James Franco: Palo Alto - novelleja

Kyllä voin sanoa, että James Francon kannattaa pysyä vain näyttelijänä. Siinä hän on parempi kuin kirjailijana. 

Alun perin kiinnostuin Palo Altosta kirjailijan takia, koska hän on tunnettu näyttelijä. Kirjastossa kun bongasin sitten palautettujen hyllystä tämän, nappasin sen heti mukaan.

Pettymys oli kuitenkin suuri. Jostakin kuulin kyllä, että tässä on aika rankka sisältö. Mutta en pitänyt myöskään Francon kirjoitustyylistä. Toki suomentajalla voi olla osuutta asiaan ja varmaan onkin, mutta silti. Lauseet oli lyhyitä ja töksähteleviä. Novelleissa ei ollut mitään järkeä ja niissäkin sisältö oli irrallinen. Olihan teksti aika rankkaa kun se sisälsi paljon huumeita, alkoholia, seksiä ja väkivaltaa. Ei minua sisällön rankkuus niinkään haitannut, toki nekin pystyy aina hienommin esittää, mutta ehkä se oli tämän kirjan pointti, että nuo asiat esitetään realistisesti, ei ne ole kaunisteltuja.

Kuitenkin, novelleja tässä oli useampi, kaikki liittyivät Palo Alto -kaupunkiin. Minua sekoitti tässä se, että onko novellien henkilöt jotenkin kytköksissä toisiinsa. Saman nimisiä henkilöitä esiintyi niissä, mutta silti ne oli erilaisina ihmisinä esitelty kussakin novellissa. Eikä kirjan lopussakaan selvinnyt mitään, oliko saman nimiset henkilöt jokaisessa novellissa yksi sama henkilö vai oliko Francolla joku nimien keksimisen puute. Mutta jos jotakin hyvää tästä kirjasta on sanottava, kansi on minusta hieno.

En voi tätä kirjaa suositella kenellekään. En vaan voi. James Franco on silti ihan hyvä näyttelijä.

Arvosana: ♦

Nimi: Palo Alto - novelleja
Alkuperäinen nimi: Palo Alto. Stories.
Kirjailija: James Franco
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivuja: 207

Hop

Katsoin siskoni poikien kanssa Hop-animaation jo kuun alussa. Hieman on venähtänyt tämä bloggaaminen, vaikka teksti onkin ollut suunnilleen valmis ja kuvatkin otettu, mutta se kuvien siirto ja käsittely...

Elokuva kertoo pupusta, E. B.:stä, josta on tulossa isänsä jälkeen seuraava pääsiäispupu. E.B. ei tosin halua ryhtyä pääsiäispupuksi vaan kuuluisaksi rumpaliksi. Matkalla kuuluisuuteen hän tapaa Fredin (James Marsden), jonka avulla hän voisi tavoitella tähtiä. Fred on tosin työtön taivaanrannanmaalari. Yhdessä heille sitten kehkeytyy seikkailu ja Pääsiäismaan pelastaminen.

Elokuvan ikäraja on 7, mutta ihan hyvin pystyivät nuoremmatkin katsomaan tämän. Pienempi tosin sanoi yhdessä vaiheessa elokuvaa pelottavaksi, mutta katsoi silti rohkeasti loppuun. Omasta mielestäni tämä ei ole ollenkaan pelottava, jos lapsi uskaltaa katsoa esimerkiksi Madagaskarin, niin kuin siskoni pojat uskaltavat.

En ole koskaan oikein tykännyt animaatioista, jotka on dubattu suomeksi ja joissa vielä on näyttelijöitä lisänä. Se vaan EI VOI olla hyvä. Tämä katsottiin kuitenkin suomeksi poikien takia. Se laski vähän mielenkiintoani, mutta muuten elokuva oli oikein kiva pätkä.

Oli myös hauska nähdä James Marsden vähän erilaisemmassa elokuvaroolissa kuin American Pie -leffojen Stiflerinä. Huomasin kyllä, että tällainen rooli ei ollut ihan omiaan hänelle. Elokuvassa mukana oli myös Kaley Cuoco, Russel Brand ja David Hasselhoff. Hugh Lauriekin näytti nimilistassa olevan ja pohdin pitkään, että missä hän esiintyi, mutta olikin vain ääninäyttelijänä niin ihmekös kun en muistanut. Russel Brandkin oli ääninäyttelijänä, mutta pyörähti myös pienessä muussa roolissa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Rakkauskirjeitä Julialle

Katsoin eilen Rakkauskirjeitä Julialle, romanttisen draamaelokuvan. Amanda Seyfried on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni jo pitkään ja sen vuoksi päätin tämän elokuvan katsoa.

Elokuvassa Seyfriedin hahmo, Sophie, lähtee kihlattunsa Victorin (Gael García Bernal) kanssa Veronaan lomalle. Victorin tavatessa tavarantoimittajia hänen uuteen ravintolaansa, Sophie päättää käydä Julian muurilla, jonne ihmiset jättävät kirjeitä Julialle. Sophie löytää 50 vuotta vanhan kirjeen ja päättää vastata siihen. Sen seurauksen Claire (Vanessa Redgrave) tulee lapsenlapsensa Charlien (Chris Egan) kanssa Veronaan etsimään 50 vuotta sitten löytämäänsä ja menettämäänsä rakkauttaan Lorenzoa (Franco Nero).

Elokuva on yltiöromanttinen kertomus menetetystä rakkaudesta ja kun itse olen toivoton romantikko, pidin tästä älyttömästi. En olisi voinut kuvitella, miten elokuvasta tehtäisiin yhtään parempi. Roolisuoritukset olivat todella nappeja ja Amanda sopi  Sophien rooliin täydellisesti. Vaikka en ollut elokuvasta lukenut yhtään arvostelua, enkä mitään muutakaan tapahtumista tiennyt, silti minulla oli odotuksia, jotka täyttyivät. Eihän tällaisilla elokuvilla mitään palkintoja haeta, mutta viihteen ja romanttisuuden kannalta tämä oli täysi kymppi. Tykkäsin!

Ei minulla oikein ole tästä mitään kummoista sanottavaa, siksi arvostelukin on varmasti huono, mutta suosittelen katsomaan jos kaipaa jotakin älyttömän romanttista leffaa tai on itse tällainen romantikkohöpsö, kuten minä.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Lauren Conrad: Style - tyylikirja

En ole koskaan ollut mikään tyylitaituri tai muutenkaan äärimmäisen kiinnostunut muodista. Olen kotoisin maalta ja siellä ei hirveästi mitään kauppoja ollut, mistä vaatteita olisi voinut ostaa, niin eipä ne niin äärettömästi ole kiinnostanut. Luin nyt kuitenkin mielenkiinnosta tämän kirjan.

Kirjassa The Hills -tähti Lauren Conrad kertoo tyylikkyydestä ja siitä, miten puet itsesi muodin mukaisesti tyylikkäisiin vaatteisiin, asusteisiin sekä miten meikkaat ja laitat hiuksesi. En ole itse varmaan koskaan katsonut The Hillsiä, mutta tiedän kyllä kuka Lauren Conrad on.

Tämän kirjan mukaan myös käsitykseni muodista kiinnostuneista ihmisistä hieman muuttui. Olen aina kuvitellut, että sellaiset ihmiset, jotka kiinnittävät pelkästään huomiota ulkonäköön ja maailma romahtaa kun kynsi katkeaa, ovat pinnallisia. Kuvittelin myös samoin Laurenista. Mutta kirjassa selviää, miten valtavasti on hommaa pysyä muodin perässä ja pukeutua tyylikkäästi sekä ylipäätään olla julkkis. Heidän on vain pakko miettiä ulkonäköä. Jotenkin myös olen aatellut, että eivät pinnalliset ihmiset pystyisi kirjoja kirjoittamaan kun heidän täytyy pitää huolta ulkonäöstä. Heh, onneksi se ei niin kuitenkaan ole ja käsitykset muuttuvat :)

Kirjassa oli hyvin perusteltu, miksi jotkut vaatteet sopivat yhteen ja toiset taas ei. Pidin erityisesti siitä, että kirja oli kirjoitettu Laurenin näkökulmasta ja rennolla meiningillä. Kirjassa oli myös Laurenin omakohtaisia kokemuksia epäonnistuneista kokonaisuuksista, sekä hänen kikkojaan esimerkiksi laukkujen putsaamiseen tai muihin mahdollisiin ongelmiin.

Se, mikä minua kirjassa häiritsi, oli kun kaikki mallikuvat vaatteista ja tuotteista olivat tietenkin design-vaatteita ja sellaisia, joihin taviksella ei ole varaa. Minua myös häiritsi, että kun oli kappale "Garderobin kokoaminen". Suomennoksessahan vika luultavammin on, mutta ei kukaan Suomessa käytä vaatekaapista tai -huoneesta sanaa garderob. Toisinaan se oli ihan suomennettu vaatehuoneeksi. Pieni, mutta kuitenkin ärsyttävä asia.

Kaikin puolin kuitenkin koen kirjan oikeasti hyödylliseksi, jopa tällaiselle epämuotitietoiselle ihmiselle ja se sai kyllä minulla mielenkiinnon vähän korkeammalle. Vaikka mallikuvat olivatkin kaikki merkkivaatteista, silti tekstissä ei koskaan puhuttu niistä vaan kerrottiin tyyliin "avainvaatteeksi valkoinen paita". Kuitenkin siis tällaiselle tavikselle siellä on hurjasti ohjeita. Lisäksi kirja oli selkeä ja nopealukuinen. Voisin jopa harkita itselleni ostavani tämän kirjan.

Niin joo, muihin tyylikirjoihin, mitä olen joskus selaillut, tämä on oikeasti hyvä. Muut kirjat ovat olleet erittäin sekavia ja huonosti perusteltuja tai ylipäätään asioitten kerronta on ollut huonoa. Ja tiukkamaista. Laurenin kirjassa kuitenkin on pointti, että pukeutuminen ja stailaus pitää olla hauskaa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Style - tyylikirja
Kirjailija: Lauren Conrad
Julkaistu: 2010
Kustantaja: Readme.fi
Sivuja: 230

Ystävänpäivä

Eilen taas katseltiin elokuva iltasella. Vuorossa oli Ystävänpäivä.

En oikein tiedä, mitä odotin tältä elokuvalta. Tavallaan tällaiset elokuvat, jossa on monta henkilöhahmoa, ovat huonoja, koska aika vaan ei riitä kaikkiin kunnolla tutustumiseen. Mutta kuitenkin kuvittelisi sen elokuvan olevan hyvä, kun siinä on niin monia tunnettuja näyttelijöitä.

Olen aiemmin katsonut Rakkautta vain ja New York, I Love You -elokuvat, joissa molemmissa on ollut sama tyyli, monia henkilöitä omine tarinoineen. Rakkautta vain on yksi lempparileffoistani ja New York, I Love You ei ollut mistään kotoisin, huonoin leffa ikinä, minkä oon katsonut. Ystävänpäivä on sitten siitä välimaastosta. Ei se ollut huono, mutta ei se ollut mahtavakaan. Ihan ok.

Elokuvassa oli monia minulle tuttuja näyttelijöitä, jonka takia elokuvalta odotin ehkä enemmän kuin olisi pitänyt. Päähenkilöiksi elokuvaan voisin sanoa Ashton Kutcherin näyttelemän Reed Bennettin sekä Jennifer Garnerin näyttelemän Julia Fitzpatrickin. Heistä elokuva oikeastaan alkaa ja heihin se loppuu. Muut hahmot sitten jollakin tapaa nivoutui lopussa heihin, muistaakseni. Oli niin monta hahmoa, ettei kaikkien tarinaa vaan voi muistaa.

Jessica Alballa, Patrick Dempseyllä, Bradley Cooperilla ja Julia Robertsilla oli melko pienet osat elokuvassa ja olin niihin vähän pettynyt. Julia kyllä yllätti näyttelemällä sotilas Kate Hazeltinea, joka oli lentämässä kotiinsa käymään ystävänpäiväksi. En olisi heti kuvitellut Julian näyttelevän sotilasta tällaisessa elokuvassa, mutta rooli oli kyllä sinänsä ihan onnistunut, vaikka olikin pieni.

Muissa rooleissa sitten olinkin Jessica Biel, Emma Roberts, Anne Hathaway ja Taylor Lautner, joiden suorituksia odotin.

Elokuva oli ihan katsottava, mutta en tiedä katsoisinko sitä uudelleen, kuten Rakkautta vain -elokuvan voin katsoa aina uudelleen ja uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦