 |
| Kuva täältä |
Kävin katsomassa elokuvateatterissa Peter Franzénin kirjaan perustuvan elokuvan Tumman veden päällä. Harvemmin menen kotimaisia elokuvia katsomaan omasta tahdostani, mutta lähdin nyt mukaan kun pyydettiin.
Elokuva on siis osittain elämäkerrallinen, mutta se on myös fiktiivinen. Elokuva kertoo pienestä pojasta, joka joutuu kohtaamaan arkipäiväisessä elämässään väkivaltaa ja alkoholismia. Elokuva on Peten kasvutarina.
En pitänyt elokuvasta. Olihan se toki koskettava juoneltaan eikä kukaan varmasti voi tällaisesta aiheesta pitääkään. Samuli Edelmann näytteli Peten isän roolin ihan hyvin ja Matleena Kuusniemi Peten äitinä oli hyvä valinta.
Tämä elokuva ei siltikään minuun iskenyt. Onhan totta, että jotkut kohtaavat Suomessa oikeassa elämässäänkin perheväkivaltaa ja alkoholismia ja elokuvassa on siinä mielessä hyvinkin ajankohtainen aihe. Minä en siltikään tykkää katsoa tähän aiheeseen liittyviä elokuvia vapaasta tahdostani, koska ne alkavat vain ahdistaa minua. Niin kuin sanoin, tällaiset elokuvat aina koskettaa kyllä, mutta en halua nähdä tämmöisiä.
Juonellisesti elokuva oli outo, enkä päässyt siihen alussa mukaan. En ymmärtänyt koko elokuvan aikana, mikä ihmeen valoilmiö siinä aina seuraili Peteä. Se kaiketikin oli jonkin sortin mielikuvitusystävä, mutta minulle ei selvinnyt sen merkitys elokuvan aikana. Elokuvassa piti jonkin verran myös päätellä, mitä mikäkin asia ja tapahtuma merkitsee, eikä minulle ne aina selvinneet.
Tämä arvostelu nyt on ihan turhanpäiväinen, kun en osaa oikein sanoa elokuvasta mitään järkevää. Toistan vain samaa asiaa. En tykännyt enkä osaa sanoa kunnon syytä miksi. En halua katsoa elokuvaa uudelleen.
Arvosana: ♦
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti