Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus

Hiljaisuus on Becca Fitzpatrickin kolmas kirja Langenneen enkelin aloittamaan sarjaan. Hiljaisuudessa Nora Grey herää hautausmaalta luullen, että on huhtikuu vaikka on jo syyskuu. Hän ei muista mitään viimeisistä viidestä kuukaudesta. Noran tutut kertovat omia versioitaan viiden kuukauden ajalta, mutta tarinat eivät täsmää keskenään ja niissä on paljon aukkoja. Nora kuitenkin löytää itsensä koko ajan ongelmista ja käyttäytymässä täysin eritavalla, mitä hän on ennen ollut. Loppua kohden asiat alkavat pikku hiljaa valjeta Noralle.

Hiljaisuus oli astetta tylsempi kuin Langennut enkeli ja Riitasointu. Ärsyttävintä ehkä oli se, kun Nora ei muistanut mitään menneestä, mutta lukija kyllä muistaa viime kirjojen tapahtumat. Lähinnä ihmettelin, miksi Noran läheiset jättivät jotain kertomatta tai kertoivat asioita eri tavalla kuin ennen. Mutta nekin selvisivät myöhempää kohden.

Myös jännitystasoa vei pois se, kun lukija tietää jo kuka on Musta käsi. Se paljastui edellisessä kirjassa jo. Kirjassa kuitenkin motiivit pysyvät edelleen loppuun asti tavoittamattomissa, jolloin Fitzpatrivk kietoo langat yhteen taas. Se on minusta kyllä hieno taito saada asiat pidettyä loppuun asti pimennossa ja sitten nivoa ne yhteen järkevästi.

Hiljaisuus eteni minulla vähän tökkien puolivälistä eteen päin, koska alkoi vain kyllästyttämään se kun Nora ei muistanut mitään. Kunnes sitten alkoi taas toiminta loppupuolella. Kirja kuitenkin oli ihan luettava ja se jäi taas jännään kohtaan, enkä osaa yhtään aavistella, mitä seuraavassa ja viimeisessä (höh) osassa tapahtuu.

Mielellään lukisin Fitzpatrickilta muutakin kirjallisuutta, mutta googlettelun jälkeen en löytänyt mistään, onko hänellä tulossa jotakin uutta sarjaa tai ylipäätään mitään enää. Toivottavasti tulee joskus ja luen ne sitten vaikka englanniksi jos eivät suomeksi tule.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Hiljaisuus
Alkuperäinen nimi: Silence
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2012
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 334

Vampire Knight vol. 1 & vol. 2

En ole ikinä ollut mikään suuri manga/anime tyttö. Pidän kyllä japanilaisista animaatioista, mangaa on tullut vähemmän luettua. En tykkää lukea sarjakuvia väärin päin.

Vampire Knight -sarjaa päätin alkaa lukemaan, koska jokunen vuosi sitten katsoin kyseistä animesarjaa netistä. Se kuitenkin jäi jossain välissä, muistaakseni videot eivät toimineet enkä löytänyt muita. Bongasin sitten lehtipisteissä näitä mangasarjakuvia ja sarja palautui mieleeni. Onnekseni sarjaa on meidän kirjastopiirissä.

Ensimmäisen osan kanssa oli vaikeuksia tottua "väärään" lukusuuntaan, mutta toisen osan kanssa se oli jo pikkuisen helpompaa. Tämäkin on näköjään vain opeteltava. En silti erityisesti ihastunut mangaan vieläkään, enkä ymmärrä, miten joillekin nämä ovat henki ja elämä. Mutta eivät kaikki ymmärrä minunkaan rakkauttani kirjoihin :)

Ensimmäisessä osassa tutustutaan Cross-akatemiaan, sisäoppilaitokseen, jossa on sekä päivä- että yöluokat. Yuuki Cross on sarjan sankaritar ja hänen sekä Zero Kiryun tehtävän on säilyttää yöluokan salaisuus sekä varmistaa, että luokat pysyvät omilla alueillaan. Yöluokka kun on täynnä vampyyreja. Ensimmäinen kirja on lähinnä tutustumista kouluun ja henkilöihin.

Toisessa osassa tutustutaan paremmin Zeroon ja saadaan hänen salaisuutensa selville. Toisessa osassa tutustutaan myös uusiin oppilaisiin, joille ei ensimmäisessä osassa ollut annettu sivutilaa. Tässä kirjassa myös paljastuu, miksi Yuuki on niin tärkeä yöluokan Kaname Kuranille.

Sarjaa on julkaistu jo yli kymmenellä osalla ja aikomuksenani on pikku hiljaa lukea sarjaa eteen päin. Joskus aiemmin olen yrittänyt mangaa lukea, mutta luovuttanut kun en ole jaksanut keskittyä niin kovasti lukusuuntaan. Päätin kuitenkin opetella sen ja kyllä huomaan, miten mangan lukeminen on jo nopeutunut alku vaikeuksien jälkeen.

Yhteisarvosana kirjoille: ♦ ♦ ♦

Nimi: Vampire Knight vol. 1 & vol. 2
Kirjailija: Matsuri Hino
Suomentaja: Suvi Mäkelä
Julkaistu: 2005 (Suomessa 2012)
Kustantaja: Punainen jättiläinen

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa sai kunnian olla elämäni ensimmäinen dekkari! Hyvinhän tämä kirja sen kunnian hoitikin. Aina on ollut kiinnostusta lukea dekkareita kun olen tykännyt katsoa telkkaristakin rikossarjoja. Siltikään en ennen tätä kirjaa ole tarttunut dekkariin. (Okei, luin Salla Simukkan Punainen kuin veri -kirjan keväällä, mutten laske sitä dekkariksi siltikään, se on nuorten aikuisten kirja.)

Arianna de Bellis saa tehtäväkseen tutkia Tolfassa kuolleen amerikkalaisen Lily Montgomeryn murhaa. Lilyllä oli paljon vihaajia, joilla olisi ollut sopiva motiivi murhata hänet. Tutkimusten edetessä selviää, kuinka pienessä kylässä kuhisee pinnan alla, kaikilla asukkailla on omia salaisuuksiaan. Ariannan yrittäiessä selvittää Lilyn murhaajaa, huomaa hän joutuneensa itse tappajan seuraavaksi kohteeksi.

Olen usein miettinyt, ovatko dekkarit minulle liian raskasta luettavaa. Näen helposti painajaisia ja olen melko hermoheikko ihminen. Tämä kirja kuitenkin oli juuri sopiva minulle. Jänniä tilanteita oli, mutta ne eivät pelottaneet. Enemmänkin pidätin hengitystäni ja jatkoin lukemista jännittyneenä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kirjassa selvisi monet pienet kysymyksen loppuun mennessä, mutta niitä kysymyksiäkin vielä jäi leijumaan ilmaan. Kuinka Giovanni kuoli? Kuka on se mystinen kalabrialainen? Miten Arianna on menettänyt muistinsa kolmelta vuodelta? Kysymyksiin en kuitenkaan kaivannut vastausta tätä kirjaa lukiessa vaan ne lopussa selventivät hyvin sen, että jatkoa on tulossa. Hyvä keino saada lukija tarttumaan seuraavaankin kirjaan ;)

Olen tainnut jonkun verran mainita bloginkin puolella, etten oikein tykkää lukea kotimaista kirjallisuutta. Nyt olen kyllä huomannut lukevani sitä enemmän. Tämä kirja ei kuitenkaan tuntunut kotimaiselta, koska se sijoittui Italiaan niin luontevasti. Oli mielenkiintoista saada myös pieni katsaus Italian kulttuuriin ja tuli tässä samalla opittua muutamia sanojakin italiaksi.

Valan esikoiskirjaksi tämä on oikein hyvä kirja. Mielelläni tartun hänen seuraavaankin kirjaan, Kosto ikuisessa kaupungissa.

Minusta on myös mukavaa seurata Vera Valan elämää hänen omassa blogissaan. Jotenkin kirjailija tulee silloin paljon lähemmäksi lukijoitaan, kuin pelkästään kirjojen kansien välissä. Veran blogia seuratessa ilmeni myös hänen kotipaikkakuntansa, joka sattumoisin on kohta myös minun asuinkuntani! :)

Luin tässä kuukauden sisällä myös yhden artikkelin Valasta, olikohan Anna-lehdestä. Artikkeli oli kiinnostavaa ja mukavaa lukea. Se kertoi Veran elämästä lyhyesti sekä kirjailijan työstä.

Kyllä olisi niin mukavaa päästä joskus Italiaan! Hirmuinen matkakuume...

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Kuolema sypressin varjossa
Kirjailija: Vera Vala
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 359

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Sain tämän kirjan myötä taas lievän lukublockin, kiitos vaan! Käärmeenlumooja lumosi minut niin, etten ole moneen päivään pystynyt miettimään mitään muuta kuin tätä kirjaa. Ja Rufusta. Ja Unnaa. Oikeastaan kaikkea tästä kirjasta. En ole pystynyt edes keskittymään lukemaan muita kirjoja. Tämä jätti olon niin tyhjäksi hyvällä tavalla.

Olenkin nyt muutaman päivän vaan katsonut uudelleen ja uudelleen Käärmeenlumoojan kirjatraileria ja muutenkin lukenut joitakin arvosteluita ja selannut kirjan Facebook-sivua. Huomasin, että tästä ollaan leffaa suunnittelemassa, jee!

Itse kirjaan, päähenkilönä on 17-vuotias Unna, jolla on yliluonnollisia voimia, kuten ketteryys. Unnan voimaeläin on orava. Hän tapaa Rufuksen, käärmeen, ja tapaa hänen myötään faunoidijengin ja sen myötä hänen loppukesänsä ja -elämänsä muuttuu.

Aluksi kirja takelteli kun huomasin takakannesta, että tässä puhutaan skeittauksesta. Ei pahemmin kiinnostanut. Luin kuitenkin ekan kappaleen ja huomasin, että myös parkour on osa tätä kirjaa, no ei sekään kiinnostanut. Onneksi jatkoin lukemista! Alun perin löysin tämän kirjablogeista, kun tämä voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Eikä kirjaa jatkettaessa se skeittaus tökkinyt enää, vaan oli yllättävän mielenkiintoista. Samoin parkouraaminen sai selityksensä kirjassa.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän aloin sitä ahmimaan. Kirja on suunnattu nuorille aikuisille ja itse koen 20-vuotiaana olevani vielä kohderyhmää, toki tykkään lukea muutenkin paljon nuorten aikuisten ja nuortenkin kirjoja. Minuun kaikki tällaiset romanttiset ja paranormaalit kirjat iskevät.

En kuitenkaan kuvitellut rakastuvani kirjaan ihan näin paljoa. Ensinnäkin siksi, että se on kotimainen. Olen joskus yrittänyt jotakin kotimaista fantasiaa lukea ja jotenkin minusta se takkuili älyttömästi, jos miljöö on joku Lapin metsä ja siitä yritetään tehdä jotenkin fantasianomainen. En osaa selittää asiaa niin kuin sen itse miellän :D Tässä kirjassa kuitenkin miljöönä oli kaupunki, jotenkin mielsin sen Tampereeksi, varmaan siksi kun luin tätä ennen Salla Simukkan Punainen kuin veri -kirjan. Hahmoissa ja heidän tapahtumissaan se mielenkiinto piili. Kirjan myötä kyllä ennakkoluuloni kotimaiseen fantasiaan muuttui ainakin osittain. Ehkä luen jotain muutakin.

Tosiaan jäin miettimään kirjaa moneksi päiväksi lukemisen jälkeen ja rupesi ärsyttämään kun en saanut lisää luettavaa Unnan ja Rufuksen tapahtumista. Haluan lisää! Nauraa hykertelin kuin joku teinityttö kun tätä kirjaa luin. Teksti oli hauskasti kirjoitettu.

Ehdottomasti kyllä paras kirja pitkään aikaan minkä olen lukenut ja tosiaan pisteet siitä, että tämä on kotimainen kirja! Suosittelen ja ihan aiheesta voitti Blogistanian kuopus -palkinnon. Täytyy käydä ostamassa tämä kirja omaan hyllyyn myös. Enkä malta odottaa Piraijakuiskaajan ilmestymisetä!

Jos yhtään kiinnostuit, etkä ole lukenut kirjaa, kannattaa käydä tsekkaamassa www.faunoidit.fi -sivusto. Siellä on myös kirjatraileri Käärmeenlumoojalle sekä heinäkuussa ilmestyvälle Piraijakuiskaajalle.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Käärmeenlumooja
Kirjailija: Annukka Salama
Julkaistu: 2012
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 330

Hobitti - odottamaton matka

Kävin sunnuntaina katsomassa Hobitti - odottamaton matka elokuvan. En oikeastaan elokuvasta tiennyt, kuin että se keskittyy Bilbon elämään. Ja että se oli saanut arvosteluissa kolme tähteä. Omat odotuksenikin olivat yllättävän matalalla, yleensä minulla on korkeat odotukset tämän sorttisesta elokuvasta, joka on jo kirjana melkeinpä legenda.

Elokuva kertoo siis Bilbon seikkailusta 13 kääpiön kanssa. Kääpiöt haluavat vallata Ereborin yksinäisen vuoren takaisin itselleen ja vuoren aikoinaan valtasi Smaug lohikäärme. Kääpiöt tarvitsivat neljännentoista henkilön mukaan ja Gandalf oli päätynyt Bilboon. Siitä sitten seikkailu lähtikin käyntiin ja matkalla kohdattiin hiisejä, peikkoja, örkkiä, hukkia sun muita ötököitä.

Kirja on jaettu kolmeen eri elokuvaan ja olenkin kuullut ja lukenut, että kirja on lyhyt, 300 sivuinen, ja sitä on pohdittu, miten se on saatu kolmeksi elokuvaksi. Minun mielestäni elokuvassa mielenkiinto säilyi hyvin, mitä nyt alussa muutaman kerran haukottelin ja loppuvaiheessa mietin, että vieläkö kauan jatkuu (silloin oli enää 10 minuuttia jäljellä).

Siskoni mies sanoi, että elokuvassa oli muutama juttu/kohtaus, joita ei kirjassa ollenkaan ole. Vaikken itse ole kirjaa lukenut, huomasin silti ne. Kun kääpiöt ja Bilbo olivat lähteneet Rivendellistä ja saapuneet kalliosolaan, alkoi ukkonen ja siellä sitten taistelemaan kivimiehiä (tai jotakin sellaisia). Siitä huomasi selkeästi, että on irrallinen kohtaus eikä ollut kirjassa. Samoin myös epäilin, että Radagast velho ei kuulunut kirjan hahmoihin, mutta oli se elokuvassa hauska lisä.

Eniten elokuvassa minua ehkä häiritsi se, että Thorin oli kääpiöprinssi, joka ei näyttänyt yhtään kääpiöltä. Muut kääpiöt oli pulleita pallonaamoja isoine nenineen ja paksuine takkuhiuksineen ja partoineen. Thorin näytti ihmiseltä. Mietinkin siinä, että miksi siitä ei ole tehty kääpiön näköistä kun se kuitenkin kääpiö oli. Päädyin siihen, että hän oli yksi elokuvan päähahmoista niin ei päähahmo voi olla ruma.

Näyttelijäsuoritukset oli hyviä ja Martin Freeman oli suloinen Bilbona, Ian McKellen oli taas loistava Gandalfina ja ehdoton suosikkini kääpiöistä oli Bombur, jota näytteli Stephen Hunter. Pidin kuitenkin myös Thorinista (Richard Armitage), vaikka hän ei kääpiöltä edelleenkään näyttänyt. Odotin myös kohtausta, jossa oli Galadriel, jota näytteli kaunis Cate Blanchett. Yllätyksenä minulle oli alussa Frodo (Elijah Wood), koska en kuvitellut, että häntä näkyisi koko elokuvassa kun kuitenkin kyseessä oli Bilbosta kertova elokuva. Mutta olihan se ihan looginen juttu kuitenkin.

Omasta mielestäni elokuva ansaitsee neljä tähteä, koska kyllä se todellakin on katsomisen arvoinen pätkä ja innolla odotan jatkoa.

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦