Becca Fitzpatrick: Riitasointu

Jatkoa Langenneelle enkelille luvassa. Riitasointu jatkaa Noran ja Patchin tarinaa siitä, mihin Langenneessa enkelissä jäätiin. Pariskunta on juuri aloittanut seurustelun, mutta kohtaavat heti vaikeuksia suhteessaan. Noran äiti laittaa kapuloita rattaisiin kun Patch ei lukeudu hänen suosikkeihinsa, arkkienkelit vahtivat paria silmä tarkkana ja Noran inhoama ihminen, Marcie, osoittaa kiinnostustaan Patchia kohtaan, ja toisin päin!

Langenneessa enkelissä jäi muutama kysymys leijumaan ilmaan, mm. se, mikä Patchin oikea nimi onkaan. Tähän saatiin Riitasoinnussa vastaus, niin kuin arvelinkin. Patchin työkuviot eivät siltikään selvenneet. Jos olisi lukenut Riitasoinnun ensin, ei olisi mitään hajua siitä, olisiko Patch koskaan ollutkaan missään töissä. Tässä siitä ei mainittu sanallakaan.

Mietin aluksi, mitä Fitzpatrick on keksinyt tätä kirjaa varten. Pakkohan tämänkin on jatkaa samaa linjaa kuin Langennut enkeli. Jatkoihan se, tässäkin on trillerimäisiä piirteitä ja välillä luinkin kirjaa eteen päin hengittämättä. Minut kun saa niin helposti vedettyä hyvien kirjojen sisään mukaan. Loppuratkaisua osasin epäillä ennen kuin se selkeni, mutta yllätyksiäkin siellä oli. Motiiveja en ollut pähkäillyt, Fitzpatrick osasikin lopussa kaikki langat vetää yhteen. Riitasointu myös loppui erittäin jännittävään kohtaan, jonka takia tajuaa sarjan jatkuvan. Langenneen enkelin loppu oli sellainen, että siitä ei oikein tiennyt jatkuuko se vai ei. Olisi voinut yhtä hyvin olla yksittäinen kirjakin. Hyvä kuitenkin, että jatkui!

Tämä sarja on kyllä vetäissyt minut täysin mukaansa ja koko ajan haluan vain lukea lisää ja lisää. Seuraava osa pitäisi saada heti kun edellinen näyttää tekevän loppuaan. Suosittelen kyllä tätä sarjaa ihmisille, jotka pitävät paranormaalista romantiikasta mutta ovat kyllästyneitä vampyyreihin. Kannattaa myös lukea sarja oikeassa järjestyksessä ehdottomasti! 

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Riitasointu
Alkuperäinen nimi: Crescendo
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2011
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 327

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Jotta Piraijakuiskaajan jälkeen ei olisi tullut mitään lukublokkia, päätin, että jatkan paranormaalin romantiikan parissa enkä yritä väkisin lukea jotain muuta. Olen kuullut Fitzpatrickin Langennut enkeli -kirjasta paljon hyvää ja kirjastossa töissä ollessani se on melkein jatkuvasti lainassa. Nappasinpas sen itselleni lainaan kun se palautui.

Nora Greyn elämä muuttuu kun hänen biologian parikseen tulee salaperäinen Patch. Patch saa joka kerta Noran hämilleen ja aina Patchin ollessa lähistöllä Norasta tuntuu, että hänet yritetään tappaa. Onko murhaaja Patch, koska hän selvästi salailee menneisyyttään, vai onko se joku muu? Tuohon kysymykseen Nora haluaa löytää pian vastauksen ennen kuin se on liian myöhäistä.

Tämä kirja yllätti minut juonellaan. En ollut lukenut edes takakantta, mutta en kuvitellut sen sisältävän mitään murhajuttuja tai takaa-ajoja. Paikoittain juoni tuntui monimutkaiselta ja ihmettelin monia asioita, että mistä tämä nyt tupsahti esiin, mutta loppua kohden kaikki suurin piirtein selveni. Loppu piti kuitenkin lukea aika keskittyneesti, jotta ymmärsin kaiken.

Vaikka mainitsin kaiken selviävän loppua kohden, silti jäi muutama kysymys leijumaan ilmaan. Mikä on Patchin oikea nimi, koska Patch-nimi mainittiin lempinimeksi? Miten Patch yhtäkkiä vaihtoi työpaikkansa hälytysjärjestelmän asentajaksi vaikka aiemmin hän oli pöytien siivooja ravintolassa? Vielä oli joku kolmas kysymy, mutten muista sitä enää :D Nämä eivät selvinneet kirjasta, mikä viittaa siihen, että sarja jatkuu. Tai sitten nämä eivät selviä edes jatkossakaan. Kirjan luettuani mietin kyllä, miten kirja jatkuu kun tämä olisi tällaisenaan voinut olla yksittäinen kirja, koukkua ei ollut seuraavaan osaan. Olen kuitenkin iloinen, että vielä on kolme kirjaa tähän sarjaan.

Fantasian saralla tykkäsin, että kyseessä ei ollut mikään normaali vampyyritarina. En ole ennen lukenut kirjallisuutta, johon kuuluu langenneet enkelit. Ilmeisesti kirjallisuutta tästä aiheesta on kuitenkin enemmän.

Kaikin puolin tykkäsin kyllä kirjasta, se oli onnistunut paketti. Mitään huumaavaa tunnetta päiviksi ei jäänyt, mutta voisin harkita lukevani tämän joskus uudelleen. Ehkä voisin ostaa omaan hyllyynikin joskus.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Langennut enkeli
Alkuperäinen nimi: Hush, hush
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2009
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 299

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Jospa nyt pikkuhiljaa saisi ajatuksia kasaan. En ole pystynyt tätä postausta kunnolla kirjoittamaan, koska en ole saanut ajatuksiani tekstin muotoon. Niitä on paljon, ne ovat lähinnä hyviä ajatuksia, mutten saa niitä kirjoitettua. Nyt kuitenkin yritän.

Ensiksi, Annukka Salama kirjoitti taas upean kirjan! Tykkäsin Piraijakuiskaajasta taas älyttömän paljon ja kirjan luettua tuli hyvän-kirjan-masennus sekä ärsytys kun se loppui. Pari päivää yritin lukea toista kirjaa, jossa ei ollut mukana mitään yliluonnollista tai romantiikkaa, siitä vain ei tullut mitään. Ajattelinkin, että paras tapa päästä takaisin lukemisen pariin on valittava toinen kirja paranormaalin romantiikan genrestä. Muuten Piraijakuiskaaja olisi aiheuttanut minulle lukublokin ihan vain sillä, että muut kirjat ei pahemmin kiinnostanut.

Piraijakuiskaajassa Unna ja Rufus sekä muut faunoidijengiläiset lähtevät rapakon taakse Kaliforniaan. Joone sai levytyssopimuksen ja Unna ja Rufus menivät tapaamaan voimaeläinsuojeluvaltuutettua saadakseen tietoa Unnan biologisista vanhemmista. Matka ei suju ilman mutkia, sillä he tapaavat sisarukset Nemon ja Edenin. Nemosta on kirjassa suuri apu, mutta hän on myös riski Unnalle ja Rufukselle.

Minulla oli kirjaa kohden odotuksia, tietysti toivoin sen olevan hyvä, koska Käärmeenlumoojakin oli. Jotkut bloggarit vain olivat maininneet kirjan olevan parempi kuin edeltäjänsä. Siinä kohtaa odotukseni nousivat ja pelkäsinkin pettyväni kirjaan. Mutta onneksi en joutunut pettymään! Piraijakuiskaaja ylsi kepeästi yhtä hyväksi kuin Käärmeenlumoojakin. En osaa sanoa kumpi olisi parempi, koska pidän molemmista kirjoista älyttömän paljon. Salama nousikin aika helposti suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Unnan ja Rufuksen lisäksi Piraijakuiskaajassa päästiin enemmän muidenkin hahmojen sisään. Ronnista paljastui, ettei hän olekaan kauhea peto. Lepakko oli jopa sympaattinen hahmo. Joone on edelleen ihana Joone ja Vikke oli Vikke. Nemo ja Eden oli hyvä lisäys porukkaan ja heihinkin pääsi jo vähän tutustumaan, vaikka Nemo jäikin hieman etäisemmäksi. Uskon kuitenkin, että hänestä kuullaan vielä.

Loppu oli minusta todella onnistunut, koska en osannut missään vaiheessa aavistella mitään. Piti siinä muutama kyynelkin tirauttaa. Metsästäjiä olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän koko kirjaan, en pelkästään loppuun.

Olen miettinyt myös sitä, miksi nämä kirjat kolahtavat minuun niin täysin. Ensimmäisenä mieleen tuli se, kun Salama on suomalainen kirjailija ja minulla on ollut hirveät ennakkoluulot kotimaista kirjallisuutta kohtaan. Salama on kuitenkin näillä kirjoilla todistanut minulle, ettei kaikki kotimainen kirjallisuus ole tylsää luettavaa. Tarvitaan vain hyvät hahmot, juoni ja kirjoittaja.

Toisena mieleeni tuli samaistuminen Unnaan. En ole ennen kokenut vastaavaa samaistumista kirjojen hahmoihin. Unnassa kuitenkin on jonkun verran samaa kuin minussa, mutta toisaalta hän on täysin erilainen. Toisaalta hänessä on jotain, mitä toivoisin itsessänikin olevan.

Kaikki eivät tietenkään jaa samoja ajatuksia kanssani, mutta totesin itselleni, että tällainen kirjallisuus on juuri sitä, mistä minä nautin eniten. Vaikka minua kiinnostaakin kaikki ja kaikenlainen kirjallisuus, paranormaali romantiikka on silti se, mistä eniten pidän.

Pienen miinuksen annan kirjan ulkoasusta. Pidin aiemmasta kannesta enemmän. Se oli yhteneväisempi Käärmeenlumoojan kannen kanssa. Kirjan takakannessa on pieni ongelma kun en sinisestä tekstistä sinisellä pohjalla meinannut saada selvää. En tiedä, mikä idea kannen suunnittelijalla on ollut, mutta se ei nyt vain toimi. Muutan kansi on kyllä ihan kiva. Sidotuista kirjoista tykkään itse enemmän, mutta onneksi tämä ei sentään ollut pokkarikokoa. Sisällön tekstin fontista tykkään, ei ole ihan normi leipätekstifonttia, mutta luettavaa silti ja sopivan erilaista.

Pienestä ulkoasumiinuksesta huolimatta "jouduin" kirjan tilaamaan omaan hyllyyni. Sain sen kirjastosta ensimmäisenä itselleni, mutta onhan hyvät kirjat nyt vain oltava itselläkin niin voi lukea silloin kun mieli tekee :) Suosittelenkin näitä kirjoja paranormaalin romantiikan ystäville ja vaikka kotimainen kirjallisuus kammottaisikin, tähän kannattaa siltikin tarttua. Aion itsekin yrittää lukea myös muutakin kotimaista fantasiakirjallisuutta, kun ennakkoluuloni ovat vähän hälvenneet.

Ehkä minäkin joskus keksin hyvän aiheen ja saan kirjoitettua kirjan... Toivossa on hyvä elää.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ 

Nimi: Piraijakuiskaaja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2013
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 377
Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Sain tämän kirjan myötä taas lievän lukublockin, kiitos vaan! Käärmeenlumooja lumosi minut niin, etten ole moneen päivään pystynyt miettimään mitään muuta kuin tätä kirjaa. Ja Rufusta. Ja Unnaa. Oikeastaan kaikkea tästä kirjasta. En ole pystynyt edes keskittymään lukemaan muita kirjoja. Tämä jätti olon niin tyhjäksi hyvällä tavalla.

Olenkin nyt muutaman päivän vaan katsonut uudelleen ja uudelleen Käärmeenlumoojan kirjatraileria ja muutenkin lukenut joitakin arvosteluita ja selannut kirjan Facebook-sivua. Huomasin, että tästä ollaan leffaa suunnittelemassa, jee!

Itse kirjaan, päähenkilönä on 17-vuotias Unna, jolla on yliluonnollisia voimia, kuten ketteryys. Unnan voimaeläin on orava. Hän tapaa Rufuksen, käärmeen, ja tapaa hänen myötään faunoidijengin ja sen myötä hänen loppukesänsä ja -elämänsä muuttuu.

Aluksi kirja takelteli kun huomasin takakannesta, että tässä puhutaan skeittauksesta. Ei pahemmin kiinnostanut. Luin kuitenkin ekan kappaleen ja huomasin, että myös parkour on osa tätä kirjaa, no ei sekään kiinnostanut. Onneksi jatkoin lukemista! Alun perin löysin tämän kirjablogeista, kun tämä voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Eikä kirjaa jatkettaessa se skeittaus tökkinyt enää, vaan oli yllättävän mielenkiintoista. Samoin parkouraaminen sai selityksensä kirjassa.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän aloin sitä ahmimaan. Kirja on suunnattu nuorille aikuisille ja itse koen 20-vuotiaana olevani vielä kohderyhmää, toki tykkään lukea muutenkin paljon nuorten aikuisten ja nuortenkin kirjoja. Minuun kaikki tällaiset romanttiset ja paranormaalit kirjat iskevät.

En kuitenkaan kuvitellut rakastuvani kirjaan ihan näin paljoa. Ensinnäkin siksi, että se on kotimainen. Olen joskus yrittänyt jotakin kotimaista fantasiaa lukea ja jotenkin minusta se takkuili älyttömästi, jos miljöö on joku Lapin metsä ja siitä yritetään tehdä jotenkin fantasianomainen. En osaa selittää asiaa niin kuin sen itse miellän :D Tässä kirjassa kuitenkin miljöönä oli kaupunki, jotenkin mielsin sen Tampereeksi, varmaan siksi kun luin tätä ennen Salla Simukkan Punainen kuin veri -kirjan. Hahmoissa ja heidän tapahtumissaan se mielenkiinto piili. Kirjan myötä kyllä ennakkoluuloni kotimaiseen fantasiaan muuttui ainakin osittain. Ehkä luen jotain muutakin.

Tosiaan jäin miettimään kirjaa moneksi päiväksi lukemisen jälkeen ja rupesi ärsyttämään kun en saanut lisää luettavaa Unnan ja Rufuksen tapahtumista. Haluan lisää! Nauraa hykertelin kuin joku teinityttö kun tätä kirjaa luin. Teksti oli hauskasti kirjoitettu.

Ehdottomasti kyllä paras kirja pitkään aikaan minkä olen lukenut ja tosiaan pisteet siitä, että tämä on kotimainen kirja! Suosittelen ja ihan aiheesta voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Täytyy käydä ostamassa tämä kirja omaan hyllyyn myös. Enkä malta odottaa Piraijakuiskaajan ilmestymisetä!

Jos yhtään kiinnostuit, etkä ole lukenut kirjaa, kannattaa käydä tsekkaamassa www.faunoidit.fi -sivusto. Siellä on myös kirjatraileri Käärmeenlumoojalle sekä heinäkuussa ilmestyvälle Piraijakuiskaajalle.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Käärmeenlumooja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2012
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 330

Helmikuun katsotut elokuvat, osa 1

Helmikuussa tuli katsottua viisi elokuvaa, joista en mistään kerinnyt bloggaamaan. Teenkin nyt sitten pari yhdistelmäpostausta näistä.

Alkukuusta katsoin taas Elvis-elokuvan, tällä kertaa Blue Hawaii -nimisen. Blue Hawaii sijoittuu nimensä mukaisesti Hawaijille, jossa Elviksen hahmo Chad saapuu armeijasta takaisin kotiin eikä halua alkaa työskennellä isänsä ananasyrityksessä. Niinpä Chad hommaa itselleen työpaikan tyttöystävänsä työpaikalta turistioppaana. Hawaijille saapuukin lauma opiskelijatyttöjä ja kommelluksilta ei vältytä.

Ihailin elokuvassa maisemia. Olen aina halunnut joskus matkustaa Hawaijille ja pienenä sanoinkin, että kun olen iso, muutan Hawaijille ja otan kaikki sukulaiset ja tutut mukaan. Eipä taida ihan onnistua. Veljelleni olen kateellinen kun hän vuosi sitten jouluna oli Hawaijilla lomalla.

Itse elokuva oli perus Elvis-kamaa. Ihan viihdyttävä musikaali. En oikein enempää osaa sanoa elokuvasta, ehkä sen takia jäänytkin bloggaamatta.

Arvosana: ♦ ♦

Toisena elokuvana katsoin The Kids Are Allright -elokuvan. Elokuvassa seurataan perheen tapahtumia, kun Nicin (Annette Bening) ja Julesin (Julianne Moore) lapset, Joni (Mia Wasikowska) ja Laser (Josh Hutcherson), hankkivat tietoa isästään Paulista (Mark Ruffalo).

Elokuvan olen nähnyt varmaan pari vuotta aiemmin ekan kerran ja silloin se ei oikein iskenyt. Nyt katsoin sen uudelleen kun ostin sen alennuksesta. Ei se oikein iskenyt vieläkään. Vähän laimee ja väkisin tehty elokuva. Elokuvan ostoon liittyi ihan koominen tilanne kun kassatäti katseli levyä pitkään pohtien ja ihmettelin, että onko hinnassa joku virhe tai jotakin muuta, mutta sitten hän kysyikin henkkareita. Elokuva on K-15 eli hän luuli minua nuoremmaksi. Siinä sitten ojensin hänelle ajokortin, ikää kun oli kuitenkin jo se 20. Ei ollut kyllä ensimmäinen kerta, mutta se oli ensimmäinen kerta, ettei hän pahoitellut asiaa.

Komedia tämä ei kyllä mielestäni ollut kun ei pahemmin naurattanut. Mieltäisin tämän enemmän draamaksi kuitenkin.

Arvosana: ♦ ♦

Kolmantena sitten iki-ihana Maa aikojen alussa! En vain voi sille mitään, että rakastan kyseistä elokuvaa. Lapsena se oli suosikkini, vaikka välillä vähän pelottikin. Menee kyllä Muumien ohi mennen tullen.

Moni kyllä varmaan tietää juonen, mutta kerrataan se nyt kuitenkin. Eli Pikkutassu joutuu eroon isovanhemmistaan ja joutuu yksin lähteä etsimään reittiä Suureen laaksoon. Matkalla hän saa uusia kavereita ja joutuu vaaroihin.

Oonkin kerännyt tämän koko elokuvasarjan kun en ole moniakaan niistä nähnyt. Saa nähdä ovatko ne yhtä hyviä. Olen aina pitänyt dinosauruksista ♥

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Naapurini Totoro

Toinen Studio Ghibli -suosikkini on Naapurini Totoro! Tämä elokuva on vallan suloinen ja onkin saavuttanut melkoisen suosion maailmalla. Tämän elokuvan katsoin joskus Henkien kätkemän jälkeen, en muista tästäkään vuotta milloin sen katsoin ekan kerran.

Satsuki ja Mei -tytöt muuttavat (kyllä, tässäkin muutetaan!) isänsä kanssa vanhaan taloon. Talon vieressä on metsä, jonne Mei lähtee seikkailemaan parin pikku-Totoron perässä. Metsän keskellä hän tapaa ison Totoron ja siitä kerrottuaan isälleen ja siskolleen, he eivät meinaa uskoa. Totoro kuitenkin ilmestyy myöhemmin isosiskollekin ja lopulta auttaa Satsukia löytämään kadoksissa olleen Mein.

Minua vaan hymyilytti koko elokuvan ajan :) Ja vieläkin hymyilyttää pelkkä ajatus siitä!

En kyllä tästä osaa sanoa mitään järkevää, kuin että SUOSITTELEN! Musiikit ovat myöskin ihanat! Saa nähdä, milloin joku muu Ghiblin elokuvista vie sydämeni tällä tavalla kuin tämä ja Henkien kätkemä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Elokuvan innoittamana löysin netistä ohjeet totoro-lapasten tekoon. Itselläni on tässä alkuvuodesta ollut monenmoisia projekteja, että en niitä kerinnyt tekemään, joten pyysin äitiäni. Kävin ostamassa langat ja puikot ja eikun äiti hommiin. Nopeaa ne valmistuikin. Ihanat ja lämpöiset ovat! Tosin tajusimme tekovaiheessa, että lankojen kontrasti olisi pitänyt olla suurempi, jotta kuvio näkyisi paremmin. Mutta näillä mennään! Ohje on Ravelrysta.

Rakkauskirjeitä Julialle

Katsoin eilen Rakkauskirjeitä Julialle, romanttisen draamaelokuvan. Amanda Seyfried on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni jo pitkään ja sen vuoksi päätin tämän elokuvan katsoa.

Elokuvassa Seyfriedin hahmo, Sophie, lähtee kihlattunsa Victorin (Gael García Bernal) kanssa Veronaan lomalle. Victorin tavatessa tavarantoimittajia hänen uuteen ravintolaansa, Sophie päättää käydä Julian muurilla, jonne ihmiset jättävät kirjeitä Julialle. Sophie löytää 50 vuotta vanhan kirjeen ja päättää vastata siihen. Sen seurauksen Claire (Vanessa Redgrave) tulee lapsenlapsensa Charlien (Chris Egan) kanssa Veronaan etsimään 50 vuotta sitten löytämäänsä ja menettämäänsä rakkauttaan Lorenzoa (Franco Nero).

Elokuva on yltiöromanttinen kertomus menetetystä rakkaudesta ja kun itse olen toivoton romantikko, pidin tästä älyttömästi. En olisi voinut kuvitella, miten elokuvasta tehtäisiin yhtään parempi. Roolisuoritukset olivat todella nappeja ja Amanda sopi  Sophien rooliin täydellisesti. Vaikka en ollut elokuvasta lukenut yhtään arvostelua, enkä mitään muutakaan tapahtumista tiennyt, silti minulla oli odotuksia, jotka täyttyivät. Eihän tällaisilla elokuvilla mitään palkintoja haeta, mutta viihteen ja romanttisuuden kannalta tämä oli täysi kymppi. Tykkäsin!

Ei minulla oikein ole tästä mitään kummoista sanottavaa, siksi arvostelukin on varmasti huono, mutta suosittelen katsomaan jos kaipaa jotakin älyttömän romanttista leffaa tai on itse tällainen romantikkohöpsö, kuten minä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Hobitti - odottamaton matka

Kävin sunnuntaina katsomassa Hobitti - odottamaton matka elokuvan. En oikeastaan elokuvasta tiennyt, kuin että se keskittyy Bilbon elämään. Ja että se oli saanut arvosteluissa kolme tähteä. Omat odotuksenikin olivat yllättävän matalalla, yleensä minulla on korkeat odotukset tämän sorttisesta elokuvasta, joka on jo kirjana melkeinpä legenda.

Elokuva kertoo siis Bilbon seikkailusta 13 kääpiön kanssa. Kääpiöt haluavat vallata Ereborin yksinäisen vuoren takaisin itselleen ja vuoren aikoinaan valtasi Smaug lohikäärme. Kääpiöt tarvitsivat neljännentoista henkilön mukaan ja Gandalf oli päätynyt Bilboon. Siitä sitten seikkailu lähtikin käyntiin ja matkalla kohdattiin hiisejä, peikkoja, örkkiä, hukkia sun muita ötököitä.

Kirja on jaettu kolmeen eri elokuvaan ja olenkin kuullut ja lukenut, että kirja on lyhyt, 300 sivuinen, ja sitä on pohdittu, miten se on saatu kolmeksi elokuvaksi. Minun mielestäni elokuvassa mielenkiinto säilyi hyvin, mitä nyt alussa muutaman kerran haukottelin ja loppuvaiheessa mietin, että vieläkö kauan jatkuu (silloin oli enää 10 minuuttia jäljellä).

Siskoni mies sanoi, että elokuvassa oli muutama juttu/kohtaus, joita ei kirjassa ollenkaan ole. Vaikken itse ole kirjaa lukenut, huomasin silti ne. Kun kääpiöt ja Bilbo olivat lähteneet Rivendellistä ja saapuneet kalliosolaan, alkoi ukkonen ja siellä sitten taistelemaan kivimiehiä (tai jotakin sellaisia). Siitä huomasi selkeästi, että on irrallinen kohtaus eikä ollut kirjassa. Samoin myös epäilin, että Radagast velho ei kuulunut kirjan hahmoihin, mutta oli se elokuvassa hauska lisä.

Eniten elokuvassa minua ehkä häiritsi se, että Thorin oli kääpiöprinssi, joka ei näyttänyt yhtään kääpiöltä. Muut kääpiöt oli pulleita pallonaamoja isoine nenineen ja paksuine takkuhiuksineen ja partoineen. Thorin näytti ihmiseltä. Mietinkin siinä, että miksi siitä ei ole tehty kääpiön näköistä kun se kuitenkin kääpiö oli. Päädyin siihen, että hän oli yksi elokuvan päähahmoista niin ei päähahmo voi olla ruma.

Näyttelijäsuoritukset oli hyviä ja Martin Freeman oli suloinen Bilbona, Ian McKellen oli taas loistava Gandalfina ja ehdoton suosikkini kääpiöistä oli Bombur, jota näytteli Stephen Hunter. Pidin kuitenkin myös Thorinista (Richard Armitage), vaikka hän ei kääpiöltä edelleenkään näyttänyt. Odotin myös kohtausta, jossa oli Galadriel, jota näytteli kaunis Cate Blanchett. Yllätyksenä minulle oli alussa Frodo (Elijah Wood), koska en kuvitellut, että häntä näkyisi koko elokuvassa kun kuitenkin kyseessä oli Bilbosta kertova elokuva. Mutta olihan se ihan looginen juttu kuitenkin.

Omasta mielestäni elokuva ansaitsee neljä tähteä, koska kyllä se todellakin on katsomisen arvoinen pätkä ja innolla odotan jatkoa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦