tai sitten nämä eivät selviä edes jatkossakaan. Kirjan luettuani mietin kyllä, miten kirja jatkuu kun tämä olisi tällaisenaan voinut olla yksittäinen kirja, koukkua ei ollut seuraavaan osaan. Olen kuitenkin iloinen, että vielä on kolme kirjaa tähän sarjaan.

Fantasian saralla tykkäsin, että kyseessä ei ollut mikään normaali vampyyritarina. En ole ennen lukenut kirjallisuutta, johon kuuluu langenneet enkelit. Ilmeisesti kirjallisuutta tästä aiheesta on kuitenkin enemmän.

Kaikin puolin tykkäsin kyllä kirjasta, se oli onnistunut paketti. Mitään huumaavaa tunnetta päiviksi ei jäänyt, mutta voisin harkita lukevani tämän joskus uudelleen. Ehkä voisin ostaa omaan hyllyynikin joskus.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Langennut enkeli
Alkuperäinen nimi: Hush, hush
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2009
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 299

Blogin tarkoituksesta

Heippa taas pitkästä aikaa!

On tämä blogin kirjoittelu jäänyt kun ei minulla ole ollut mitään kirjoitettavaa kirjoista tai en ole jaksanut ajatellakaan mitään kuvien ottamista. Oon kuitenkin tässä pari päivää miettinyt ja mietin, mikä mun blogin tarkoitus on. Monille tarkoituksena on päästä purkamaan ajatuksia kirjoista ja muista asioista, joo, on se minullakin yksi tarkoitus kun ei ole niitä kavereita paljoa joille kirjoista voin pälpättää ummet ja lammet, koska ei heitä kiinnosta. Mutta varmaan se perimmäinen tarkoitus on se päiväkirja, tai no lukupäiväkirja.

Kirjastossa nyt kun olen kesätöissä ja yhtenä päivänä hyllyttäessäni kirjoja, huomasin hyllyssä Tessa Grattonin Veritaika-kirjan. Olen lukenut kirjan tässä keväällä, ei siitä ei edes ole montaa kuukautta aikaa. Siltikään en muistanut siitä mitään, en edes päähenkilön nimeä. Takakannen kun luin niin tuli hämärä muistikuva kirjan tapahtumista. En kuitenkaan kirjasta blogannut vaikka muistan edelleen lukiessa syntyneet tuntemukset. En vain saanut asioita kirjoitettua.

Päätin, että kirjoitan edes pienet juonilyhennelmät kirjoista, jotka luen, jotta muistaisin, mitä niissä on suurin piirtein tapahtunut. Harmittaahan se, kun on lukenut kirjan eikä muista siitä mitään, mutta en halua kuluttaa aikaa lukemalla sitä uudelleenkaan. Tietysti hyvät kirjat ovat sellaisia, jotka voi lukea uudestaan ja uudestaan.

En tiedä tuliko tästä vähän sekava kirjoitus, mutta pointti on se, että jos luen elämäni aikana satoja tai jopa tuhansia kirjoja vain unohtaakseni mitä niissä tapahtui. Sen takia tätä blogia olen päättänyt pitää ja ilmeisesti aihe on ollut minulle oikea, koska Kotikolo on jo nyt pisimpään pystyssä ollut blogini.

Nyt yritän saada itseni taas kirjoittamisen pariin ja blogata edes jotain lukemistani kirjoista ja katsomistani elokuvista/tv-sarjoista. :)

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Jospa nyt pikkuhiljaa saisi ajatuksia kasaan. En ole pystynyt tätä postausta kunnolla kirjoittamaan, koska en ole saanut ajatuksiani tekstin muotoon. Niitä on paljon, ne ovat lähinnä hyviä ajatuksia, mutten saa niitä kirjoitettua. Nyt kuitenkin yritän.

Ensiksi, Annukka Salama kirjoitti taas upean kirjan! Tykkäsin Piraijakuiskaajasta taas älyttömän paljon ja kirjan luettua tuli hyvän-kirjan-masennus sekä ärsytys kun se loppui. Pari päivää yritin lukea toista kirjaa, jossa ei ollut mukana mitään yliluonnollista tai romantiikkaa, siitä vain ei tullut mitään. Ajattelinkin, että paras tapa päästä takaisin lukemisen pariin on valittava toinen kirja paranormaalin romantiikan genrestä. Muuten Piraijakuiskaaja olisi aiheuttanut minulle lukublokin ihan vain sillä, että muut kirjat ei pahemmin kiinnostanut.

Piraijakuiskaajassa Unna ja Rufus sekä muut faunoidijengiläiset lähtevät rapakon taakse Kaliforniaan. Joone sai levytyssopimuksen ja Unna ja Rufus menivät tapaamaan voimaeläinsuojeluvaltuutettua saadakseen tietoa Unnan biologisista vanhemmista. Matka ei suju ilman mutkia, sillä he tapaavat sisarukset Nemon ja Edenin. Nemosta on kirjassa suuri apu, mutta hän on myös riski Unnalle ja Rufukselle.

Minulla oli kirjaa kohden odotuksia, tietysti toivoin sen olevan hyvä, koska Käärmeenlumoojakin oli. Jotkut bloggarit vain olivat maininneet kirjan olevan parempi kuin edeltäjänsä. Siinä kohtaa odotukseni nousivat ja pelkäsinkin pettyväni kirjaan. Mutta onneksi en joutunut pettymään! Piraijakuiskaaja ylsi kepeästi yhtä hyväksi kuin Käärmeenlumoojakin. En osaa sanoa kumpi olisi parempi, koska pidän molemmista kirjoista älyttömän paljon. Salama nousikin aika helposti suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Unnan ja Rufuksen lisäksi Piraijakuiskaajassa päästiin enemmän muidenkin hahmojen sisään. Ronnista paljastui, ettei hän olekaan kauhea peto. Lepakko oli jopa sympaattinen hahmo. Joone on edelleen ihana Joone ja Vikke oli Vikke. Nemo ja Eden oli hyvä lisäys porukkaan ja heihinkin pääsi jo vähän tutustumaan, vaikka Nemo jäikin hieman etäisemmäksi. Uskon kuitenkin, että hänestä kuullaan vielä.

Loppu oli minusta todella onnistunut, koska en osannut missään vaiheessa aavistella mitään. Piti siinä muutama kyynelkin tirauttaa. Metsästäjiä olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän koko kirjaan, en pelkästään loppuun.

Olen miettinyt myös sitä, miksi nämä kirjat kolahtavat minuun niin täysin. Ensimmäisenä mieleen tuli se, kun Salama on suomalainen kirjailija ja minulla on ollut hirveät ennakkoluulot kotimaista kirjallisuutta kohtaan. Salama on kuitenkin näillä kirjoilla todistanut minulle, ettei kaikki kotimainen kirjallisuus ole tylsää luettavaa. Tarvitaan vain hyvät hahmot, juoni ja kirjoittaja.

Toisena mieleeni tuli samaistuminen Unnaan. En ole ennen kokenut vastaavaa samaistumista kirjojen hahmoihin. Unnassa kuitenkin on jonkun verran samaa kuin minussa, mutta toisaalta hän on täysin erilainen. Toisaalta hänessä on jotain, mitä toivoisin itsessänikin olevan.

Kaikki eivät tietenkään jaa samoja ajatuksia kanssani, mutta totesin itselleni, että tällainen kirjallisuus on juuri sitä, mistä minä nautin eniten. Vaikka minua kiinnostaakin kaikki ja kaikenlainen kirjallisuus, paranormaali romantiikka on silti se, mistä eniten pidän.

Pienen miinuksen annan kirjan ulkoasusta. Pidin aiemmasta kannesta enemmän. Se oli yhteneväisempi Käärmeenlumoojan kannen kanssa. Kirjan takakannessa on pieni ongelma kun en sinisestä tekstistä sinisellä pohjalla meinannut saada selvää. En tiedä, mikä idea kannen suunnittelijalla on ollut, mutta se ei nyt vain toimi. Muutan kansi on kyllä ihan kiva. Sidotuista kirjoista tykkään itse enemmän, mutta onneksi tämä ei sentään ollut pokkarikokoa. Sisällön tekstin fontista tykkään, ei ole ihan normi leipätekstifonttia, mutta luettavaa silti ja sopivan erilaista.

Pienestä ulkoasumiinuksesta huolimatta "jouduin" kirjan tilaamaan omaan hyllyyni. Sain sen kirjastosta ensimmäisenä itselleni, mutta onhan hyvät kirjat nyt vain oltava itselläkin niin voi lukea silloin kun mieli tekee :) Suosittelenkin näitä kirjoja paranormaalin romantiikan ystäville ja vaikka kotimainen kirjallisuus kammottaisikin, tähän kannattaa siltikin tarttua. Aion itsekin yrittää lukea myös muutakin kotimaista fantasiakirjallisuutta, kun ennakkoluuloni ovat vähän hälvenneet.

Ehkä minäkin joskus keksin hyvän aiheen ja saan kirjoitettua kirjan... Toivossa on hyvä elää.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ 

Nimi: Piraijakuiskaaja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2013
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 377
Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa sai kunnian olla elämäni ensimmäinen dekkari! Hyvinhän tämä kirja sen kunnian hoitikin. Aina on ollut kiinnostusta lukea dekkareita kun olen tykännyt katsoa telkkaristakin rikossarjoja. Siltikään en ennen tätä kirjaa ole tarttunut dekkariin. (Okei, luin Salla Simukkan Punainen kuin veri -kirjan keväällä, mutten laske sitä dekkariksi siltikään, se on nuorten aikuisten kirja.)

Arianna de Bellis saa tehtäväkseen tutkia Tolfassa kuolleen amerikkalaisen Lily Montgomeryn murhaa. Lilyllä oli paljon vihaajia, joilla olisi ollut sopiva motiivi murhata hänet. Tutkimusten edetessä selviää, kuinka pienessä kylässä kuhisee pinnan alla, kaikilla asukkailla on omia salaisuuksiaan. Ariannan yrittäiessä selvittää Lilyn murhaajaa, huomaa hän joutuneensa itse tappajan seuraavaksi kohteeksi.

Olen usein miettinyt, ovatko dekkarit minulle liian raskasta luettavaa. Näen helposti painajaisia ja olen melko hermoheikko ihminen. Tämä kirja kuitenkin oli juuri sopiva minulle. Jänniä tilanteita oli, mutta ne eivät pelottaneet. Enemmänkin pidätin hengitystäni ja jatkoin lukemista jännittyneenä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kirjassa selvisi monet pienet kysymyksen loppuun mennessä, mutta niitä kysymyksiäkin vielä jäi leijumaan ilmaan. Kuinka Giovanni kuoli? Kuka on se mystinen kalabrialainen? Miten Arianna on menettänyt muistinsa kolmelta vuodelta? Kysymyksiin en kuitenkaan kaivannut vastausta tätä kirjaa lukiessa vaan ne lopussa selventivät hyvin sen, että jatkoa on tulossa. Hyvä keino saada lukija tarttumaan seuraavaankin kirjaan ;)

Olen tainnut jonkun verran mainita bloginkin puolella, etten oikein tykkää lukea kotimaista kirjallisuutta. Nyt olen kyllä huomannut lukevani sitä enemmän. Tämä kirja ei kuitenkaan tuntunut kotimaiselta, koska se sijoittui Italiaan niin luontevasti. Oli mielenkiintoista saada myös pieni katsaus Italian kulttuuriin ja tuli tässä samalla opittua muutamia sanojakin italiaksi.

Valan esikoiskirjaksi tämä on oikein hyvä kirja. Mielelläni tartun hänen seuraavaankin kirjaan, Kosto ikuisessa kaupungissa.

Minusta on myös mukavaa seurata Vera Valan elämää hänen omassa blogissaan. Jotenkin kirjailija tulee silloin paljon lähemmäksi lukijoitaan, kuin pelkästään kirjojen kansien välissä. Veran blogia seuratessa ilmeni myös hänen kotipaikkakuntansa, joka sattumoisin on kohta myös minun asuinkuntani! :)

Luin tässä kuukauden sisällä myös yhden artikkelin Valasta, olikohan Anna-lehdestä. Artikkeli oli kiinnostavaa ja mukavaa lukea. Se kertoi Veran elämästä lyhyesti sekä kirjailijan työstä.

Kyllä olisi niin mukavaa päästä joskus Italiaan! Hirmuinen matkakuume...

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Kuolema sypressin varjossa
Kirjailija: Vera Vala
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 359

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

(Myös tämän tekstin olen luonnostellut jo aikaa sitten ja nyt vasta sain julkaisukuntoon.)

Vihdoin, vihdoin sain tämän järkäleen luettua! Eihän siihen mennytkään kuin neljä kuukautta. Mutta voinpahan sanoa lukeneeni klassikon!

Aluksi ensimmäiset parisataa sivua meni suht koht kepeästi, kun niissä jotain jopa tapahtui ja odotin rikoksen tapahtuvan. Mutta sitten, murhan jälkeen tulevät vajaat 500 sivua. Huh, mitä jaarittelua.

Kirjassa päähenkilönä on siis Rodion Romanovitš Raskolnikov mikä lie. Hän jossain mielentilassa päätyy murhaamaan koronkiskurin, jotta saisi rahaa yms. jolla pärjäisi. Ei rikosta ilman rangaistusta, näinhän se on.

Aluksi minua ihan kiinnosti kirja kun olen venäjän kieltä opiskellut ja muutenkin venäjän kulttuuri yms. on kiinnostanut. Mutta sitten kiinnostus lopahti. Ensinnäkin kieli oli kamalan vaikealukuista. Lauseet ja keskustelut olivat kamalan pitkiä ja välissä oli milloin mitäkin huudahduksia. Ihmisiä oli vaikea oppia muistamaan kun heillä oli milloin mitäkin nimiä, mm. Raskolnikovin kaveria kutsuttiin yleensä Razumihiniksi, mutta välillä joku sanoi häntä Dmitri Prokofitšiksi. Venäjällähän käytetään patronyymejä ja lempinimiä, jonka takia nimet ovat vaikeita.

En sitten tiedä olisiko toinen versio kirjasta ollut parempi, jonka siis on suomentanut joku muu. Vai ovatko kaikki suomentaneet samalla tavalla suoraan pahemmin ajattelematta suomen kielen kielioppeja. Välillä tässä kirjassa oli sulkeissa tekstiä, enkä oikein ymmärtänyt oliko ne keskustelussa tarkoitettu toiselle henkilölle siinä vaiko lukijalle joitakin kommentteja. Kai ne oli olevinaan molempia.

Toista kertaa en aio lukea, mutta onpahan nyt luettu!

Arvosana: ♦

Nimi: Rikos ja rangaistus
Alkuperäinen nimi: Преступление и наказание (Prestuplenije i nakazanije)
Kirjailija: Fjodor Dostojevski
Julkaistu: 1866 (tämä painos 2008)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 694

Osallistun tällä kirjalla Venäjää valloittamaan -haasteeseen sekä omaani 100 kirjaa, jotka tulisi lukea ennen kuolemaa -haasteeseen.

Lizzie McGuiret ja vähän muuta

(Aloitin luonnostelemaan tämän postauksen ties kuinka kauan aikaa sitten. Silloisessa kiukunpuuskassa tämän kirjoitin :D )

Kerroin aiemmin olevani perfektionisti. Tutkailin niitä kirjahyllyjäni ja mietin, mitä pistäisin myyntiin. Nämä kolme Lizzie McGuirea joutuivat myyntilistalle, mutta sitä ennen ne täytyi lukea, etten ole niitä ihan turhaan säilyttänyt kaapissani vuosia. Kohderyhmää en enää ole, mutta perfektionismius kun iskee niin ei sillä ole väliä.

Yhteisesti näistä kolmesta kirjasta voisin sanoa, että nämä oli sellaista ok-kamaa. Kieli oli simppeliä ja juuri sopivaa sellaiselle 5-6 luokkalaiselle tytölle.

Kaikissa kirjoissa päähenkilö on Lizzie McGuire ja hänen kaverinsa Miranda sekä Gordo. Kirjoissa myös Lizzien perhe on suuressa osassa. Ethan Craft on myös kaikissa kirjoissa mukana, koska hän on koulun suosituin poika ja näin ollen Lizzien ja Mirandan ihastus.

Kirjoille annan yhteiseksi arvosanaksi ♦ ♦, koska nämä oli ihan luettavaa tavaraa, mutta en kohderyhmään kuulu niin ei hetkauttanut niin hirveästi. Suosittelen kyllä joillekin teini-iän kynnyksellä oleville tytöille, koska nämä ovat juuri sitä viatonta hömppää :)

Aikoinaan taisin nämä ostaa kun pidin tv-sarjasta ja Hilary Duffista näyttelijänä. Kyllä edelleenkin hänestä pidän näyttelijänä ja laulajana. Ärsyttää eniten ihmisten reaktio, jos kuuntelen hänen musiikkiaan. Kyllä, Hilary ON OLLUT Disney-tähti ja teini-idoli monille. Mutta hän on aikuistunut, niin kuin minäkin ja näin hänen tyylinsä on muuttunut. Ei hän enää laula mitään teinipurkkapoppia, vaikka ei siinäkään minun mielestäni mitään vikaa ole. Kuuntelen useinkin hänen vanhoja biisejään. Katson myös usein hänen teini-iällä tehtyjä elokuviakin. Pidän vain teinihömppäelokuvista, piste.

En sitten tiedä, miksi moni kavereistani ja ihmisistä ylipäätään pitää Hilary Duffia lapsellisena ja nimen omaan teinien idolina. Ehkä se on tuo Disney-leima, mutta on siitäkin jo pikku hiljaa päästävä yli. Minua ylipäätään ärsyttää se, miksi ihmisten mieltymyksiä pitää arvostella niin rankalla kädellä? Sanoa suoraan toisen kuullen, että "tää on ihan paskaa musiikkia, miks sää tällasta kuuntelet?" No siks, kun tykkään siitä! Oon ite pyrkinyt siihen, että en hauku toisten musiikki- tai elokuvamakua. Jokaisella on oma maku. Toki voin sanoa, että MINÄ en tästä oikein pidä tai ei ole MINUN musiikkimakuani. Mutta se toinen henkilö siitä pitää ja sillä sipuli. Raivostuttavaa. Tämän takia olenkin lakannut sanomasta ihmisille, että tykkään kuunnella Hilary Duffin musiikkia tai Taylor Swiftiä. Sanon vain yleensä että, kaikki kelpaa tai kuuntelen Elvistä.

Oli pakko avautua tästä aiheesta, koska ärsyttää niin hirmuisesti tämä asia ja päätin opetella sanomaan ihmisille vastaan jos he arvostelevat mieltymyksiäni. Tästä se alkaa kun täällä avauduin julkisesti näistä :)

Stephenie Meyerin Houkutuksesta

Luin tuossa juuri Retan kirjoittaman postauksen siitä, miten hän ei enää pidä Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasta. Halusin kirjoitella ihan omia ajatuksia ylös ko. "ilmiöstä". Jaan kyllä jonkin verran ajatuksia Retan kanssa.

Luin Houkutuksen ensimmäisen kerran kesällä 2008, kun se ei vielä ollut näin suuri massailmiö, mitä nyt. Olin silloin siis päättänyt juuri ysiluokan eli kohderyhmää olin. Pidin kirjasta silloin todella paljon, luinkin sen ennätysajassa. Pari päivää siinä meni ja töissä oli tuskaa olla kun odotin vain, että pääsen kotiin lukemaan kirjaa. Yhtenä iltana menetin ajantajuni ja luin ja luin ja luin kunnes tajusin, mitä olen tekemässä. Tuntui kuin olisin seurannut tapahtumia sivusta enkä lukenut niitä. Minusta se oli silloin uskomaton tunne, enkä ole samaa saanut sen jälkeen.

Sitten jatko-osat. En pidä niistä, tuntuu, että ne on väkipakolla kirjoitettuja. Houkutus tuntui enemmän siltä, kuin siihen olisi käytetty aikaa kunnolla ja jos ideakin kerran unen pohjalta syntyi. Muihin juoni oli niin väkisin keksittyä. Vieläkään en ole lukenut Aamunkoita. Hyllyssä se odottaa, mutta en ole saanut innostusta siihen tämän massailmiön takia.

Tuossa varmaan ymmärsitte, että minuun vaikutti tämä Houkutuksen massailmiöksi muuttuminen. Minua ärsytti aikoinaan ihan älyttömästi kun tyyliin jokainen vastaan tuleva teinityttö tiedi kuka on Edward ja kuka on Bella. En ollut enää mikään erilainen, joka tiesi jostakin hyvästä asiasta enemmän kuin muut ja yritti suositella kirjaa harvoille ja valituille. Siitä tiesi kaikki eli minäkin olin massaa. Muistan, että jossain vaiheessa ajatus oikeasti oksettikin! Yleensä en ole edes ajatellut, että olisin erilainen kuin muut. Olen nimenomaan ajatellut olevani tavallinen massaan kuuluva henkilö. Mutta tuossa se tuli ilmi itsellenikin, että halusin olla erilainen.

Elokuvien ilmestyessä olin ja en ollut innostunut. Ajatus elokuvista oli kiva, mutta sitten taas ei kiinnostanut kun kaikki niitä odottivat. Kävin kuitenkin katsomassa Houkutuksen elokuvateatterissa. Petyin todella pahasti. Äitini taas, joka oli leffaseurani ja ei ole lukenut kirjaa, piti elokuvasta ihan. Itse en tykännyt siitä kun Bellan ja Edwardin suhde eteni niin älyttömän nopeasti. Ensimmäisen kerran kun he tapasivat niin seuraavaksi jo seurustelivat. Kristen Stewart oli ilmeetön ja apaattinen näyttelijä. Robert Pattinson taas oli kauhean jäykkä eikä ollenkaan luonteva. Robert on kyllä muissa elokuvissa ollut sitten ihan hyvä näyttelijä, mutta Kristen... Ääh... Siitä lisää sitten kun kerron Lumikki ja metsästäjä -elokuvasta.

Mutta mikä suhteeni on nykyään Houkutukseen? En oikein ajattele koko sarjaa enää useinkaan. Edelleen ärsyttää sen maailmanlaajuisuus ja kun vieläkin nämä nykyajan teinit ovat "Oi Edward" "Oi Jacob iiiiii". En vain jaksa. En häpeä, että silloin aikoinaan fanitin sarjaa. Nytkin jos lukisin Houkutuksen uudelleen, pitäisin siitä melko varmasti. Siinä on niin kliseisiä romanttisia kohtauksia ja minä kun olen tällainen yltiömäistä romantiikkaa rakastava henkilö, joka tykkää vielä lukea kaikkea hömppää, joissa ei pahemmin tarvitse aina ajatella. Kirjahan on silloin kuin minulle luotu. Ongelma vain on, etten pääse tästä ärsytyksestä yli. Ehkä nyt tuli sekavaa jorinaa, mutta oli ihan pakko tulla kertomaan omat ajatukset sarjasta :D Enkä varmaan ole kirjoittanut aiemmin näin pitkää postaustakaan, heh.

James Franco: Palo Alto - novelleja

Kyllä voin sanoa, että James Francon kannattaa pysyä vain näyttelijänä. Siinä hän on parempi kuin kirjailijana. 

Alun perin kiinnostuin Palo Altosta kirjailijan takia, koska hän on tunnettu näyttelijä. Kirjastossa kun bongasin sitten palautettujen hyllystä tämän, nappasin sen heti mukaan.

Pettymys oli kuitenkin suuri. Jostakin kuulin kyllä, että tässä on aika rankka sisältö. Mutta en pitänyt myöskään Francon kirjoitustyylistä. Toki suomentajalla voi olla osuutta asiaan ja varmaan onkin, mutta silti. Lauseet oli lyhyitä ja töksähteleviä. Novelleissa ei ollut mitään järkeä ja niissäkin sisältö oli irrallinen. Olihan teksti aika rankkaa kun se sisälsi paljon huumeita, alkoholia, seksiä ja väkivaltaa. Ei minua sisällön rankkuus niinkään haitannut, toki nekin pystyy aina hienommin esittää, mutta ehkä se oli tämän kirjan pointti, että nuo asiat esitetään realistisesti, ei ne ole kaunisteltuja.

Kuitenkin, novelleja tässä oli useampi, kaikki liittyivät Palo Alto -kaupunkiin. Minua sekoitti tässä se, että onko novellien henkilöt jotenkin kytköksissä toisiinsa. Saman nimisiä henkilöitä esiintyi niissä, mutta silti ne oli erilaisina ihmisinä esitelty kussakin novellissa. Eikä kirjan lopussakaan selvinnyt mitään, oliko saman nimiset henkilöt jokaisessa novellissa yksi sama henkilö vai oliko Francolla joku nimien keksimisen puute. Mutta jos jotakin hyvää tästä kirjasta on sanottava, kansi on minusta hieno.

En voi tätä kirjaa suositella kenellekään. En vaan voi. James Franco on silti ihan hyvä näyttelijä.

Arvosana: ♦

Nimi: Palo Alto - novelleja
Alkuperäinen nimi: Palo Alto. Stories.
Kirjailija: James Franco
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivuja: 207

Kirjasto 2009: ajankohtaisia teoksia, kirjailijoita ja tiedonhakuja

Hain kevään yhteishaussa Kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmaan ammattikorkeakouluun. Kirjakaapin avaimen Jonnalta sitten kyselin valintakokeista ja onko joitakin kirjoja, joita kannattaisi lukea kokeisiin, ennakkomateriaalia kun ei ole.

Kirjastopuolelle on ainoa realistinen mahdollisuus minulla päästä opiskelemaan. Hain myös matkailualalle, mutta sinne on niin paljon hakijoita etten mahdollisuuksiini usko. Siksi haluankin panostaa kirjastopuolen valintakokeisiin.

Jonna ehdottikin sitten tätä Kirjasto 2009 -kirjaa. Saman tien kirjastoon vain hakemaan kirjaa. Lisäksi otin muitakin Kirjasto-kirjoja, mutta en niitä kaikkia kerkeä lukemaan. Kirjastoni työntekijä ehdotti myös Ari Haasion kirjoja luettavaksi, hän kun on kirjoittanut paljon tiedonhausta ja sosiaalisesta mediasta kirjoja.

Mutta tämä Kirjasto 2009 -kirja. Tämä sisältää kolme artikkelia eri henkilöiltä tiedonhausta, kirjavinkkauksesta sekä Maria Jotunin Arkielämää ja Ilmari Kiannon Punainen viiva -teoksista. Lisäksi kirjassa on 16 eri kirjailijan lyhyt biografia.

Minusta kirjassa oli kiinnostavinta nämä kirjailijoiden lyhyet elämäkerrat. Toki artikkelitkin olivat hyviä ja mielenkiintoisia. Kirjasto 2009 -kirjassa esitellään mm. Jari Tervo, Kauko Röyhkä, Harri Tapper, Hannele Huovi, Seppo Jokinen ja Kalle Päätalo. Jokaisesta kirjailijasta kerrotaan missä he ovat syntyneet, vanhemmat, lapset, mitä kirjallisuuspalkintoja he ovat saaneet ja lyhyesti tuotannosta/merkittävimmistä teoksista.

Minusta oli hyvä, että kirjailijoiden tuotantoa oli esitelty hyvin, mutta esimerkiksi Seppo Jokiselta esiteltiin Koskinen-sarjasta monta kirjaa, joissa kuitenkin mennään aika samalla kaavalla. Se oli ehkä hieman turhaa jokaisesta kirjasta alkaa erikseen kertomaan. Sarjasta olisi voinut kokonaisuudessaan kertoa, eikä luetella jokaisesta teoksesta sitä, mihin se sijoittuu ja mitä tapahtuu. Kaikki kun ovat dekkareita.

Sain kuitenkin kirjan kautta lukulistalleni taas monta uutta kirjaa/kirjailijaa. Minua kun kiinnostaa vähän kaikki ;) Vaikka valintakokeet ovatkin jo kesäkuun alussa, enkä kerkeä kaikkia kirjoja lukemaan, mitkä siis lainasin ja ajattelin lukea ENNEN valintakoetta, niin aion ne silti ihan mielenkiinnosta lukea jossain vaiheessa... Taas kuvittelin vähän liikoja itsestäni, ajastani ja lukuinnostuksestani... Mutta kuitenkin, suosittelen tätä kirjaa, joita kirjastot ja kirjastotyö kiinnostavat. Ja vaikka kirjastot ei kiinnosta, mutta kirjailijoista haluaa tietoa, niin myös silloin tämä kannattaa lukea.

Arvosana: ♦ ♦

Nimi: Kirjasto 2009: ajankohtaisia teoksia, kirjailijoita ja tiedonhakuja
Julkaistu: 2008
Kustantaja: BTJ Finland Oy
Sivuja: 144

---

Vielä olisi vajaa viikko koulua jäljellä ja sen jälkeen valmistun media-assistentiksi. Alkaa pikku hiljaa tämä elämä tästä hymyilemään kun pääsen täältä pois, toivottavasti. Kämppikseni muutti tänään uuteen asuntoon ja minun tavaroistani suurin osa lähti jo kotiin, vain välttämättömimmät jäivät tänne. Mutta noin viikon kämppä on yksin minun käytössäni, JEE! Minulle ei kyllä sovi kämppiselämä sitten yhtään, enkä aio enää tällaiseen ryhtyä. 

Postauksia olen luonnostellut jo kun niitä on hurjasti kertynyt rästiin. Yritän niitä saada laitettua ajastukseen muutaman niin saan niitä vähemmälle, perfektionisti kun olen niin kaikesta pitää jotain sanoa vaikkei sanottavaa edes olisi :D

Ihmeellinen kävijäryöppy

Täytyy heti tulla kirjoittelemaan tänne. Heti kun bloggasin Annukka Salaman Käärmeenlumoojasta, tänne tuli hirmuinen kävijämäärän nousu.

Aiemmin kun bloggasin jostain, niin silloin saattoi käydä sinä päivänä joku parikymmentä kävijää. Nyt eilen varmaan tuli ennätys: kävijöitä oli 72! Enkä edes eilen blogannut! Käärmeenlumoojan bloggaamisesta lähtien kävijämäärä on vain noussut joka päivä. Saa nähdä kuinka monta kävijää tänään käy.

Piristää kummasti kun näkee, että täällä käydään vaikka kukaan ei mitään kommentoinutkaan :) Kiitos teille!

PS. Blogini on jo neljättä kuukautta pystyssä! Aiemmat blogiyritykseni ovat loppuneet jo parin viikon sisällä. Ehkä nyt olen löytänyt sen oikean "aiheen", josta jaksan bloggailla :) Olin myös yllättynyt jo silloin kun sain kolme ensimmäistä lukijaani. Aiemmissa blogeissani on ollut kaksi lukijaa, jotka ovat olleet kavereitani. Nämä kaikki kolme olivat uusia! Ja nyt teitä on jo 24! En olisi kyllä uskonut ikinä näin käyvän :) Oon iloinen teistä kaikista!

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Sain tämän kirjan myötä taas lievän lukublockin, kiitos vaan! Käärmeenlumooja lumosi minut niin, etten ole moneen päivään pystynyt miettimään mitään muuta kuin tätä kirjaa. Ja Rufusta. Ja Unnaa. Oikeastaan kaikkea tästä kirjasta. En ole pystynyt edes keskittymään lukemaan muita kirjoja. Tämä jätti olon niin tyhjäksi hyvällä tavalla.

Olenkin nyt muutaman päivän vaan katsonut uudelleen ja uudelleen Käärmeenlumoojan kirjatraileria ja muutenkin lukenut joitakin arvosteluita ja selannut kirjan Facebook-sivua. Huomasin, että tästä ollaan leffaa suunnittelemassa, jee!

Itse kirjaan, päähenkilönä on 17-vuotias Unna, jolla on yliluonnollisia voimia, kuten ketteryys. Unnan voimaeläin on orava. Hän tapaa Rufuksen, käärmeen, ja tapaa hänen myötään faunoidijengin ja sen myötä hänen loppukesänsä ja -elämänsä muuttuu.

Aluksi kirja takelteli kun huomasin takakannesta, että tässä puhutaan skeittauksesta. Ei pahemmin kiinnostanut. Luin kuitenkin ekan kappaleen ja huomasin, että myös parkour on osa tätä kirjaa, no ei sekään kiinnostanut. Onneksi jatkoin lukemista! Alun perin löysin tämän kirjablogeista, kun tämä voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Eikä kirjaa jatkettaessa se skeittaus tökkinyt enää, vaan oli yllättävän mielenkiintoista. Samoin parkouraaminen sai selityksensä kirjassa.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän aloin sitä ahmimaan. Kirja on suunnattu nuorille aikuisille ja itse koen 20-vuotiaana olevani vielä kohderyhmää, toki tykkään lukea muutenkin paljon nuorten aikuisten ja nuortenkin kirjoja. Minuun kaikki tällaiset romanttiset ja paranormaalit kirjat iskevät.

En kuitenkaan kuvitellut rakastuvani kirjaan ihan näin paljoa. Ensinnäkin siksi, että se on kotimainen. Olen joskus yrittänyt jotakin kotimaista fantasiaa lukea ja jotenkin minusta se takkuili älyttömästi, jos miljöö on joku Lapin metsä ja siitä yritetään tehdä jotenkin fantasianomainen. En osaa selittää asiaa niin kuin sen itse miellän :D Tässä kirjassa kuitenkin miljöönä oli kaupunki, jotenkin mielsin sen Tampereeksi, varmaan siksi kun luin tätä ennen Salla Simukkan Punainen kuin veri -kirjan. Hahmoissa ja heidän tapahtumissaan se mielenkiinto piili. Kirjan myötä kyllä ennakkoluuloni kotimaiseen fantasiaan muuttui ainakin osittain. Ehkä luen jotain muutakin.

Tosiaan jäin miettimään kirjaa moneksi päiväksi lukemisen jälkeen ja rupesi ärsyttämään kun en saanut lisää luettavaa Unnan ja Rufuksen tapahtumista. Haluan lisää! Nauraa hykertelin kuin joku teinityttö kun tätä kirjaa luin. Teksti oli hauskasti kirjoitettu.

Ehdottomasti kyllä paras kirja pitkään aikaan minkä olen lukenut ja tosiaan pisteet siitä, että tämä on kotimainen kirja! Suosittelen ja ihan aiheesta voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Täytyy käydä ostamassa tämä kirja omaan hyllyyn myös. Enkä malta odottaa Piraijakuiskaajan ilmestymisetä!

Jos yhtään kiinnostuit, etkä ole lukenut kirjaa, kannattaa käydä tsekkaamassa www.faunoidit.fi -sivusto. Siellä on myös kirjatraileri Käärmeenlumoojalle sekä heinäkuussa ilmestyvälle Piraijakuiskaajalle.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Käärmeenlumooja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2012
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 330

Mikä inhottava tunne, kun...

...aamulla ennen kouluun lähtöä luet hyvää kirjaa, jonka maailmaan olet hurahtanut ja unohtanut oman elämäsi. Sitten huomaat, että on lähdettävä kouluun ja putoat takaisin maan pinnalle ja tajuat, että oma elämäsi on tylsä ja joudut koulun penkille istumaan kun voisit olla kotona lukemassa kirjaa...

Onneksi tulee pidennetty viikonloppu, jolloin voin lukea.

P. B. Kerr: Faaraon haudan vangit

Aloitin lukemaan P. B. Kerrin Lampun lapset viisiosaista "trilogiaa". Omistan itse neljännen kirjan, joten sen takia tähän sarjaan päädyinkin.

Faaraon haudan vangit on sarjan ensimmäinen osa ja siinä Philippa ja John Gaunt, kaksoset, matkaavat enonsa Nimrodin luokse Lontooseen. He kuulevat olevansa dzinnejä, henkiolentoja, ja joutuvat sen seurauksena Egyptiin seikkailuihin.

Tarina sijoittuu moneen maahan, Yhdysvaltoihin, Englantiin, Egyptiin ja myös Venäjälle. Pääosin tapahtumat sijoittuvat kuitenkin Egyptiin. Kirjaan on otettu mukaan myös Egyptin historiaa, tosin en tiedä kuinka paljon niistä on tosia, kun en ole asiaa tutkinut. Esimerkiksi onko koskaan ollut Ekhnaton-nimistä faaraota vai onko hän kirjailijan keksintö? :D

Joka tapauksessa, takakannessakin sanotaan, että:

Muinaiset mysteerit heräävät eloon Lampun lapset -trilogian ilkikurisessa, huikean mukaansatempaavassa aloitusosassa.

 Ilkikurinen kirja mielestäni kyllä oli. Teksti oli hauskasti kirjoitettu ja tässä oli myös hauskoja kohtauksia, joita ei olisi tarvinnut olla. Ne kuitenkin toivat hieman sitä huumoria tähän. Kovin mukaansatempaava tämä ei ollut, koska minun käsityksen mukaan mukaansatempaava on sellainen, jonka ahmii kertaheitolla. Tämä ei ollut.

Mutta kuitenkin tykkäsin tästä ihan. En kuitenkaan varmaan lue tätä koskaan uudelleen, mutta oli kiva kun sen luin edes tämän yhden kerran. Jatkan kuitenkin sarjan lukuan kun minulla se yksi kirja on omana.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Faaraon haudan vangit
Alkuperäinen nimi: The Akhenaten Adventure
Kirjailija: P. B. Kerr
Julkaistu: 2005
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 336

Kirjaostokset

Käväisin tuossa torstaina tuhlaamassa etusetelini Suomalaiseen kirjakauppaan. Lisäksi kanta-asiakkaat saivat siellä kaikista kaunokirjoista ja keittokirjoista 15 % alennuksen. Kannattihan ne käyttää.

Tutkailin eka nuorten fantasiakirjoja siellä, mutta ei oikein napannut kun olisi etusetelin ja alennuksenkin jälkeen jäänyt maksettavaksi vielä kiva summa niin suunnistin sitten alepuolelle. Siellähän sitten riemu repesi. Aluksi ei meinannut löytyä mitään, mutta kyllä sitten hetken tutkailun jälkeen oisin voinu ostaa ison pinon kaikkea. Olen siinä mielessä nirso rahan suhteen, että en halua hirveästi maksaa kirjoista vaan odotan yleensä, että ne tulee alennukseen.

Alyson Noëlin sinisen kuun huomasin ensiksi ja ajattelin, että ostanpa sen kun se oli huimassa alennuksessa. Normaalihinta oli 21,95 € ja nyt alennuksessa 4,95 €. Punaiset tulppaanit löysin hetken päästä ainoana kappaleena hyllystä ja sekin lähti mukaan. Olen tuota kirjaa kyttäillyt kahdesta kirjastosta, joissa käyn ja kun isommassa oli palautuspäivä lähenemässä niin eikö se uusittu. Pienemmästä varasinkin sen ja kun se sinne saapui, niin isommassa kirjastossakin näytti olevan kaksi hyllyssä. Ja sitten löysin tämän kaupasta samaan hintaan. Mikä sattuma, että kolmesta paikkaa saisi saman kirjan samaan aikaan, mutta ei sitten kun sitä oottaa. Punaiset tulppaanit olen kyllä lukenut jo ja ajattelin jatkavani sarjan lukua, mutta huomasin toista osaa lukiessani etten muista mitään ja kaikki siinä olleet asiat tuntui niin oudolta, että ajattelin lukaista ekan osan uudelleen.

Huomasin myös Lauren Oliverin Deliriumin hyllyssä, ainoa kappale sekin. Siinä alennettu hinta oli 9,95 €. En varmaan muuten olisi sitä ostanut, ellen olisi blogimaailmassa siitä lukenut. Lukulistalta se nyt löytyy ja omasta hyllystä myös.

Yhteensä näille kirjoille hintaa tuli 15 % alennuksen jälkeen 16,95 € ja siitä sitten pois 10 euron etuseteli. Ei paljoa siis kolmesta kirjasta kuitenkaan. Uusista sellaisista vieläpä.