Alyson Noël: Punaiset tulppaanit

Luin Alyson Noëlin Punaiset tulppaanit ensimmäisen kerran viime vuoden kesällä. Silloin pidin kirjasta ihan ja minusta se oli jotenkin erilainen kirja, koska en ollut lukenut paljoa muuta paranormaalia romantiikkaa. Nyt kun luin uudestaan aikomuksena jatkaa sarjaa eteen päin, ääni kellossa on vähän muuttunut. Pidin kirjasta kyllä vieläkin, se oli ihan kivaa luettavaa ja paranormaalin romantiikan elementit oli selkeät. Jotkin tapahtumat vain olivat niin epätodellisia.

Ever on menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa. Itselleen hän sai onnettomuuden myötä kyvyt nähdä auroja, kuulla ajatuksia ja nähdä kuollutta pikkusisko Rileya. Koulussa Ever tapaa salaperäisen Damenin, jonka auraa hän ei voi nähdä ja ajatuksia kuulla. Ever rakastuu Dameniin, mutta tietenkään rakkaus ei ole helppoa ja uhkakuvia on ilmassa.

Niinpä niin, Ever rakastuu Dameniin. Jotenkin se rakastuminen tapahtui niin nopeaa, että se oli epärealistista. Mutta ainahan se näissä on, että rakastutaan nopeasti, mutta tässä se kuitenkin jotekin tökki. Sitten aluksi Damen oli salaperäinen ja vähän vaarallisen oloinenkin, mutta lopussa hän yrittää saada Everin vakuutettua kiltteydestään ja muutenkin loppu oli jotenkin omituinen, kun Damen yritti selittää asioita Everille. Se ei ollut ihan onnistunut kohtaus, vaikka olihan se hyvä, että asiat selvisivät lukijoille.

Noëlin kirjoitustyyli (vai suomentajan?) vähän häiritsi. Välillä Everin dialogit oli kirjoitettu puhekielellä "sä", "mä" ja välillä kirjakielellä "minun", "sinun". Damen taas puhui aina kirjakielellä. Välillä teksti kuitenkin tuntui aika luontevalta, mutta välillä tuli pieniä tökkäisyjä.

Tämän kirjan kanssa oli vähän sama meininki kuin Becca Fitzpatrickin Langenneen enkelin kanssa. Loppu oli sellainen, että kirja olisi voinut olla yksittäinen teos eikä jatkua sarjana. Mutta enpä osaa odottaa seuraavan kirjan tapahtumista mitään. Onkohan tämä kaikkien sarjojen aloitusosien juttu, että sen suurempaa koukkua ei jää? Punaiset tulppaanithan aloittaa Kuolemattomat-sarjan, joka on kasvanut kuusiosaiseksi sarjaksi.

En tiedä, oliko tämä Noëlin esikoisteos, mutta toivon hitusen, että seuraava osa olisi parempi. Jos vuosi sitten olisin kirjoittanut arvion, se olisi ollut varmasti positiivisempi. Nyt blogin myötä olen kuitenkin oppinut vähän kriittisemmäksi ja huomioimaan eri asioita lukiessa. Ei tämä kirja kuitenkaan huono ollut, vähän vain olisi ollut paranneltavaa. Mutta tykkään kirjan ulkoasusta!

Arvosana: ♦ ♦ ♦

Nimi: Punaiset tulppaanit
Alkuperäinen nimi: Evermore
Kirjailija: Alyson Noël

Suomentaja: Sirpa Meripaasi
Julkaistu: 2011
Kustantaja: Otava
Sivuja: 335

Becca Fitzpatrick: Riitasointu

Jatkoa Langenneelle enkelille luvassa. Riitasointu jatkaa Noran ja Patchin tarinaa siitä, mihin Langenneessa enkelissä jäätiin. Pariskunta on juuri aloittanut seurustelun, mutta kohtaavat heti vaikeuksia suhteessaan. Noran äiti laittaa kapuloita rattaisiin kun Patch ei lukeudu hänen suosikkeihinsa, arkkienkelit vahtivat paria silmä tarkkana ja Noran inhoama ihminen, Marcie, osoittaa kiinnostustaan Patchia kohtaan, ja toisin päin!

Langenneessa enkelissä jäi muutama kysymys leijumaan ilmaan, mm. se, mikä Patchin oikea nimi onkaan. Tähän saatiin Riitasoinnussa vastaus, niin kuin arvelinkin. Patchin työkuviot eivät siltikään selvenneet. Jos olisi lukenut Riitasoinnun ensin, ei olisi mitään hajua siitä, olisiko Patch koskaan ollutkaan missään töissä. Tässä siitä ei mainittu sanallakaan.

Mietin aluksi, mitä Fitzpatrick on keksinyt tätä kirjaa varten. Pakkohan tämänkin on jatkaa samaa linjaa kuin Langennut enkeli. Jatkoihan se, tässäkin on trillerimäisiä piirteitä ja välillä luinkin kirjaa eteen päin hengittämättä. Minut kun saa niin helposti vedettyä hyvien kirjojen sisään mukaan. Loppuratkaisua osasin epäillä ennen kuin se selkeni, mutta yllätyksiäkin siellä oli. Motiiveja en ollut pähkäillyt, Fitzpatrick osasikin lopussa kaikki langat vetää yhteen. Riitasointu myös loppui erittäin jännittävään kohtaan, jonka takia tajuaa sarjan jatkuvan. Langenneen enkelin loppu oli sellainen, että siitä ei oikein tiennyt jatkuuko se vai ei. Olisi voinut yhtä hyvin olla yksittäinen kirjakin. Hyvä kuitenkin, että jatkui!

Tämä sarja on kyllä vetäissyt minut täysin mukaansa ja koko ajan haluan vain lukea lisää ja lisää. Seuraava osa pitäisi saada heti kun edellinen näyttää tekevän loppuaan. Suosittelen kyllä tätä sarjaa ihmisille, jotka pitävät paranormaalista romantiikasta mutta ovat kyllästyneitä vampyyreihin. Kannattaa myös lukea sarja oikeassa järjestyksessä ehdottomasti! 

Arvosana: ♦ ♦ ♦ ♦ ♦

Nimi: Riitasointu
Alkuperäinen nimi: Crescendo
Kirjailija: Becca Fitzpatrick

Suomentaja: Pirjo Ruti
Julkaistu: 2011
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 327

Terra Nova

Katsoin Terra Novan silloin tv:stä kun se tuli. Silloin olin vähän pettynyt. Olisin toivonut sarjaan enemmän isoja dinosauruksia, kaikki kun olivat jotain pieniä liskoja. Ei ollut edes T-Rexiä.

Sarjassa Shannonin perhe värvätään Terra Novaan, uuteen siirtokuntaan jurakaudelle. Uusi sivilisaatio on rakennettava. Terra Novaan kun mennään, paluuta ei aikaportaalin läpi ole. Taylorin, paikan johtajan, poika kuitenkin on eri mieltä. Terra Novassa on selviydyttävä dinosauruksista mutta myös kuutosista, jotka haluavat tuhota Terra Novan ja viedä kaiken rikkauden aikaportaalin läpi tulevaisuuteen.

Nyt toisella kerralla katsottuna sarja olikin ihan hyvä. Edelleen ärsytti Jim Shannonin tärkeys vaikka hän murtautui siirtokuntaan. Nyt hän on niin sankari ja niin tärkeä Taylorille.

En muistanut puoliakaan sarjan tapahtumista, minkä takia oli ihan mukava katsoa se uudelleen. Viimeinen jakso päättyi niin, että jatkoa olisi helppo tehdä. Tuotanto muistaakseni lopetettiin kun sarja ei saanutkaan odotettua menestystä. Minä kuitenkin olisin ihan halukas saamaan sarjalle jatkoa, pienistä ärtymyksistä huolimatta.

Arvosana: ♦ ♦ ♦