Tumman veden päällä

Kuva täältä

(Nyt olen saanut tietokoneeni takaisin! Vielä kun saan kaikki ohjelmani asennettua takaisin niin pääsen kunnolla bloggaamaan! Tärkeintä saada Photoshop takaisin :) )

Kävin katsomassa elokuvateatterissa Peter Franzénin kirjaan perustuvan elokuvan Tumman veden päällä. Harvemmin menen kotimaisia elokuvia katsomaan omasta tahdostani, mutta lähdin nyt mukaan kun pyydettiin.

Elokuva on siis osittain elämäkerrallinen, mutta se on myös fiktiivinen. Elokuva kertoo pienestä pojasta, joka joutuu kohtaamaan arkipäiväisessä elämässään väkivaltaa ja alkoholismia. Elokuva on Peten kasvutarina.

En pitänyt elokuvasta. Olihan se toki koskettava juoneltaan eikä kukaan varmasti voi tällaisesta aiheesta pitääkään. Samuli Edelmann näytteli Peten isän roolin ihan hyvin ja Matleena Kuusniemi Peten äitinä oli hyvä valinta.

Tämä elokuva ei siltikään minuun iskenyt. Onhan totta, että jotkut kohtaavat Suomessa oikeassa elämässäänkin perheväkivaltaa ja alkoholismia ja elokuvassa on siinä mielessä hyvinkin ajankohtainen aihe. Minä en siltikään tykkää katsoa tähän aiheeseen liittyviä elokuvia vapaasta tahdostani, koska ne alkavat vain ahdistaa minua. Niin kuin sanoin, tällaiset elokuvat aina koskettaa kyllä, mutta en halua nähdä tämmöisiä.

Juonellisesti elokuva oli outo, enkä päässyt siihen alussa mukaan. En ymmärtänyt koko elokuvan aikana, mikä ihmeen valoilmiö siinä aina seuraili Peteä. Se kaiketikin oli jonkin sortin mielikuvitusystävä, mutta minulle ei selvinnyt sen merkitys elokuvan aikana. Elokuvassa piti jonkin verran myös päätellä, mitä mikäkin asia ja tapahtuma merkitsee, eikä minulle ne aina selvinneet.

Tämä arvostelu nyt on ihan turhanpäiväinen, kun en osaa oikein sanoa elokuvasta mitään järkevää. Toistan vain samaa asiaa. En tykännyt enkä osaa sanoa kunnon syytä miksi. En halua katsoa elokuvaa uudelleen.

Arvosana: ♦

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Jospa nyt pikkuhiljaa saisi ajatuksia kasaan. En ole pystynyt tätä postausta kunnolla kirjoittamaan, koska en ole saanut ajatuksiani tekstin muotoon. Niitä on paljon, ne ovat lähinnä hyviä ajatuksia, mutten saa niitä kirjoitettua. Nyt kuitenkin yritän.

Ensiksi, Annukka Salama kirjoitti taas upean kirjan! Tykkäsin Piraijakuiskaajasta taas älyttömän paljon ja kirjan luettua tuli hyvän-kirjan-masennus sekä ärsytys kun se loppui. Pari päivää yritin lukea toista kirjaa, jossa ei ollut mukana mitään yliluonnollista tai romantiikkaa, siitä vain ei tullut mitään. Ajattelinkin, että paras tapa päästä takaisin lukemisen pariin on valittava toinen kirja paranormaalin romantiikan genrestä. Muuten Piraijakuiskaaja olisi aiheuttanut minulle lukublokin ihan vain sillä, että muut kirjat ei pahemmin kiinnostanut.

Piraijakuiskaajassa Unna ja Rufus sekä muut faunoidijengiläiset lähtevät rapakon taakse Kaliforniaan. Joone sai levytyssopimuksen ja Unna ja Rufus menivät tapaamaan voimaeläinsuojeluvaltuutettua saadakseen tietoa Unnan biologisista vanhemmista. Matka ei suju ilman mutkia, sillä he tapaavat sisarukset Nemon ja Edenin. Nemosta on kirjassa suuri apu, mutta hän on myös riski Unnalle ja Rufukselle.

Minulla oli kirjaa kohden odotuksia, tietysti toivoin sen olevan hyvä, koska Käärmeenlumoojakin oli. Jotkut bloggarit vain olivat maininneet kirjan olevan parempi kuin edeltäjänsä. Siinä kohtaa odotukseni nousivat ja pelkäsinkin pettyväni kirjaan. Mutta onneksi en joutunut pettymään! Piraijakuiskaaja ylsi kepeästi yhtä hyväksi kuin Käärmeenlumoojakin. En osaa sanoa kumpi olisi parempi, koska pidän molemmista kirjoista älyttömän paljon. Salama nousikin aika helposti suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Unnan ja Rufuksen lisäksi Piraijakuiskaajassa päästiin enemmän muidenkin hahmojen sisään. Ronnista paljastui, ettei hän olekaan kauhea peto. Lepakko oli jopa sympaattinen hahmo. Joone on edelleen ihana Joone ja Vikke oli Vikke. Nemo ja Eden oli hyvä lisäys porukkaan ja heihinkin pääsi jo vähän tutustumaan, vaikka Nemo jäikin hieman etäisemmäksi. Uskon kuitenkin, että hänestä kuullaan vielä.

Loppu oli minusta todella onnistunut, koska en osannut missään vaiheessa aavistella mitään. Piti siinä muutama kyynelkin tirauttaa. Metsästäjiä olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän koko kirjaan, en pelkästään loppuun.

Olen miettinyt myös sitä, miksi nämä kirjat kolahtavat minuun niin täysin. Ensimmäisenä mieleen tuli se, kun Salama on suomalainen kirjailija ja minulla on ollut hirveät ennakkoluulot kotimaista kirjallisuutta kohtaan. Salama on kuitenkin näillä kirjoilla todistanut minulle, ettei kaikki kotimainen kirjallisuus ole tylsää luettavaa. Tarvitaan vain hyvät hahmot, juoni ja kirjoittaja.

Toisena mieleeni tuli samaistuminen Unnaan. En ole ennen kokenut vastaavaa samaistumista kirjojen hahmoihin. Unnassa kuitenkin on jonkun verran samaa kuin minussa, mutta toisaalta hän on täysin erilainen. Toisaalta hänessä on jotain, mitä toivoisin itsessänikin olevan.

Kaikki eivät tietenkään jaa samoja ajatuksia kanssani, mutta totesin itselleni, että tällainen kirjallisuus on juuri sitä, mistä minä nautin eniten. Vaikka minua kiinnostaakin kaikki ja kaikenlainen kirjallisuus, paranormaali romantiikka on silti se, mistä eniten pidän.

Pienen miinuksen annan kirjan ulkoasusta. Pidin aiemmasta kannesta enemmän. Se oli yhteneväisempi Käärmeenlumoojan kannen kanssa. Kirjan takakannessa on pieni ongelma kun en sinisestä tekstistä sinisellä pohjalla meinannut saada selvää. En tiedä, mikä idea kannen suunnittelijalla on ollut, mutta se ei nyt vain toimi. Muutan kansi on kyllä ihan kiva. Sidotuista kirjoista tykkään itse enemmän, mutta onneksi tämä ei sentään ollut pokkarikokoa. Sisällön tekstin fontista tykkään, ei ole ihan normi leipätekstifonttia, mutta luettavaa silti ja sopivan erilaista.

Pienestä ulkoasumiinuksesta huolimatta "jouduin" kirjan tilaamaan omaan hyllyyni. Sain sen kirjastosta ensimmäisenä itselleni, mutta onhan hyvät kirjat nyt vain oltava itselläkin niin voi lukea silloin kun mieli tekee :) Suosittelenkin näitä kirjoja paranormaalin romantiikan ystäville ja vaikka kotimainen kirjallisuus kammottaisikin, tähän kannattaa siltikin tarttua. Aion itsekin yrittää lukea myös muutakin kotimaista fantasiakirjallisuutta, kun ennakkoluuloni ovat vähän hälvenneet.

Ehkä minäkin joskus keksin hyvän aiheen ja saan kirjoitettua kirjan... Toivossa on hyvä elää.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦ 

Nimi: Piraijakuiskaaja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2013
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 377
Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala

Helmikuun katsotut, osa 2

Helmikuun katsottujen elokuvien läpikäynnille jatkoa. Vielä kaksi elokuvaa jäljellä.

Kuva täältä

Serkkuni kihlatun kanssa vietimme leffailtaa ja elokuvaksi valikoitui Varjojen valtakunta -leffa. Elokuvassa vampyyrit ja ihmissudet ovat sodassa keskenään. Pääosassa on Selene (Kate Beckinsale), joka rakastuu ihmissusi Michaeliin (Scott Speedman). Lopun kai voi arvata osittain, eihän siitä hyvää seuraa kun kaksi eri lajia rakastuu keskenään.

Yllätyin tässä elokuvassa kyllä räiskinnän määrästä. Jotenkin mielikuvani oli tästä, että tämä menisi kauhun puolella ja olisi pelottavakin, vaikka leffaseurani sanoinkin ettei tämä ole pelottava. Itse kun inhoan kauhuelokuvia. Toimintaa tässä todellakin oli. Yllätyin myös Kate Beckinsalen roolisuorituksesta. Kai jotenkin sekoitin hänet Kate Hudsoniin, koska kuvittelin hänen olevan blondi näyttelijä, joka tekee romanttisia leffoja eikä tällaisia räiskintäleffoja. Toki hän onnistui siinä ihan hyvin, kovin vain oli vaisu hahmo.

Yllätysnimiä tässä elokuvassa oli mm. Bill Nighy ja Wentworth Miller. Millerin hahmoa en edes tunnistanut, lopputeksteistä bongasin ja sitten googlasin. Nighya epäilin yhdeksi hahmoksi ja mietin, että tuskin hän tällaisia elokuvia tekee. Lopputekstit paljasti epäilyni kuitenkin oikeaksi ja yllätyin kyllä.

Elokuva oli ihan hyvä, erilainen mitä olen ennen nähnyt. Jälkeen jäi kyllä vähän sellainen jännä olo, en keksi sanaa sille, koska tämä oli niin erilainen mitä kuvittelin. Voisin katsoakin joskus uudelleen.

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Kuva täältä

Viimeinen helmikuun katsottu elokuva oli 21 tapaa pilata avioliitto. Käytiin kaverini kanssa katsomassa se leffateatterissa aikamme kuluksi.

Yleensä en kotimaisista elokuvista tykkää, koska ne vaikuttavat niin teennäisiltä. Vaikka olisi hyvä näyttelijä niin repliikit ovat silti niin teennäisen kuuloisia. Tässä elokuvassa oli kuitenkin toisin. Yllätyin tämänkin suhteen!

Elokuvassa Sanna Manner tekee dokumenttia avioliittojen pilaajista. Hän haastattelee eri pariskuntia ja yhden pariskunnan erotessa hän huomaakin rakastuneen tähän kyseiseen mieheen.

Elokuvassa on todellakin komediaa. Naureskelin salissa moneenkin otteeseen, kerran yksinäni, jolloin muu sali rupesi nauramaan perässä. Myötähäpeä oli läsnä toisinaan kyllä, mutta eipä se tässä elokuvassa haitannut niinkään. Armi Toivanen oli hyvä Sannan roolissa. Aku Hirviniemi ja Riku Nieminenkin olivat yllättävän hyviä näyttelijöitä kun heidän ei tarvinnut esittää pellejä. Toki he Putouksessakin olivat hauskoja.

Suosittelen kyllä katsomaan tämän elokuvan, jos haluaa komediaa ja romanttisen lopun.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦